Elämme maailmassa, jossa vauhti on kiihtynyt ja hektisyydestä on tullut normi. Meiltä odotetaan jatkuvaa saavutettavuutta, nopeaa reagointia ja moniajoa. Työelämässä – ja usein myös vapaa-ajalla – kaikkiin yhteydenottoihin toivotaan vastauksia välittömästi, ja ihanteena pidetään tyyppiä, joka pystyy tehokkaasti hoitamaan monta asiaa samanaikaisesti ilman taukoja tai hengähdystä.
Teknologian kehitys ja digitaalinen viestintä ovat tuoneet mukanaan ennennäkemättömät mahdollisuudet, mutta samalla ne ovat luoneet uusia paineita, toimintamalleja ja odotuksia, jotka kuluttavat kiihtyvällä tahdilla niin henkisiä kuin fyysisiä voimavarojamme.
Tietotulva on yksi suurimmista haasteista nykyajan elämässä. Uutta tietoa tulee eteemme internetin kautta ennenäkemättömällä vauhdilla. Sähköposti sekä pikaviestit tavoittavat vastaanottajan sekunnin murto-osissa, siinä missä kirjeposti vei ennen useamman päivän. Aiemmin puhelin oli johdolla sidottu kotiin tai toimistolle, ja siihen vastattiin vain, kun oltiin sen lähellä. Nyt puhelin kulkee taskussa kaikkialle, ja meiltä odotetaan tavoitettavuutta kellon ympäri. Ennen uutiset saapuivat tietoomme pari kertaa vuorokaudessa aamulehtenä postilaatikkoon tai illalla televisioon Arvi Lindin rauhoittavalla äänellä luettuna. Nyt uutisvirta on rullaa verkkokalvoillemme taukoamatta 24 tuntia vuorokaudessa. Tämän seurauksena ylitsevuotava informaatiotulva ja jatkuvat keskeytykset vaikeuttavat keskittymistä ja lisäävät kuormitusta niin työssä kuin vapaa-ajallakin.
Multitaskaamisen ja tietotulvan ohella myös osaamisen, tietojen ja taitojen jatkuva päivittäminen on noussut keskeiseksi osaksi työelämää. Uutta tietoa, uusia innovaatioita ja uusia sovelluksia tulvii kaiken aikaa. Organisaatiot uudistavat prosessejaan ja toimintatapojaan kiihtyvällä tahdilla, ja meiltä edellytetään jatkuvaa valmiutta omaksua uutta. Uuden oppimisesta on tullut jatkuva prosessi, joka ei koske vain asiantuntijoita tai erityisaloja, vaan kaikkia työntekijöitä. Siihen liittyy myös paine päivittää omaa asennetta ja ajattelutapaa vastaamaan muuttuvan maailman vaatimuksia. Kyky mukautua ja pysyä kehityksen mukana on arvostettua, mutta jatkuva valppaana olo voi johtaa henkiseen uupumukseen.
Eikä kyse ole pelkästään tunteesta – mielenterveyden haasteet ovat viime vuosina nousseet esiin myös tilastoissa. Mielenterveyteen liittyvät sairauspoissaolot ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, ja erityisesti ahdistuneisuushäiriöihin perustuvat sairauspäivät ovat lisääntyneet tilastoissa huolestuttavasti. Samalla työuupumus, vaikka sitä ei virallisesti diagnosoida sairaudeksi, on yleistynyt ja kasvattaa riskiä sairastua muun muassa masennukseen ja unihäiriöihin – molempiin, jotka voivat johtaa pitkiin sairauspoissaoloihin. Kun lähes neljännes suomalaisista työntekijöistä kertoo kokeneensa lievää työuupumusta, on selvää, ettei kyse ole vain yksilöllisestä jaksamisesta, vaan laajemmasta rakenteellisesta ongelmasta.
Myös työn ja vapaa-ajan raja on hämärtynyt, mikä osaltaan lisää kuormitusta. Enää ei riitä, että tekee työnsä hyvin, vaan myös vapaa-ajalla meiltä odotetaan aktiivisuutta ja saavutuksia. Harrastukset eivät ole pelkkää rentoutumista, vaan niistäkin on tullut suorittamista. Sosiaalinen media vahvistaa tätä ilmiötä, sillä siellä näkyy jatkuvasti menestystarinoita ja saavutuksia, jotka voivat lisätä painetta myös omaan elämään.
Kaiken kiireen ja tietoähkyn keskellä me unohdamme helposti, että ihmisen voimavarat eivät ole loputtomat. Jatkuva kiire, paine ja suorittamisen kulttuuri johtavat ennen pitkää uupumukseen. Työhyvinvoinnista puhutaan paljon, mutta kuinka usein me todella pysähdymme miettimään, mitä se tarkoittaa yksilötasolla?
Jokainen meistä tarvitsee tilaa palautumiselle ja hengähdystaukoja ilman, että koemme syyllisyyttä siitä, ettemme ole jatkuvasti tehokkaita suorittajia. Työelämää ja vapaa-aikaa tulisi tarkastella uusin silmin: miten me voisimme luoda tasapainoa, joka säilyttää niin henkisen kuin fyysisenkin hyvinvoinnin? Jaksaminen ei ole pelkästään yksilön vastuulla, vaan myös yhteiskunnan ja työnantajien tulisi ottaa huomioon, miten tämä jatkuvan kiireen ja valppauden vaatimus vaikuttaa ihmisiin pitkällä aikavälillä.
Meidän on aika pohtia, mitä arvostamme ja mitä pidämme ihanteena. Onko jatkuva kiire, multitaskaaminen ja uusien taitojen jatkuva omaksuminen todella merkki menestyksestä, vai voisimmeko arvostaa myös rauhoittumista, keskittymistä ja hyvinvoinnin vaalimista?