Kun olin lapsi, elettiin kylmän sodan keskellä. Michael Jackson oli yhä tummaihoinen, koulujen seiniä koristivat Urho Kaleva Kekkosen mustavalkoiset muotokuvat, Tiitisen lista oli yhä Stasin hallussa, Berliiniä halkoi muuri, Nelson Mandela istui vankilassa – ja kaikesta huolimatta puhelun alussa ei koskaan tarvinnut kysyä: ”Oletko pahassa paikassa?”
Kun olin teini-ikäinen, alkoivat maailmanhistorian kannalta käänteentekevät vuodet. Berliinin muuri murtui, Etelä-Afrikan apartheid päättyi ja Neuvostoliitto romahti. Kylmä sota oli ohi, ja vaikutti hetken siltä, että ihmiskunta oli lopulta tulossa järkiinsä. Suomessa idänkaupan päättyminen ja maailman muutos aiheutti ennennäkemättömän laman, mutta sieltä noustiin Nokian vetämänä, ja uusi teknologia – internet – alkoi myös mullistaa maailmaa.
Siinä olisi ollut jo aivan riittävästi mullistuksia yhdelle sukupolvelle, mutta nyt, kun tässä vielä henki pihisee, ollaan taas uuden maailmanmullistuksen äärellä. Ensin maailmaa mylläsi pandemia, sitten Venäjä käynnisti laajamittaisen sodan Euroopassa hyökkäämällä itsenäiseen Ukrainaan. Ja nyt, vain reilussa kuukaudessa, Valkoiseen taloon palannut Trump on vetänyt paitsi maton alta länsimaiselta demokratiakäsitykseltä, myös vessanpöntöstä alas yhdysvaltalaisen demokratian. Siinä sivussa hän on tehokkaasti alkanut romuttaa koko sääntöpohjaista maailmanjärjestystä, jonka varaan länsimainen demokratia on rakennettu.
Amerikan ihmemaasta satelee nyt hämmentäviä lööppejä sellaista tahtia, että perinteisillä uutistoimistoilla on vaikeuksia pysyä perässä – tosin osalla myös siksi, että heidät on potkittu ulos Valkoisesta talosta. Historiaa kirjoitetaan uusiksi ennennäkemättömällä vauhdilla – eikä ikävä kyllä pelkästään kuvaannollisesti, sillä Trumpin hallinto pyrkii muuttamaan myös amerikkalaisille koulussa opetettavaa historiaa.
Eurooppalaisilla valtiojohtajilla on täysi työ yrittää ymmärtää, saati sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen. Myös useimmat poliittiset kommentaattorit ja asiantuntijat on ilmeisesti yllätetty housut kintuissa, eivätkä edes he tiedä, miten tähän kaikkeen pitäisi reagoida.
Hämmentäviä ja huolestuttavia asioita tapahtuu, mutta harva uskaltaa puuttua niihin – edes ne, joilla olisi valta ja mahdollisuus vaikuttaa.
Jälkiviisaus on aina helppoa. 1930-luvun Saksaa on ihmetelty loputtomiin: miksi kansallissosialistien nousu sallittiin, miksei hälyttäviin merkkeihin reagoitu ajoissa, miksi maailma seurasi sivusta, kun katastrofi vyöryi eteenpäin? Miksi kukaan ei onnistunut estämään sitä kaikkea ajoissa? Nyt samat kysymykset nousevat jälleen esiin. Hämmentäviä ja huolestuttavia asioita tapahtuu, mutta harva uskaltaa puuttua niihin – edes ne, joilla olisi valta ja mahdollisuus vaikuttaa. Myös Yhdysvaltain aiemmat presidentit pysyttelevät hiljaa ja seuraavat sivusta, vaikka heidän suunsa avaamisella voisi vielä olla merkitystä.
Toivon todella, että olen väärässä, mutta minusta näyttää siltä, että Yhdysvalloista on kovaa vauhtia tulossa yksinvaltiaan hallitsema oligarkia, joka vakauden sijaan levittää epävarmuutta ympäri maailmaa – ja sitä on vaikea kenenkään uskoa. Vapaan maailman johtajana pidetty Yhdysvaltain presidentti veljeilee tunnettujen diktaattorien – länsimaiden perinteisten vihollisten – kanssa ja uskoo maailmanjärjestykseen, jossa vahvin vie ja heikommat vikisevät.
Pelkään, että olemme siirtymässä maailmaan, jossa raha ratkaisee ja valta sekä varallisuus keskittyvät yhä harvempien käsiin. Muutos on tapahtunut ällistyttävällä nopeudella, ja välillä on pakko nipistää itseään: luenko tässä nyt päivän uutisia vai dystooppista poliittista satiiria?
Tänä päivänä on vaikea luottaa enää mihinkään pysyvään. Maailma on muutoksessa, eikä se tule enää koskaan palaamaan ennalleen. Yksi iso maailmanmullistus olisi ollut kylliksi yhden ihmisen elinajalle. Tekisi mieli sanoa, että pahassa paikassa ollaan – riippumatta siitä missä siihen puheluun vastaa.