Kuvitellaanpa tilanne, jossa keskustapuolueen omaksi käsikassarakseen vallannut liikemies Vesa Keskinen voittaisi Suomen presidentinvaalit ylivoimaisella kansan mandaatilla. Virkaanastujaiset juhlittaisiin tietysti Keskisen kyläkaupalla Tuurissa.
Ohjelma sisältäisi ilotulituksen, suomenlipuin koristeltuja ralliautoja, ilmaisten VESA-ämpäreiden jakelun 1.000 ensimmäiselle. Juhlahumua täydentäisi Frederikin playback-konsertti, jossa presidentti Keskinen tanssisi taustalla Tsingis Khanin tahtiin.
Kampanjoidessaan Keskinen oli luvannut tuoda Suomeen ”ennennäkemättömän hyvän meiningin”, ja jo ennen kuin virallinen valta oli edes vaihtunut, hän ehti julkaista ensimmäiset linjauksensa ulkopolitiikkaan.
”Gotlanti meille ja heti. Tarvitsemme sitä enemmän kuin ruotsalaiset! Ja Saimaan kanava takaisin suomalaisille!” jylisi presidentti vaalivalvojaisissaan kultainen VESA-lippis päässään. Lehdistötilaisuudessa tarjoiltiin valikoiduille toimittajille kyläkaupan grilliltä haettuja Miljoonamakkaraperunoita. YLE:n ja Helsingin Sanomien toimittajat saivat seurata tilaisuutta tuulikaapista.
Vaikkei se valtaoikeuksiin Suomessa kuulukaan niin innokas Presidentti Keskinen ei malttaisi olla puuttumatta sisäpolitiikkaan, ja pian aiempi hallitus ilmoittaisikin erostaan. Uuden hallituksen nimeäminen käynnistyisi vauhdilla Keskiselle lojaalin VESA-kepun johdolla. Presidentti Keskisen mukaan hallitus ei koostuisi paatuneista poliitikoista tai akateemisista byrokraateista, vaan valta kuuluu kansalle, ja johtavat luottamushenkilöt nimitettäisiin kansan sankareista. Pääministeriä ei tarvittaisi lainkaan, olisihan meillä kaikkien aikojen mahtavin ja taidokkain presidentti.
Ulkoministeriksi nousisi Teemu Selänne, joka lupaisi ”neuvotella diilit reilulla pelillä ja tarvittaessa hanskat pudottaen”. Ensimmäinen virallinen vierailu suuntautuisi Gotlanti-puheiden johdosta varuillaan olevaan Ruotsiin, jossa ulkoministeri Selänne tiedustelisi isänniltä, miten Tukholmassa suhtauduttaisiin presidentti Keskisen loistokkaaseen ajatukseen, että Ruotsi liitettäisiin Suomen läntiseksi maakunnaksi. Ensin heittoa pidettäisiin vitsinä, mutta hyvin pian heräisi epäilys, että suomalaiset saattavat sittenkin olla tosissaan.
Puolustusministeriksi nousisi mediapersoona ja uuden presidentin päteväksi havaitsema suosikkijournalisti Sanna Ukkola. Hän lupaisi, että ”Suomi lopettaa turhan nöyristelyn ja linjaa turvallisuuspolitiikkansa suoraan Keskisen Kepun hallituksen strategiaan: kova retoriikka, vielä kovemmat toimenpiteet ja tarvittaessa kansallismielinen talkoohenki!”
Terveysministeriksi valittaisiin Maria Nordin, joka lupaisi tuoda uudenlaista ajattelua suomalaiseen terveyspolitiikkaan ja pelastaa maan pahenevalta sote-kriisiltä. Ministeri Nordin toteaisi: ”Hyvinvointialueet lakkautetaan ja sairaalat muutetaan energiahoitokeskuksiksi. Riittää, kun ihmiset tunnetasolla tiedostavat olevansa terveitä!”
Elinkeinoministeriksi valittaisiin Jethro Rostedt, joka lupaisi ”sähäkkää ja suorasukaista meininkiä suomalaisille yrittäjille” ja ulkomaankauppaministerin salkun saisi kukapa muukaan kuin Aki Palsanmäki, jonka kaupanmieskyvyt olivat vakuuttaneet presidentin television välityksellä. Ministerit Palsanmäki ja Rostedt ilmoittaisivat heti ensimmäisessä yhteisessä tiedotustilaisuudessaan, että ”kaikki on kaupan ja kaikesta voidaan neuvotella, kunhan löytyy oikea hinta.”
Koska perinteinen virkamiesjärjestelmä ei presidentti Keskisen mukaan ”toimi lainkaan”, hän perustaisi uuden valtionhallinnon tehostamisviraston, joka saisi nimekseen Miljoonavirasto. Sen johtajaksi nimitettäisiin ohi eduskunnan ja normaalin parlamentaarisen päätöksenteon presidentin suosioon noussut visionääri Peter Vesterbacka, joka lupaisi hoitaa asiat innovatiivisella ja suomalaisen pelialan menestystarinoihin perustuvalla otteella punainen huppari tutisten.
”Kaikki päätökset pelillistetään, ja hallituksen jäsenet sekä virkamiehet saavat pisteitä nopeudesta ja ketteryydestä”, Vesterbacka selittäisi innostuneesti ja jatkaisi: ”Suunnitteilla on myös Tallinnasta suora hyperloop-yhteys Tuurin kyläkauppaan!”
Taloudessa presidentti Keskinen ottaisi heti käyttöön suojatullit, ja virolaisille tuotteille asetettaisiin 25 prosentin lisävero. ”Virolaiset saavat itse maksaa turistien Suomeen tuomasta viinasta!”, Keskinen julistaisi, kun häntä pyydettäisiin perustelemaan päätöstä.
Presidentti Keskisen ambitiot eivät kuitenkaan rajoittuisi vain Suomen lähialueille. Yllätyskäänteenä hän esittelisi Tuurin kyläkaupan kahvilassa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa oman ratkaisunsa Ukrainan sotaan:
”Venäläiset ja ukrainalaiset siirretään Krimiltä muihin maihin, esimerkiksi Bulgariaan ja Turkkiin, ja Krimin niemimaasta tehdään Mustanmeren Yyteri!” Keskinen kertoisi. ”Suomi kehittäisi ja hallinnoisi aluetta sekä loisi sinne Tuurin kaltaisen matkailubisneksen – valtavia kauppoja, roskaruokaa, isot asfalttiparkkikset ja erilaisia jättitapahtumia, kuten Miljoonaralli, Miljoonarock ja Miljoonamaraton.”
Presidentti Keskinen aloittaisi kautensa vauhdilla, joka ei jättäisi ketään kylmäksi. Kansalaiset odottaisivat mielenkiinnolla, mitä seuraavaksi tapahtuu, samalla kun perinteiset poliitikot joutuisivat kerrankin oikeisiin töihin.
Kuten jokainen huomaa, tarinahan on täyttä fiktiota, eikä todellisuudessa missään päin maailmaa voisi tapahtua sellaista, että joku liikemies kavereineen kaappaisi yhden perinteisistä valtapuoleista ja muuttaisi sen omaksi fanikerhokseen – saati että kukaan nimittäisi televisiosta tuttuja julkkiksia valtakunnan ykkösvirkoihin tai alkaisi esittää vaatimuksia toisten valtioiden alueista tai väestön pakkosiirroista. Täysin epäuskottavaa, eikö vaan!