Usein kuulen kysyttävän, miksi olen edelleen Pieksämäellä. Suurin osa omasta ikäluokastani on lähtenyt jo vuosikymmeniä takaperin työelämään kasvukeskuksiin tai jopa ulkomaille. Silti minä ja monet muut olemme jääneet tänne, koska näemme kaupungissa mahdollisuuksia, joita harva huomaa ensisilmäyksellä.
Pieksämäki on monelle tuttu rautateiden solmukohtana, mutta kaupungin elinvoima nojaa paljon muuhunkin kuin junien aikatauluihin. Vaikka ikääntyvä väestö ja heikentyvä huoltosuhde ovat haasteita, Pieksämäen vahvuudet tekevät siitä edelleen elinvoimaisen ja vetovoimaisen paikan asua, työskennellä ja yrittää.
Ensinnäkin Pieksämäen sijainti on loistava. Rautatieyhteydet eri puolille Suomea ovat erinomaiset, ja kaupunki on saavutettavissa helposti niin Kuopiosta, Mikkelistä kuin Jyväskylästäkin. Myös maanteitä lähtee kaikkiin ilmansuuntiin. Liikenneyhteydet ovat merkittävä kilpailuetu niin asukkaille, yrityksille kuin matkailijoille.
Toiseksi, Pieksämäellä on monipuolinen elinkeinorakenne. Kaupunki panostaa myös uusiin yrityksiin ja yrittäjyyden tukemiseen. Viimeaikaiset puhtaan siirtymän investoinnit, kuten Niinimäen ja Sarvikankaan tuulivoimahankkeet, tukevat kestävää kehitystä ja alueen vetovoimaa sekä avaavat monia uusia mahdollisuuksia – parhaimmillaan on puhuttu jopa miljardin euron investointipotentiaalista, joka rakentuu pala palalta puhtaan siirtymän varaan. Maailmantilanteesta johtuen myös puolustusteollisuus kasvaa ja pieksämäkeläisillä yrityksillä on siihenkin paljon annettavaa. Täällä ollaan myös oltu hereillä ja verkkoja on vesillä mm. Savo Defence -verkoston toimesta.
Kolmanneksi, luonnonläheisyys ja laadukas elinympäristö ovat vetovoimatekijöitä. Pieksämäki tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet ulkoiluun, liikuntaan ja vapaa-aikaan. Kaupungissa on monipuoliset harrastusmahdollisuudet, kuten Vedenjakajareitistö, monipuoliset liikuntapaikat ja kulttuuritarjonta – perinteisesti vahvaa moottoriharrastusta unohtamatta. Harrastus- ja vapaa-ajan vaihtoehtojen monipuolisuus on huomattava verrattuna moniin muihin samankokoisiin seutukaupunkeihin. Mistä muualta esim. löytyy yhtä monta aktiivista kesäteatteriryhmää tai peräti kolme erilaista moottorirataa
Lopulta elinvoima syntyy ihmisistä. Pieksämäellä on vahva paikallinen identiteetti, ja asukkaat osallistuvat aktiivisesti erilaisten tapahtumien ja hankkeiden toteuttamiseen. Pieksämäkeläiset ovat tunnettuja aktiivisuudestaan ja yhteisöllisyydestään. Usein Pieksämäen tarjontaa kuitenkin verrataan itseään isompiin naapureihinsa, kuten Kuopioon tai Jyväskylään, mutta totuus on, että kaupunki on monessa suhteessa elinvoimaisempi ja aktiivisempi kuin moni muu samankokoinen seutukaupunki.
Pieksämäellä jokaisella on myös mahdollisuus itse vaikuttaa asioihin. Aktiivinen kansalaiskeskustelu ja osallistuminen kunnalliseen päätöksentekoon ovat keinoja, joilla kuntalaiset voivat olla mukana kehittämässä kaupunkia. Olen itse ollut mukana kuntapolitiikassa jo vuodesta 2008 ja saanut vuosien varrella olla mukana tekemässä merkittäviä ratkaisuja kaupungin kehityksen ja suuntaviivojen määrittelyssä. Pieksämäen tulevaisuutta ei muovata vain virkamiestyönä tai valtuustosalissa, vaan me kaikki asukkaat voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa siihen.
Ajattelin pitkään, että nyt olisi korkea aika jättäytyä pois politiikan kiemuroista ja jatkaa vaikuttamista rivikuntalaisena. Tällä hetkellä kaupungissa on kuitenkin niin positiivinen vire ja tekemisen meininki päällä, etten malttanut. Olen siis jälleen ehdolla Pieksämäen kaupunginvaltuustoon huhtikuun 2025 kuntavaaleissa.
Pieksämäen haasteet ovat todellisia, mutta niin ovat sen mahdollisuudetkin. Kaupunki, joka uskaltaa kehittää vahvuuksiaan ja panostaa tulevaisuuteen, voi jatkossakin olla elinvoimainen ja houkutteleva paikka. Pieksämäellä on kaikki edellytykset menestykseen – tarvitaan vain rohkeutta ja yhteistä tahtoa.