Me suomalaiset luotamme vahvasti poliisiin, oikeuslaitokseen, koulutusjärjestelmään, valtion hallintoon ja toisiimme ihmisinä. Vastaavasti me emme luota mahdollisuuteemme vaikuttaa oman lähiyhteisömme asioihin kunta- ja aluetasolla. Tässä jäämme OECD-maiden keskiarvon alapuolelle.
Näiden OECD:n luottamustutkimusten tulosten valossa ei ole ihme, jos moni jättää äänestämättä tai ei tee aloitteita hyvänä pitämistään asioista. Miksi vaivautua, jos luottamusta vaikuttamisenmahdollisuuksiin ei ole?
Kunnat ovat kansanvaltaisen Suomen demokratian ydin. Tulevaisuuden näkökulmasta on oleellista, miten saamme yhdessä vahvistettua kuntalaisten kokemusta siitä, että oman yhteisön asioihin on mahdollista vaikuttaa.
Hukkaamme valtavasti osaamista, energiaa ja voimavaroja, jos emme tarjoa kuntalaisille aitoja mahdollisuuksia olla mukana kehittämässä kotikaupunkimme tulevaisuutta.
Sama pätee myös luottamushenkilöiden vaikuttamisen mahdollisuuksiin ja osaamisen hyödyntämiseen.
Pieksämäellä on tehty hyvää työtä asukkaiden osallisuuden edistämiseksi. Esimerkiksi Pieksämäkeläiset ry:n (aiemmin Pieksämäen Kylät ry) Kyläkumppani-hankkeissa luotiin kumppanuuspöytämalli, joka on herättänyt valtakunnallista kiinnostusta.
Kumppanuuspöydässä kaupungin viranhaltijat, päättäjät, kuntalaiset, yhdistystoimijat ja yrittäjät voivat kohdata jonkin yhteisen asian tiimoilta ja etsiä siihen yhdessä ratkaisua. Toiminta on luonteeltaan asioita valmistelevaa. Päättäjät tekevät edelleen päätökset.
Tätä toimintamallia on syytä kehittää edelleen niin, että kuntalaiset, yhdistykset ja yrittäjät voivat kokea sen omakseen ja aidoksi vaikuttamisen väyläksi.
Pieksämäellä vuosina 2023–2024 toteutettu kansalaispaneelikokeilu on herättänyt huomiota paitsi valtakunnallisesti myös kansainvälisten tutkijoiden keskuudessa.
Kansalaispaneelissa satunnaisotannalla valittu joukko tavallisia ihmisiä perehtyy johonkin kunnan tulevaisuuden näkökulmasta oleelliseksi tunnistettuun kysymykseen. He kuulevat asiantuntijoita, keskustelevat pienryhmissä ja muodostavat yhteisen suosituksen kysymyksen ratkaisemiseksi. Suositukset on tarkoitettu päätöksenteon tueksi.
Moni kansalaispaneelia Suomessa kokeillut kunta on parhaillaan vakiinnuttamassa menetelmää osaksi normaalia päätöksentekokulttuuriaan. Myös meidän Pieksämäellä kannattaa toimia näin.
Kokeillaan rohkeasti uusia vaikuttamisen tapoja, ja otetaan niistä toimivimmat jatkuvaan käyttöön. Kehitetään Pieksämäkeä kaupunkina, jota kiinnostaa kuntademokratian tulevaisuus ja joka näkee kuntalaiset tärkeänä voimavarana.
Hanna Moilanen (PiPa),
Heikki Skyttä (kok.),
Jehki Kimonen (ps.),
Päivi Koukonen (vas.),
Teemu Laukkanen (vihr.).,
Aleksis Laurila (sd.),
Lotta Salminen (kesk.)
Mielipidekirjoitus, julkaistu alunperin Pieksämäen Lehdessä 13. helmikuuta 2025.