Kun katselet jälleen kerran Facebookin uutisvirrassa kuvaa, joka saa kenen tahansa autoharrastajan sydämen lyömään hieman tiheämmin. Se saattaa olla täydellistä tekoälyn generoimaa moottoripornoa, vaikka et vielä sitä tietäisikään.
Vanhoissa, autenttisen oloisissa mainoskuvissa esitellään uskomattoman virtaviivaista matkailuautoa. Kuvateksti kertoo sen olevan prototyyppi Howard Hughesin aikoinaan lanseeraamasta tulevaisuuden matkailuautosta, jota valmistettiin vain yksi kappale ennen kuin projekti haudattiin. Postauksen kommenttikenttä suorastaan räjähtää ihastuksesta. Kymmenet tuhannet ihmiset jakavat kuvaa eteenpäin, ja moni huokailee kaihoisasti menneiden aikojen muotoilunerokkuutta.
Tarina on kaunis, kiehtova ja täydellistä polttoainetta nostalgian nälkäiselle sosiaalisen median käyttäjälle. On vain yksi pieni ongelma. Kyseistä autoa ei nimittäin ole koskaan ollut olemassa. Se ei ole koskaan rullannut Detroitin kultakauden autonäyttelyn lavalle, eikä yksikään insinööri ole hahmotellut sen muotoja savimallin ympärillä.
Futuristinen matkailuauto syntyi muutamassa sekunnissa tekoälyn kielimallin rouskuttamasta pohjadatasta, kun joku keksi syöttää koneelle oikeat avainsanat. Ei tarvittu kuin liittää fiktiiviseen menopeliin Hughesin nimi ja pyytää tekoälyä loihtimaan autolle historia ja aidonnäköinen myyntiesitekuva.
Moni kuittaa tällaiset kuvat harmittomana viihteenä. ”Antaa ihmisten nyt vähän leikkiä.” Mutta vakavasti ottaen, tämä ilmiö ei ole enää pelkkää leikkimistä. Olemme parhaillaan tilanteessa, jossa digitaalinen fiktio alkaa hiljalleen syrjäyttää oikeaa historiaa ja hämärtää totuuden ja aitouden rajoja.
Kun tekoälyn luoma konseptiauto kerää kymmeniä- ellei satojatuhansia tykkäyksiä, jakoja ja kommentteja, siitä tulee tekoälyn algoritmien silmissä tärkeä sisältö. Ja mitä enemmän sisältöä jaetaan, sitä enemmän se näkyy. Lopulta moni harrastajakin alkaa uskoa nähneensä auton joskus aiemminkin. Ehkä vanhassa lehdessä. Ehkä dokumenttileffassa. Ehkä jossain automuseossa. Ihmismieli on kummallinen laite. Kun sama valhe toistetaan tarpeeksi monta kertaa, se alkaa tuntua tutulta. Ja tuttu tuntuu usein todelta.
Tekoäly pahentaa ongelmaa entisestään. Nykyiset kielimallit ja hakukoneet oppivat valtavista tietomassoista, joihin kuuluu myös sosiaalisen median sisältöä. Tutkijat ovat jo pidemmän aikaa varoitelleet ilmiöstä, jota kutsutaan malliromahdukseksi. Siinä tekoäly alkaa oppia yhä enemmän tekoälyn itse tuottamasta materiaalista. Alkuperäiset lähteet jäävät taka-alalle ja synteettinen sisältö alkaa ruokkia itseään.
Samaan aikaan tekoälyn tuottaman verkkosisällön määrä kasvaa hurjaa vauhtia. Tuoreiden arvioiden mukaan jo noin puolet uusista verkossa julkaistavista artikkeleista on tekoälyn kirjoittamia tai ainakin osittain sen avulla tuotettuja. Eräässä analyysissä yli 40 prosenttia uusista Facebookin pitkistä julkaisuista luokiteltiin kokonaan tekoälyn tuottamiksi. Tarkkoja lukuja on mahdotonta tietää, mutta suunta on ilmeinen: uutisvirroissamme liikkuu vuosi vuodelta enemmän sisältöä, jota yksikään ihminen ei ole varsinaisesti kirjoittanut tai kuvannut – eikä kukaan ole sen paikkaansa pitävyyttä tarkistanut.
Autoharrastajalle tämä on erityisen huolestuttavaa. Oikea historia on rosoista. Se on täynnä epäonnistuneita prototyyppejä, konkurssiin menneitä valmistajia, puolivalmiita projekteja, ruosteisia aihioita ja sotkuisia autotalleja. Todelliset kustom-rakentajat eivät saa aikaan täydellisiä näyttelyesineitä nappia painamalla. He taistelevat fysiikan lakeja, rajallisia budjetteja ja usein myös puolisoidensa kärsivällisyyttä vastaan.
Tekoälyn luoma autounelma on toista maata. AI-kustomit ovat aina hieman erikoisempia, hieman kiiltävämpiä ja hieman näyttävämpiä kuin mikään, mitä oikeassa elämässä on koskaan rakennettu. Niissä ei ole hitsaussaumoja eikä budjettirajoja, saati fysiikan lakeja tai virkaintoisia katsastusmiehiä estämässä luovuutta.
Ne ovat eräänlaista moottoripornoa. Sisältöä, joka on viritetty iskemään autoharrastajan hermoon yhtä vastustamattomasti kuin seireenin laulu merimieheen. Kone osaa yhdistää juuri oikean vuosimallin, juuri oikean korilinjan, juuri oikean krominkiillon ja juuri oikean annoksen nostalgiaa. Jos kuvaan lisätään hieman art deco -muotoilua, ripaus suihkukoneaikakauden optimismia ja hierotaan kylkeen tarinaa ”salaisesta prototyypistä, jota valmistettiin vain yksi kappale”, autoharrastajan peukalo pysähtyy ruudulle lähes varmasti.
Juuri siksi ne ovat vaarallisia. Kun internet täyttyy täydellisistä kuvitelmista, aidot klassikot alkavat näyttää vaatimattomilta. Todelliset autot eivät pärjää kilpailussa koneen luomia fantasioita vastaan, koska todellisuus on aina vähän sotkuisempi kuin mielikuvitus.
Pahinta on, että tulevaisuuden harrastaja ei välttämättä enää tiedä, missä todellisuuden ja fiktion raja kulkee. Ei ole vaikea kuvitella päivää, jolloin joku kyselee harrastefoorumilla varaosia nettihuijarin hänelle kaupittelemaan automalliin, jota ei koskaan valmistettu. Toinen vannoo nähneensä sellaisen vanhassa lehdessä. Kolmas löytää tekoälyn tekemän kuvan ”todisteeksi”. Neljäs kysyy asiaa tekoälyltä, joka löytää verkosta sata viittausta samaan kuvitteelliseen autoon. Ja yhtäkkiä tarinasta tulee monen mielessä totta.
Mutta oikea klassikko ei synny pikseleistä. Sillä on valmistusnumero. Sillä on omistajahistoria. Sillä on kolhuja, korjauksia, ruostetta ja öljynhajua. Sillä on tarina, jonka joku ihminen on elänyt.
Seuraavan kerran kun uutisvirtaasi ilmestyy kuva uskomattomasta ”unohdetusta prototyypistä”, pysähdy hetkeksi. Älä katso vain kuvaa. Katso lähdettä. Kysy, kuka tämän tiedon on tuottanut ja miksi. Missä auto on tänään. Onko siitä olemassa dokumentteja, valokuvia tai museotietoja. Löytyykö siitä merkintöjä muualta kuin Facebookista.
Koska juuri nyt edessämme pyörii digitaalinen valhesampo. Se jauhaa tauotta uusia kuvia, uusia tarinoita ja uusia ”faktoja” nopeammin kuin tavallinen Väinämöinen ehtii niitä tarkistaa. Eikä se tee sitä pahuuttaan. Se tekee sitä siksi, että sille on opetettu yksi asia: tuottamaan lisää sisältöä. Sisältöä, joka houkuttelee, koukuttaa ja kiehtoo.
Ja jos emme ole tarkkoina, se ei ainoastaan keksi uusia automalleja. Se alkaa vähitellen keksiä myös oikeille automalleille uutta menneisyyttä ja uusia teknisiä tietoja. Pian oikeat autot ja oikea autohistoria hukkuu alati kasvavaan massaan kuin washingtonilainen heijastusallas leväkukintoihin.