Valtuustoaloite: Keikka- ja tanssisali veturitalleille

Yhteensä 28 kaupunginvaltuutettua allekirjoitti 5.11.2013 oheisen valtuustoaloitteen, jossa esitetään keikka- ja tanssisalin sisällyttämistä veturitallirakennuksen suunnitelmiin jolloin se voisi mahdollisesti korvata julkisuudessa olleen virkamiessuunnitelman talleille sijoitettavasta yleisestä saunasta.

Lue lisää

Tuoko Siilin koulun lakkauttaminen todellista säästöä?

Siilin koulun vanhempaintoimikunta on monen muun tahon ohessa tuonut esille tilapäisen yläkouluratkaisun vaikutuksia oppilaiden arkeen ja opetukseen. Mutta kovinkaan moni ei ole vielä pohtinut tilapäisratkaisun järkevyyttä taloudelliselta kannalta. Säästöt ovat kuitenkin olleet se vankin perustelu tälle nopeutetulle yläkoulujen yhdistämiselle.

Lue lisää

Hiekanpään yläkoulu

Hiekanpään yläkoulu on ollut yksi kuntavaalien kuumista perunoista. Oman mausteensa soppaan on tuonut Alpo Salon (sd.) kesäkuussa laatima ja 28 valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite yläkoulutoimintojen keskittämisestä yhteen toimipisteeseen lukuvuoden 2013 alusta.

Lue lisää

Kenen etu ja kuka on jäävi?

Perusturvan laajaan ulkoistukseen suopeammin suhtautuva pitkän linjan demarivaltuutettu Eino Törrönen hyökkäsi asiasta toisin ajattelevan Pieksämäen Kokoomuksen kimppuun Pieksämäen Lehden yleisönosastolla 24.10.2012 kyseenalaistaen yrittäjä, kaupunginhallituksen II vpj. ja kaupunginvaltuutettu Jaana Leskisen osallistumisen kaupungin sote-kilpailutusta valmistelleeseen työryhmään. Törrösellä näyttäisi olevan vankka tuntemus Pieksämäen Kokoomuksen toiminnasta ja näkemys edustajiemme pätevyydestä eri työryhmiin. Jos työryhmän tehtäväksi asetetaan ensisijaisesti kilpailutusasiakirjojen … Lue lisää

Pidetään Pieksämäki kartalla!

Lisättyäni otsikon mukaisen tekstin Facebook-sivulleni, on useampi teistä kysynyt mitä se käytännössä tarkoittaa, onhan juuri Kokoomus tuonut vahvasti esille, että Suomen kunnat tarvitsevat uudistuksia selvitäkseen tulevaisuuden haasteista. Säilyttämisen sijastahan pitäisi uudistaa! Ja tottahan se on. Koko Suomen mittakaavassa jonkinlainen kuntauudistus on välttämätön, sillä kaikkialla ei vielä ole tehty sitä mitä me jo olemme täällä Pieksämäen … Lue lisää

Kuntauudistus Keski-Savossa

Toimiva kuntaliitos syntyy, kun uusi kunta muodostetaan yhden selkeän keskuskunnan ympärille ja kaikki sen liitoskunnat kuuluvat samaan työssäkäyntialueeseen. Suomessa on 38 työssäkäyntialuetta, joihin kuuluu yhteensä 234 kuntaa. Työssäkäyntialueiden ulkopuolisia kuntia – siis sellaisia, jotka muodostavat yksin oman työssäkäyntialueensa – on Suomessa 102 kpl. Kunta kuuluu työssäkäyntialueeseen jos siitä pendelöi vähintään 10 % työvoimasta keskuskuntaan. Keskuskuntana … Lue lisää

Lakkaa, ei lakkaa, lakkaa…

Tahiniemen koulun lakkauttaminen tai miten se nyt siistimmin ilmaistuna onkaan Kontiopuisto-Tahiniemen koulun Tahiniemen yksikön oppilaiden siirtäminen Kontiopuiston kouluun on ollut viime viikkoina kuuma puheenaihe. Eikä ihme, päätyihän Tahiniemen koulu lakkautuskeskustelun ytimeen nopealla aikataululla ja ennalta-arvaamatta.

Lue lisää