Äänestämättä jättämisen vaikutukset kuntavaaleissa

Kuntavaalit ovat meitä lähinnä oleva demokratian muoto, jossa kansalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin paikallistasolla omassa kotikunnassaan. Harmillisen moni kuitenkin suhtautuu äänestämiseen passiivisesti tai jopa kielteisesti – siksi on tärkeää tunnistaa äänestämättä jättämisen vaikutukset. Kuntapolitiikassa monet päätökset ovat usein kompromisseja, rajalliset resurssit pakottavat tekemään kipeitäkin valintoja, eikä ole mahdollista tehdä vain miellyttäviä päätöksiä. Siksi on ymmärrettävää, … Lue lisää

Yhteisellä asialla…

Meikäläinen on ollut kohtalaisen aktiivinen pohtimaan ja hoitamaan yhteisiä asioita – vuosien varrella on tullut oltua mukana vähän yhdessä jos toisessakin yhteisessä hankkeessa. Kaikki taisi alkaa UCC Pieksämäki ry:n jäsenlehden päätoimittajan vakanssista vuonna 1990, seuraavana vuonna sitten tulin valituksi samaisen yhdistyksen hallitukseen ja siellähän sitä on sitten istuttu siitä lähtien. Harrasteautopuolella on tullut toimittua muutenkin … Lue lisää