Valtuustoa livebloggaamalla?

Pieksämäen kaupunginvaltuuston kokouksia on kuntalaisten toimesta toivottu nettiin jo useamman vuoden ajan. Kokousten videoimiseksi nettiin on tehty useampi aloitekin, joista viimeisimmänkin kaupunginhallitus torjui kuluvalla viikolla vedoten kokousten videoinnin ja nettilähetyksen kustannuksiin.

Ja kyllä itsekin olen sitä mieltä että videolähetys valtuuston kokouksista voisi olla alkuhuuman jälkeen aika pienen yleisön herkkua ja saavutettava hyöty jäisi käytettyihin resursseihin nähden pieneksi. Kanttila-sali tai valtuuston istuminen siellä ei kovin suurta visuaalista elämystä tarjoa ja joskus pitkät samaa asiaa toistavat puheenvuorot voivat olla pitkäveteistä kuunneltavaa.

Sen sijaan että Kanttilaan roudattaisiin mikrofoneja ja kuvauskalustoa, kulutettaisiin nettikaistaa lähettämiseen ja palvelintilaa sen tallentamiseen voi saman asian toteuttaa huomattavasti kevyemmin ja mielestäni jopa valtuustopolitiikasta kiinnostuneen kuntalaisen kannalta mielekkäämmin. Livebloggaus on tämän päivän trendi, videolähetykset on so last season.

Ei tarvita kameroita, ei mikrofoneja, ei nopeita nettiyhteyksiä sen paremmin lähettämiseen tai kokouksen katseluun. Livebloggaamiseen tarvitaan muutama asioiden tiivistämisen osaava sanavalmis näppäräsorminen kuntalainen älypuhelimineen. Ja toki valtuuston kokouksien seurantaan perustettu tili vaikkapa Twitteriin – toki muitakin mahdollisia toteutuskanavia on, voihan Facebook-seinällekin liveblogata.

Kokouksen kulusta poimitaan käsiteltävä pykälät, tehdyt päätökset ja käytetyistä puheenvuoroista olennaisimmat ydinkohdat. Vastaavaa livebloggausta näkee nykyään tiedotustilaisuuksista, yhtiökokouksista kuin urheilutapahtumistakin.

Livebloggauksen etuina on se, että sitä voi seurata myös ilman nopeaa nettiyhteyttä ja myös vanhemmilla laitteilla. Mutta kaikkein paras puoli siinä on se, että asioita pääsee samantien kommentoimaan ja keskustelu pysyy paremmin kyseisen kohdan yhteydessä toisin kuin videostriimiä seuratessa.

Lisäksi kokouksen kulku puheenvuorojen ydinkohtineen on helpommin luettavissa jälkikäteen, kun se on tiivistetysti blogattuna – ei ole tarvetta katsoa ja kuunnella parituntista kokouslähetystä uusintana.

Olisiko tässä modernimpi ja käytettävyydeltään sekä seurattavuudeltaan parempi ratkaisu valtuuston kokouksien tarjoamiseen nettiyleisöllekin? Tarttuuko ideaan joukko aktiivisia somelaisia vai peräti paikallislehti?

 

( **kirjoittaja on Pieksämäen kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja )

 

 

Vastaa