Perinteinen auto- ja moottoriharrastus elää murroskautta. Harrasteautojen parissa toimivien keski-ikä nousee, harrasteporukoiden hiukset harmaantuvat, rivit harvenevat ja jäljellä olevien tarinat alkavat yhä useammin sanoilla “muistatteko, kun silloin ennen”. Nuoria harrastajia tulee edelleen mukaan, mutta selvästi aiempaa vähemmän. Kyse ei ole vain ikäluokkien pienentymisestä, vaan paljon perustavammasta muutoksesta siinä, miten auto ymmärretään ja ennen kaikkea, miten siihen suhtaudutaan.
Unelma. Ajokortti ja oma auto avasivat maailman: oma auto merkitsi vapautta, omaa tilaa ja mahdollisuutta lähteä ja tulla ilman lupaa. Se oli paikka, jossa kuunneltiin musiikkia, vietettiin aikaa, vietiin tyttöystävä treffeille, seikkailtiin kavereiden kanssa ja rakennettiin omaa identiteettiä. Auto ei ollut vain kulkuväline, vaan luonteva jatke omalle persoonalle.
Tämä näkyi myös autojen harrastamisessa. Omaa autoa rakennettiin, korjattiin, tuunattiin ja kustomoitiin, koska siihen haluttiin omaa persoonallista kädenjälkeä ja sen haluttiin ilmentävän omistajansa ja rakentajansa mieltymyksiä, tyylitajua ja persoonaa. Moottori ei ollut mystinen, johtojen peittämä musta laatikko, vaan ymmärrettävä tekninen kokonaisuus, jonka toiminnan saattoi oppia ja jota pystyi korjaamaan kotona osien löytyessä parhaimmillaan suoraan paikallisen varaosaliikkeen hyllystä. Autoharrastaminen oli käsillä tekemistä, yritystä ja erehdystä – ja usein myös yhteisöllistä, sillä tieto ja apu löytyivät tallikaverilta tai paikallisen autokerhon kontaktien kautta.
Uudemmille sukupolville autolla ei enää ole samaa symbolista painoarvoa ja merkitystä. Status, identiteetti ja itseilmaisu ovat siirtyneet toisaalle. Sosiaalinen media, digitaaliset yhteisöt ja elämykset tarjoavat näkyvyyttä, kontakteja ja merkitystä tavalla, johon auto ei enää kykene. Oma auto ei ole enää itsenäistymisen väline tai vapauden symboli, eikä ajokortti tai auton omistaminen ole tämän päivän nuorille enää itsestään selvä virstanpylväs matkalla aikuisuuteen.
Kun tunneperäinen side autoon jää nuorena syntymättä, myös moottoriharrastamisen kipinä syttyy harvemmin.
Monille nykyajan nuorille auto on ensisijaisesti arkinen hyödyke ja ajokortti asia, jonka hankkimista voi lykätä. Kaupungistuneessa ympäristössä ajokortti ei ole kiireellinen eikä edes välttämätön. Auton puuttuminen ei rajoita elämää samalla tavalla kuin ennen, joskus jopa päinvastoin. Kun tunneperäinen side autoon jää nuorena syntymättä, myös moottoriharrastamisen kipinä syttyy harvemmin.
Perinteinen moottoriharrastus nojaa pitkälti siihen, että ihminen rakastuu koneeseen ja kaikkeen siihen mitä se edustaa ja tuo tullessaan – ei järkisyistä, vaan tunteella. Autoharrastus vaatii aikaa, rahaa, tilaa ja kärsivällisyyttä, eikä se istu luontevasti maailmaan, jossa kaiken odotetaan olevan nopeaa, helppoa ja heti jaettavissa.
Lisäksi moottoriharrastus on saanut ympärilleen uudenlaisen moraalisen kehyksen. Ilmastoahdistus on aikamme muotisana ja polttomoottori yhdistyy yhä useammin syyllisyyteen, selittelyyn ja puolusteluun. Tämä leima ei toki lopeta harrastusta, mutta julkinen paine voi tehdä siitä hiljaisempaa ja vetäytyvämpää. Kun omaa intohimoa joutuu perustelemaan, se ei välttämättä houkuttele uusia tulijoita moottoriharrastuksen pariin.
Kenties perinteisen moottoriharrastuksen tulevaisuus ei olekaan harrastajamäärien kasvussa, vaan perinteen säilymisessä ja harrastuksen tason nousussa. Siinä, että autoharrastus tunnustetaan kokonaisvaltaiseksi kulttuuriksi eikä vain ajoneuvoihin liittyväksi puuhasteluksi. Harrasteautot eivät ole enää arjen ratkaisuja, vaan muistumia ajasta, jolloin tekniikka oli yksinkertaisempaa ja ihmisen suhde autoihin suoraviivaisempi ja syvempi.
Autoharrastus on nykyään ja tulevaisuudessa aiempaa merkityksellisempi niille, jotka siihen sitoutuvat – ja samalla entistä etäisempi niille, joille auto ei ole ollut vapauden symboli vaan ainoastaan väline siirtyä paikasta toiseen.
Perinteinen moottoriharrastus ei katoa, mutta sen harrastajakunta pienenee ja tiivistyy. Tieto, taidot ja arvot siirtyvät eteenpäin niille harvoille, joita autot ja moottorit vielä puhuttelevat. Se ei enää ole nuorison trendikäs massailmiö, vaan tietoinen valinta uida vastavirtaan.
Ja ehkä juuri siinä on sen tulevaisuus: ei määrässä, vaan merkityksessä. Niin kauan kuin on ihmisiä, joille moottorin ääni, bensan tuoksu ja keskeneräinen autoprojekti merkitsevät enemmän kuin pelkkää liikkumista, perinteinen moottoriharrastus elää – ja kapinoi maailman muutosta vastaan.