Kenen etu ja kuka on jäävi?

Perusturvan laajaan ulkoistukseen suopeammin suhtautuva pitkän linjan demarivaltuutettu Eino Törrönen hyökkäsi asiasta toisin ajattelevan Pieksämäen Kokoomuksen kimppuun Pieksämäen Lehden yleisönosastolla 24.10.2012 kyseenalaistaen yrittäjä, kaupunginhallituksen II vpj. ja kaupunginvaltuutettu Jaana Leskisen osallistumisen kaupungin sote-kilpailutusta valmistelleeseen työryhmään.

Törrösellä näyttäisi olevan vankka tuntemus Pieksämäen Kokoomuksen toiminnasta ja näkemys edustajiemme pätevyydestä eri työryhmiin. Jos työryhmän tehtäväksi asetetaan ensisijaisesti kilpailutusasiakirjojen valmisteleminen eikä suinkaan terveydellisten diagnoosien laatiminen, niin itse näkisin työryhmälle olevan enemmän hyötyä kilpailuttamisen ja yritystoiminnan kuin lääketieteen asiantuntemuksesta.

Jaana Leskinen on työryhmässä edustanut samaa linjaa kuin Kokoomuksen paikallisyhdistyksemme ja valtuustoryhmämme selkeät enemmistöt. Häntä on tukenut myös kokoomuslainen sosiaali- ja terveysministerimme Paula Risikko. Toisin sanoen vaikka työryhmässä olisi ollut meidän edustajanamme joku muu kuin Jaana Leskinen, niin yhtä lailla olisimme vaatineet selvitettäväksi laajan ulkoistuksen vaihtoehtona oman toiminnan kehittämistä. Näemme sen realistisena vaihtoehtona nyt esitellylle laajalle ulkoistukselle tai liikelaitosmallille, vaikka toveri Törrönen kirjoituksessaan synkkiä tulevaisuuden uhkakuvia maalaileekin.

Yrittäjänä pidän ikävänä sitä Eino Törrösen kirjoituksesta kumpuavaa näkemystä, että pieksämäkeläisten yritysten etu olisi jotenkin automaattisesti ristiriidassa pieksämäkeläisten edun kanssa. Myös yrittäjät ovat kuntalaisia siinä missä kaupungin työntekijät ja muut asukkaat. Lisäksi kaupungin tulevaisuus näyttäisi rakentuvan pitkälti paikallisten yrittäjien ja paikallisissa yrityksissä olevien työpaikkojen varaan – ainakin tätä näkökulmaa ovat kaikki puolueet Vasemmistoliittoa myöden kovasti tuoneet kuntavaalikampanjoissaan esille.

Jos yrittäjät ovat jäävejä osallistumaan kaupungin asioiden valmisteluun työryhmissä, niin eikö sitten samalla perusteella myös kaikki kaupungin palveluksessa olevat henkilötkin ole jäävejä osallistumaan asioiden valmisteluun? Onhan kyse myös heidän työpaikoistaan ja toimenkuvistaan.

Jos henkilöt, joita asiat tavalla tai toisella koskettavat eivät saisi missään muodossa osallistua asioiden valmisteluun, niin tulisiko meidän kenties ulkoistaa koko luottamushenkilöorganisaatio sellaisille ihmisille, joilla ei ole mitään kiinnekohtaa Pieksämäkeen? Ehkäpä seuraavat valtuutetut ja erilaisten työryhmien jäsenet kannattaisikin rekrytoida jostain ruotsinkielisestä saaristokunnasta?

Pieksämäellä on pienet piirit ja mitä tahansa teet vesitornin nurkilla tasalta niin jo vartin yli siitä torin kulmalla tiedetään. Kun työryhmää muodostettiin ja sen kokoonpanoa hyväksyttiin ei varmasti ollut salaisuus, että kaupunki on kuntoutuspalveluja ostanut myös Leskisen yritykseltä. Kun työryhmätyöskentelyn jälkeen asia tuli päätöksentekoon tiedoksimerkittävänä kaupunginhallitukselle, Jaana Leskinen ja muutama muu luottamushenkilö asianmukaisesti jääväsi itsensä asian käsittelystä. Vaikka tietyt tahot olisivat jäävejä päättämään asioista, on silti oikeus ja kohtuus, että myös heitä asioiden valmisteluvaiheessa kuullaan.

Mitä tulee jääviyteen ja sen mittasuhteisiin, Törrönen kertoo kaupungin ostavan Leskisen yritykseltä kuntoutuspalveluja 60.000 eurolla vuodessa. Se on toki iso summa kun sen noin esittää. Mutta kun on kyse työryhmästä, joka valmistelee 30.000.000 euron ulkoistusta yhdelle varmasti ulkopaikkakuntalaiselle ja todennäköisesti jopa ulkomaalaiselle yritykselle, ovat nuo paikallisesta  yrityksestä tehdyt 60 tuhannen euron ostot vähäpätöinen summa – itse asiassa vain 0,2% koko suunnitelmasta. Isot luvut ovat yleensä vaikeita hahmottaa, joten jos kyse olisi 100 euron kauppalaskusta niin tuo osuus olisi huikeat kaksikymmentä senttiä.

Ilmeisesti Jaana Leskisen osallistuminen asian pohdintaan oli aivan ok siihen asti, kunnes ulkoistusta voimakkaasti ajaville tahoille selvisi, että Jaana ja muu Kokoomus ovatkin mokomat perusterveydenhuollon laajamittaista ulkoistamista vastaan ja vaativat selvitystä myös oman toiminnan kehittämisestä?

Nyt vaan herää kysymys, kenen etua tämä ulkoistushankkeen yksipuoleinen valmistelu ja päätöksenteon kiirehtiminen oikein palvelee ja ketkä sitä vaalien jälkeen kannattavat?

Heikki Skyttä
Pieksämäen Seudun Kokoomus pj.
kuntavaaliehdokas

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Pieksämäen Lehdessä 26.10.2012

Kuntauudistus Keski-Savossa

Toimiva kuntaliitos syntyy, kun uusi kunta muodostetaan yhden selkeän keskuskunnan ympärille ja kaikki sen liitoskunnat kuuluvat samaan työssäkäyntialueeseen.

Suomessa on 38 työssäkäyntialuetta, joihin kuuluu yhteensä 234 kuntaa. Työssäkäyntialueiden ulkopuolisia kuntia – siis sellaisia, jotka muodostavat yksin oman työssäkäyntialueensa – on Suomessa 102 kpl. Kunta kuuluu työssäkäyntialueeseen jos siitä pendelöi vähintään 10 % työvoimasta keskuskuntaan. Keskuskuntana voidaan puolestaan pitää kuntaa, johon pendelöi vähintään yksi kunta, eikä keskuskunnan työväestöstä yli neljännes käy töissä missään toisessa kunnassa. Pendelöinnillä siis tarkoitetaan tässä työssäkäyntiä oman kotikunnan ulkopuolella – ei sitä pendelöintiä, joka on istumista italialaisvalmisteisessa paikoilleen jämähtäneessä junassa keskellä korpea.

Hyvä esimerkki toimivasta ja perustellusta työssäkäyntialueen yhdistämiseen tähdänneestä kuntaliitoksesta löytyy Pieksämäen seudulta, jossa nyt neljä aiempaa kuntaa Pieksämäen kaupunki, Jäppilä, Virtasalmi ja Pieksämäen Maalaiskunta muodostavat nyt Pieksämäen kaupungin, joka on liitoksen myötä myös yksin oma työssäkäyntialueensa.

Varkauden seudulla vastaavaa liitosta ei ole vielä tapahtunut. Varkauden työssäkäyntialueeseen kuuluvat Joroinen, josta peräti 30,6% käy töissä Varkaudessa ja Leppävirta, josta 17,1% käy töissä Varkaudessa. Leppävirralta käydään huomattavasti (yli 10%) töissä myös Pohjois-Savon maakuntakeskuksessa Kuopiossa.

Kuntauudistusta pohtinut virkamiestyöryhmä on päätynyt esittämään Varkauden työssäkäyntialueen yhdistämistä siten, että samaan kuntaliitokseen otettaisiin mukaan myös lähes 20.000 asukkaan Pieksämäki ja noin 3.900 asukkaan Heinävesi, vaikka ne eivät Varkauden työssäkäyntialueeseen kuulukaan. Etelä-Savon kunnista Pieksämäki ja Heinävesi kuuluvat työssäkäynnin ja työpaikkojen kokonaisnäkökulmasta itsenäisimpiin kuntiin yhdessä Mikkelin ja Savonlinnan kanssa. Pieksämäki muodostaa tilastojen pohjalta oman paikallismarkkina- ja erikoiskaupan asiointialueensa, kun taas Heinävesi ja Joroinen kuuluvat selkeästi Varkauden asiointialueeseen.

Heinäveden kuntaliitospaineen selittää luontaisesti kunnan pieni väestöpohja. Ministeriön esittämää Pieksämäen liittämistä osaksi uutta Varkauden kaupunkia on puolestaan perusteltu sillä, että Pieksämäen suurin pendelöintisuunta on Varkaus. Se on aika paljon sanottu, sillä vaikka Varkaudessa käykin töissä enemmän pieksämäkeläisiä kuin muissa kunnissa, niin siltikin tuo määrä on hyvin vähäinen ja kohdentuu niihin Pieksämäen osiin, jotka ovat lähimpänä Varkautta.

Pieksämäeltä käy Varkaudessa töissä 3,7% työvoimasta eli noin 200-300 henkeä. Vertailun vuoksi Mikkelissä työskentelee 100-200 pieksämäkeläistä eli saman verran mitä vastavuoroisesti varkautelaisia käy Pieksämäellä töissä. Varkaudessa käydään töissä eniten Pieksämäen itäosista ja entisen Jäppilän kunnan alueelta, josta Varkauden keskustaan on yhtä pitkä tai jopa lyhyempi matka kuin Pieksämäen keskustaan. Pääosin pieksämäkeläisten työpaikat ovat kuitenkin Pieksämäellä, jossa työskentelee peräti 84,8% kuntalaisista. Työmatkaliikennettä suuntautuu myös Kuopion ja Jyväskylän seuduille ja junayhteyksien ansiosta jopa pääkaupunkiseudulle asti.

Pohjois-Savon maakuntaan kuuluvan Varkauden yhteistyö- ja asiointisuunta on ollut perinteisesti Kuopio, kun taas Etelä-Savon maakuntaan kuuluvalta Pieksämäeltä on suuntauduttu Mikkeliin. Tätä jakoa noudattelevat paitsi kuntalaisten ja elinkeinoelämän, myös terveydenhuollon ja mm. toisen asteen koulutuksen yhteistyökuviot.

Kyse ei ole pelkästä hallinnollisesta rajasta, vaan monista eri seikoista johtuen yhteistyötä Pieksämäen ja Varkauden välille ei ole menneinä vuosikymmeninä muodostunut, vaikka yritystä Keski-Savon yhteistoiminnan lisäämiseksi on ollutkin. Kaupungeilla on toisistaan poikkeava historia ja toisistaan poikkeavat toimintakulttuurit. Tavalliset pieksämäkeläiset eivät ole juurikaan perillä varkautelaisten elämänmenosta – eikä varkautelaiset pieksämäkeläisten kuvioista. Pieksämäeltä käydään ostoksilla ja vapaa-ajan riennoissa Mikkelissä, Kuopiossa tai Jyväskylässä, joten vapaa-aikakaan ei kauheasti Keski-Savon kaupunkeja yhdistä.

Hallitusohjelman linjauksissa on lähdetty siitä, että Suomeen muodostettaisiin vahvoja työssäkäyntialueisiin pohjautuvua peruskuntia. Ajatus kahden toisistaan riippumattoman ja lähes samankokoisen työssäkäyntialueen liittämisestä yhdeksi kunnaksi tuntuu tätä taustaa vasten jokseenkin erikoiselta, etenkin kun liitosta eivät tue myöskään jo olemassaolevat erilaiset sosiaali- ja terveydenhuollon tai koulutuksen rakenteet tai edes poikkeavat liike-elämän ja kaupankäynnin suunnat.

On myös esitetty laskelmia, joiden mukaan kunnan selvitymiseen itsenäisenä vaadittaisiin vähintään 20.000 asukkaan väestöpohja. Pieksämäki on aivan siinä hilkulla, tällä hetkellä asukkaita on muistaakseni noin 19.700. Ilman yhteistyötä ja uudistumista ei edes Pieksämäki tulevaisuuden haasteista selviä, mutta nämä ongelmat ovat varmasti ratkaistavissa myös ilman keinotekoista kuntaliitosta Varkauden kanssa.

Kokonaisuutena kuntauudistus on Suomessa tarpeen, jotta kunnat kykenevät selviytymään tehtävistään ja takaamaan kuntalaisille kuuluvat peruspalvelut. Uudistuksen tulee kuitenkin lähteä kuntalaisten tarpeista ja pohjautua jo olemassaoleviin työssäkäynti-, yhteistyö- ja vaikutusalueisiin. Luonnottomia pakkonaimakauppoja ei pidä lähteä toteuttamaan, sillä mahdollisimman suuri väestöpohja ei aina takaa parasta mahdollista lopputulosta.

Omena, meloni ja rautalankaa

Yksi näiden vaalien suurimmista kysymyksistä tuntuu olevan euroalueen talous ja Suomen osallistuminen sen vakauttamiseen. Ei ole tullut vastaan vaalitilaisuutta tai -chattia, jossa asia ei olisi tavalla tai toisella noussut esille.

Eikä ihme. Vaalikentillä puhutaan ulkomaille jaettavista miljardeista ja samaan hengenvetoon päivitellään kotimaan kestävyysvajetta. Moni äänestäjä esittää kysymyksiä: ”Miksi Suomen istuva hallitus haluaa kylvää suomalaisten rahaa ulkomaille? Miksi meidän on pelastettava ahneita pankkiireja?” Koviten tämä kritiikki kohdistuu tietysti Kokoomukseen, sillä valtiovarainministerinä Katainen kantaa asiassa suurinta vastuuta. Ja se on tietysti hieno asia, että ikävistäkin päätöksistä kannetaan vastuuta lähestyvistä vaaleista huolimatta.

Suomi ei kuitenkaan jakele veronmaksajien rahoja ympäriinsä. Suomi ei ole myöntänyt yhdellekään maalle tukea tai vastikkeetonta rahaa, vaan lainoja ja lainojen takuita. Tähän mennessä Suomen myöntämää lainaa Islanti ja Kreikka ovat nostaneet 675 miljonaa. Lainat on tarkoitus saada takaisin korkoineen ja korkotuloja niistä on jo saatukin. Irlannin lainoja on taattu noin 740,3 miljoonan edestä. Takausten realisoituminen Suomen maksettaviksi on hyvin epätodennäköistä. Rahaa ei siis ole kylvetty ympäriinsä vastikkeetta kuten vaalikentillä kuulee väitettävän.

Olemme mukana pelastustalkoissa itsekkäistä syistä, turvataksemme Suomen tulevaisuutta ja pitääksemme kiinni suomalaisista työpaikoista. Monet kritisoivat näitä perusteluja sillä, että tässä pelastetaan ennenkaikkea ahneita sijoittajia ja liikepankkeja. Vedotaan myös siihen, että Kreikka, Irlanti tai Portugali eivät ole Suomelle kovinkaan merkittäviä kauppakumppaneita – ”Annetaan siis kaatua mokomien tuhlarivaltioiden ja nielköön ahneet pankkiirit tappion karvasta kalkkia. Se on oikein niille”, sanovat monet.

Mutta ei. Ei se vaan niin mene. Maailma on nykyään globalisoitunut ja Suomi on osa Eurooppaa – niin hyvässä kuin pahassakin. Pohjimmiltaan kyse ei ole kriisimaiden tai yksittäisten pankkien pelastamisesta, vaan paljon laajemmasta asiasta: Euroopan pankkijärjestelmän ja taloutemme pelastamisesta. Myönnetyillä takuilla turvataan työpaikkamme ja se, että talouskasvun on mahdollista jatkua.

Euroopan maat ovat olleet sijoittajien ja rahoituslaitoisten kannalta luotettavia sijoituksia. Edellisen kerran EU-maa on jättänyt velkansa maksamatta 1940-luvulla ja silloin se oli Saksa, varsin ymmärrettävästi II maailmansodan vuoksi. Tämän vuosikymmeniä jatkuneen maksuvarmuuden vuoksi Euroopan maat ovat saaneet rahoitusmarkkinoilta lainaa edullisella korolla. Meihin eurooppalaisiin ja kykyymme hoitaa talousasioita on luotettu. Kyse ei ole ollut ahneuksissa tehdyistä riskisijoituksista, vaan lainat eurooppalaisille valtioille ovat olleet matalan riskin ja maltillisen tuoton sijoituksia. Retoriikassa vilahtelevien ahneiden pankkiirien voitonkiilto silmissä tehdyt riskisijoitukset ovat suuntautuneet vallan toisaalle kuin lainoihin Kreikalle tai Portugalille. Euromaiden matalan riskin valtionlainoihin ovat sijoituksia tehneet mm. suomalaiset eläkeyhtiöt.

Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet säntillisiä taloudenpidon suhteen. Kriisiin ajatuneet euromaat saivat velkaa liian halvalla ja aivan liian kauan. Nyt maiden holtiton taloudenpito on kostautunut. Yksi ongelmista, joka näiden taloutensa rapakuntoon ajaneiden maiden maksukyvyttömyydestä ja velkasaneerauksesta seuraisi olisi se, että myös hyvin talousasiansa hoitaneiden euromaiden valtionlainat joutuisivat paineen alle: lainojen korot nousisivat, lainaa ei saisi enää yhtä halvalla.

Toistaiseksi kukaan ei varmuudella osaa sanoa mitä seuraisi jos vaikkapa Kreikka tai Portugali ajautuisivat maksukyvyttömyyteen. Valtaosa maailman johtavista talousguruista, Soinia ja Urpilaista lukuunottamatta, arvioi tällaisen tilanteen kaatavan useampia euromaita ja niitä lainoittaneita eurooppalaisia pankkeja. Samoja rahalaitoksia, joilta myös Suomi on lainannut rahaa ja joilta rahaa ovat lainanneet myös Suomen merkittävimmät kauppakumppanit, ne vientimaat joiden varassa Suomi elää. Näiden pankkien kaatuminen – niin oikein kuin se monen mielestä ahneille sijoittajille olisikin – johtaisi kuitenkin todennäköisesti euroopanlaajuiseen lamaan ja sellaisen seuraukset Suomelle olisivat kohtalokkaat. Kaikkihan me muistamme sloganin ”Suomi elää viennistä”. Kyse ei siis olisi vain viennin tyrehtymisestä Kreikkaan, Irlantiin tai Portugaliin – vaan paljon laajemmin. Eikä meillä olisi taantuman iskiessä varaa ottaa lisää tai uusia erääntyviä valtionlainojamme pitääksemme hyvinvointivaltion käynnissä.

Edellinen taantuma, josta olemme paraikaa nousemassa sai alkunsa, kun USA:ssa annettiin ahneiden pankkiirien maistaa omaa lääkettään eli yhden liikepankin annettiin kaatua. Sen vaikutukset näkyivät Euroopassa asti – Suomelle tuo kriisi merkitsi tilastojen mukaan noin 40 miljardin euron notkahdusta valtiontalouteen ja itsenäisyyden ajan jyrkintä taloustaantumaa. Tästä parin vuoden takaisesta taantumasta suomalaiset selvisivät lähes säikähdyksellä – pitkälti valtion lainarahalla toteutetun elvytyksen ansiosta. Jos eurooppalainen finanssijärjestelmä nyt kaatuisi, vaikutukset Suomeen olisivat rajummat. Siinä tilanteessa meillä ei olisi varaa elvyttää kuten tämän edellisen laman aikana teimme, koska emme saisi enää lainaa järkevillä koroilla eikä toinen velkarahalla tehtävä elvytysoperaatio olisi muutoinkaan mahdollinen. Edessä olisi syvä lama ja työttömyys.

Jos siis muutamien miljardien takauksilla pystytään estämään isompi kriisi, jonka vaikutukset Suomeen olisivat kymmeniä miljardeja, niin minusta se kuulostaa varsin järkevältä. Mielekästä se ei ole, koska tämä kriisi on löyhäpäisten valtioiden ja valtionlainojen liki olemattomaan riskiin tuudittautuneiden sijoittajien aikaansaannosta. Valittavana ei kuitenkaan taida olla kuin huono tai huonompi vaihtoehto. Vastuunkanto on sitä, että ongelmat ratkaistaan.

Vahingoista täytyy viisastua. Jatkossa tämänkaltaisilta tilanteilta voidaan välttyä, jos EU:n jäsenvaltioilta vaaditaan tiukkaa talouskuria. Lisäksi nyt tehdyt tilapäiset vakautusjärjestelyt on korvattava pysyvällä vakausjärjestelmällä, johon saadaan myös pankkien ja sijoittajien vastuu järkevällä tavalla mukaan. Tätä Suomi on ajanut koko ajan.

Euroalueen vakauttaminen ja kriisimaiden vaikutukset ovat niin laaja ja monisyinen asia, ettei sitä pysty kuittamaan 15 sekunnissa tv-tentissä viittaamalla omeniin ja meloneihin. Sen selittämiseen tarvitaan julmetun iso kerä rautalankaa.

 

Ps. Blogin tekotaiteellista postmodernia otsikointia ei ole tuettu verovaroin 😉

Ajatuksia maahanmuutosta

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat ovat olleet kovasti esillä poliittisessa keskustelussa niin lehtien palstoilla, poliitikkojen puheissa kuin huoltoasemien kahvioissakin. Keskustelu on ollut mielestäni hyvin mustavalkoista ja eri ääripäiden mielipiteet ja tietynlainen fanaattisuus asian ympärillä on korostunut puolin kun taas asiakysymyksiin pureutuva keskustelu on jäänyt harmillisesti taka-alalle.
Lue loppuun

Vuoden pieksämäkeläinen!

Minulla oli ilo ja kunnia vastaanottaa arvostettu ”vuoden pieksämäkeläinen” -tunnustuspalkinto Pieksämäen joulukauden avauksen yhteydessä sunnuntaina 28.11.2010.

Kiitos. Kiitos tunnustuspalkinnon myöntäjälle eli Pieksämäen Nuorkauppakamarille ja kiitos kaikille, jotka ovat meikäläisen toimintaa arvostaneet ja minua tällä kertaa vuoden pieksämäkeläiseksi ehdottaneet. Palkinto tuli yllättäen ja odottamatta – aivan kuten torkkupeitot kansanedustajille.
Lue loppuun

Kylät ja koulut

Pieksämäellä on viime aikoina mietitty alueen kasvatus- ja opetuspalvelujen tulevaisuutta oikein urakalla. Paikallisista päättäjistä ja asiantuntijoista koottu palvelurakennetyöryhmä on saanut työnsä päätökseen ja loppuraportti on lähdössä koulutuslautakunnan, kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn.
Lue loppuun