Asukkaiden Facebookiin perustamat paikalliset keskusteluryhmät eli puskaradiot ovat etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana nousseet suureen suosioon. Näitä virtuaalimaailman toriparlamentteja löytyykin varmasti Suomen jokaisesta kolkasta – useimmiten jopa useampia per paikkakunta. Lähes poikkeuksetta ne ovat keränneet seuraajia enemmän kuin kunnan viralliset somekanavat, toisinaan jopa enemmän kuin kunnassa asukkaita konsanaan.

Ryhmissä keskustelu käy vilkkaana ja aihepiirit vaihtelevat laidasta laitaan. Jokakeväisen koirankakkakeskustelun ja loppusyksystä käynnistyvän aurausdebatin lisäksi ryhmiin mahtuu puhetta oman kotikunnan päätöksenteosta ja harrastusmahdollisuuksista, tuoreita kuulumisia kyliltä ja tietoa lähiseudun tapahtumista.

Kuten usein verkkoyhteisöissä, myös puskaradioissa suuri enemmistö on hiljaa ja lueskelee keskusteluja vaihtelevalla mielenkiinnolla. Osallistuvia keskustelijoita on vain pieni joukko ja keskustelun avaajat ovat sitäkin harvemmassa.

Puskaradioiden maine on usein valittava ja riitaisa, mutta silti ne kokoavat yhteen huomattavan suuren joukon kuntalaisia, kesäasukkaita ja paikkakunnalta poismuuttaneita. Korona-aikana niiden merkitys paikkakuntalaisten yhdistäjänä korostui, kun monet perinteiset kohtaamispaikat ja -tilanteet olivat kulkutautitorjunnan myötä toistaiseksi poissa pelistä.

Pitääkö puskaradiokeskusteluja ottaa vakavissaan vai riittäkö niille vain kevyt naureskelu?

Entä voiko Facebookin puskaradioiden kautta vaikuttaa? Mikä on niiden merkitys kuntalaisten osallisuuden kanavana? Pitääkö puskaradiokeskusteluja ottaa vakavissaan vai riittäkö niille vain kevyt naureskelu?

Hyvin yleinen harha on, että virtuaalinen maailma ja reaalimaailma olisivat kaksi täysin erillistä ympäristöä. Tällä ajatusmallilla puskaradiokeskustelu on helppo sivuuttaa vähäpätöisenä ja merkityksettömänä, jos omasta mielestä ne oikeat keskustelut käydään oikeassa maailmassa.

Esimerkiksi kuntapäättäjä saattaa käyttää someryhmiä aktiivisesti vaalikampanjassaan, mutta ilmoittaa sitten keskustelun herätessä, että näistä asioista keskustellaankin vain reaalimaailmassa, koska hänellä ei ole aikaa somehömpötyksiin.

Todellisuudessa sosiaalinen media ei ole erillinen reaalimaailmasta irrallinen saarekkeensa. Kun ihmiset törmäävät kaupoilla tai harrastuksissa, he voivat yhtälailla jatkaa samaa keskustelua, jota on käyty somen puskaradioissa. Puheenaiheet siirtyvät nykyisellään sujuvasti virtuaalisista puskaradioista huoltoaseman kantapöytien toriparlamentteihin ja päin vastoin.

Puskaradioista on tullut osa kansalaiskeskusteluympäristöä.

Puskaradioista on tullut osa kansalaiskeskusteluympäristöä. Niistä on kehkeytynyt myös korvike perinteiselle paikallismedialle, kun pienempiä lehtiä on lakkautettu tai lehtien ilmestymistiheys on harventunut. Ammattijournalismi on saanut rinnalleen aktiivisen kansalaisjournalismin, jossa asukkaat uutisoivat ajankohtaisia kuulumisia ja tapahtumia sosiaalisen median kanavilla.

Epäviralliset keskusteluryhmät mahdollistavat aiempaa nopeamman ja laajemman tiedonkulun verrattuna aikaan ennen somea. Se on kuitenkin kaksiteräinen miekka. Puskaradiomaailmassa medialukutaidon ja lähdekritiikin osaaminen korostuu. Faktantarkistukselle on usein tarvetta.

Puskaradiot ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen. Ne tavoittavat enemmän asukkaita kuin kunnan viralliset somekanavat. Niissä on potentiaalia tarjota suora kanava kuntalaisten ja päättäjien välille. Niiden avulla on voidaan lisätä asukkaiden osallisuutta kotipaikkakuntansa kehittämiseen ja elinvoimaisuuteen. Tätä mahdollisuutta ei pidä vähätellä vaan se on pyrittävä valjastamaan hyötykäyttöön positiivisessa hengessä.