Valtuutettu Anu Rajasuo (kesk.) esitti Pieksämäen kaupunginvaltuuston kokouksessa 20.12.2016 Pieksämäen kylät ry:lle 35.000 euron toiminta-avustusta vuodelle 2017 yhdistystoiminnan kuluihin ja kyläasiamiehen palkkaukseen. Kaupunginvaltuusto päätti olla myöntämättä toiminta-avustusta äänin 21-20 kahden valtuutetun äänestäessä tyhjää.
Kokoomus
Pidetään Pieksämäki kartalla!
Lisättyäni otsikon mukaisen tekstin Facebook-sivulleni, on useampi teistä kysynyt mitä se käytännössä tarkoittaa, onhan juuri Kokoomus tuonut vahvasti esille, että Suomen kunnat tarvitsevat uudistuksia selvitäkseen tulevaisuuden haasteista. Säilyttämisen sijastahan pitäisi uudistaa!
Ja tottahan se on. Koko Suomen mittakaavassa jonkinlainen kuntauudistus on välttämätön, sillä kaikkialla ei vielä ole tehty sitä mitä me jo olemme täällä Pieksämäen seudulla tehneet.
Me olemme oma työssäkäynti- ja markkina-alueemme ja täällä nämä nyt kuntauudistuksesta käytävän keskustelun ytimessä olevat kuntaliitokset on jo tehty etuajassa, kun entinen Pieksämäki, Pieksämäen Maalaiskunta, Jäppilä ja Virtasalmi ovat nyt osa uutta Pieksämäen kaupunkia. Täältä Pieksämäeltä katsottuna kuntauudistuksessa onkin enemmän kyse siitä, että toisten kuntien pitäisi ottaa Pieksämäen seudusta mallia ja luoda Pieksämäen kaltaisia työssäkäyntialueen kokoisia peruskuntia myös muualle Suomeen.
”Toisten kuntien pitäisi ottaa Pieksämäen seudusta mallia ja luoda Pieksämäen kaltaisia työssäkäyntialueen kokoisia peruskuntia myös muualle Suomeen.”
Pieksämäki myös täyttää tähän mennessä mediassa esillä olleet vahvan kunnan kriteerit – yhtä lukuunottamatta. Kaupunkimme väkiluku on joitain satoja asukkaita alle 20.000 asukkaan. Koska kuntauudistuksesta on olemassa monia erilaisia näkemyksiä, emme vielä tiedä millainen näkemys valtiolla tulee vahvoista peruskunnista olemaan ja miten Pieksämäen seutu tulee nämä mahdolliset uudet kriteerit täyttämään.
Itse kuitenkin näen, että kunnan toimivuus rakentuu nimenomaan yhtenäiseen työssäkäynti-, asiointi- ja markkina-alueen ympärille eikä mahdollisimman suuri asukasluku ole olennainen tekijä. Ne ratkaisut, joissa tarvitaan laajempaa väestöpohjaa on mahdollista toteuttaa myös kuntien välisellä yhteistyöllä.
Vaikka vahvan peruskunnan kriteerit varmasti vielä muuttuvat, kuntauudistusta ei pidä nähdä pelkkänä uhkana, vaan se voi olla Pieksämäelle myös mahdollisuus. Mediassa aiemmin keväällä esitettyihin karttahahmotelmiin ei pidä tyytyä, vaan meidän on aktiivisesti selvitettävä erilaisia vaihtoehtoja ja puntaroitava niiden vaikutuksia Pieksämäelle.
”Kuntauudistusta ei pidä nähdä pelkkänä uhkana, vaan se voi olla Pieksämäelle myös mahdollisuus.”
Kuten olen jo aiemmin todennut ei kohutussa kuntakartassa meille ehdotettu Varkauden suunta ole ainoa mahdollinen yhteistyön suunta ja liittyminen johonkin toiseen kuntaan ei ole Pieksämäen tapauksessa ainoa mahdollinen vaihtoehto eikä varsinkaan se paras vaihtoehto. Pieksämäen on syytä katsoa ympärilleen täydet 360 astetta ja pohtia kaikkia vaihtoehtoja.
Kuntarajoja voidaan toki muutella, mutta Pieksämäen nykyistä asiointi- ja työssäkäyntialuetta ei pidä liittää toisen työssäkäyntialueen rinnalle. Kaksinapainen kunta ei edusta lainkaan sitä järkiajattelua, jota kuntauudistuksella ajetaan. Pieksämäellä on edessään samoja haasteita kuin lähes kaikilla Suomen kunnilla. Niiden ratkaisemiseen kuntaliitos on kuitenkin väärä työkalu, sillä juuri vahva työssäkäyntialueen kokoinen peruskunta pystyy kyllä löytämään ratkaisut ongelmiin, jos näin halutaan.
”Vahva työssäkäyntialueen kokoinen peruskunta pystyy kyllä löytämään ratkaisut ongelmiin.”
Pelkästään uudistamisen vuoksi ei pidä uudistaa ja jos on jo saavutettu jotain hyvää, se kannattaa toki säilyttää. Olen vahvasti itsenäisen Pieksämäen kaupungin kannalla: Pidetään Pieksämäki kartalla! Ei siksi, että se on on ollut siellä tähänkin asti, vaan siksi, että se on juuri sellainen toimiva kokonaisuus jollaisia kuntauudistuksessa haetaan.
Omena, meloni ja rautalankaa
Yksi näiden vaalien suurimmista kysymyksistä tuntuu olevan euroalueen talous ja Suomen osallistuminen sen vakauttamiseen. Ei ole tullut vastaan vaalitilaisuutta tai -chattia, jossa asia ei olisi tavalla tai toisella noussut esille.
Eikä ihme. Vaalikentillä puhutaan ulkomaille jaettavista miljardeista ja samaan hengenvetoon päivitellään kotimaan kestävyysvajetta. Moni äänestäjä esittää kysymyksiä: ”Miksi Suomen istuva hallitus haluaa kylvää suomalaisten rahaa ulkomaille? Miksi meidän on pelastettava ahneita pankkiireja?” Koviten tämä kritiikki kohdistuu tietysti Kokoomukseen, sillä valtiovarainministerinä Katainen kantaa asiassa suurinta vastuuta. Ja se on tietysti hieno asia, että ikävistäkin päätöksistä kannetaan vastuuta lähestyvistä vaaleista huolimatta.
Suomi ei kuitenkaan jakele veronmaksajien rahoja ympäriinsä. Suomi ei ole myöntänyt yhdellekään maalle tukea tai vastikkeetonta rahaa, vaan lainoja ja lainojen takuita. Tähän mennessä Suomen myöntämää lainaa Islanti ja Kreikka ovat nostaneet 675 miljonaa. Lainat on tarkoitus saada takaisin korkoineen ja korkotuloja niistä on jo saatukin. Irlannin lainoja on taattu noin 740,3 miljoonan edestä. Takausten realisoituminen Suomen maksettaviksi on hyvin epätodennäköistä. Rahaa ei siis ole kylvetty ympäriinsä vastikkeetta kuten vaalikentillä kuulee väitettävän.
Olemme mukana pelastustalkoissa itsekkäistä syistä, turvataksemme Suomen tulevaisuutta ja pitääksemme kiinni suomalaisista työpaikoista. Monet kritisoivat näitä perusteluja sillä, että tässä pelastetaan ennenkaikkea ahneita sijoittajia ja liikepankkeja. Vedotaan myös siihen, että Kreikka, Irlanti tai Portugali eivät ole Suomelle kovinkaan merkittäviä kauppakumppaneita – ”Annetaan siis kaatua mokomien tuhlarivaltioiden ja nielköön ahneet pankkiirit tappion karvasta kalkkia. Se on oikein niille”, sanovat monet.
Mutta ei. Ei se vaan niin mene. Maailma on nykyään globalisoitunut ja Suomi on osa Eurooppaa – niin hyvässä kuin pahassakin. Pohjimmiltaan kyse ei ole kriisimaiden tai yksittäisten pankkien pelastamisesta, vaan paljon laajemmasta asiasta: Euroopan pankkijärjestelmän ja taloutemme pelastamisesta. Myönnetyillä takuilla turvataan työpaikkamme ja se, että talouskasvun on mahdollista jatkua.
Euroopan maat ovat olleet sijoittajien ja rahoituslaitoisten kannalta luotettavia sijoituksia. Edellisen kerran EU-maa on jättänyt velkansa maksamatta 1940-luvulla ja silloin se oli Saksa, varsin ymmärrettävästi II maailmansodan vuoksi. Tämän vuosikymmeniä jatkuneen maksuvarmuuden vuoksi Euroopan maat ovat saaneet rahoitusmarkkinoilta lainaa edullisella korolla. Meihin eurooppalaisiin ja kykyymme hoitaa talousasioita on luotettu. Kyse ei ole ollut ahneuksissa tehdyistä riskisijoituksista, vaan lainat eurooppalaisille valtioille ovat olleet matalan riskin ja maltillisen tuoton sijoituksia. Retoriikassa vilahtelevien ahneiden pankkiirien voitonkiilto silmissä tehdyt riskisijoitukset ovat suuntautuneet vallan toisaalle kuin lainoihin Kreikalle tai Portugalille. Euromaiden matalan riskin valtionlainoihin ovat sijoituksia tehneet mm. suomalaiset eläkeyhtiöt.
Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet säntillisiä taloudenpidon suhteen. Kriisiin ajatuneet euromaat saivat velkaa liian halvalla ja aivan liian kauan. Nyt maiden holtiton taloudenpito on kostautunut. Yksi ongelmista, joka näiden taloutensa rapakuntoon ajaneiden maiden maksukyvyttömyydestä ja velkasaneerauksesta seuraisi olisi se, että myös hyvin talousasiansa hoitaneiden euromaiden valtionlainat joutuisivat paineen alle: lainojen korot nousisivat, lainaa ei saisi enää yhtä halvalla.
Toistaiseksi kukaan ei varmuudella osaa sanoa mitä seuraisi jos vaikkapa Kreikka tai Portugali ajautuisivat maksukyvyttömyyteen. Valtaosa maailman johtavista talousguruista, Soinia ja Urpilaista lukuunottamatta, arvioi tällaisen tilanteen kaatavan useampia euromaita ja niitä lainoittaneita eurooppalaisia pankkeja. Samoja rahalaitoksia, joilta myös Suomi on lainannut rahaa ja joilta rahaa ovat lainanneet myös Suomen merkittävimmät kauppakumppanit, ne vientimaat joiden varassa Suomi elää. Näiden pankkien kaatuminen – niin oikein kuin se monen mielestä ahneille sijoittajille olisikin – johtaisi kuitenkin todennäköisesti euroopanlaajuiseen lamaan ja sellaisen seuraukset Suomelle olisivat kohtalokkaat. Kaikkihan me muistamme sloganin ”Suomi elää viennistä”. Kyse ei siis olisi vain viennin tyrehtymisestä Kreikkaan, Irlantiin tai Portugaliin – vaan paljon laajemmin. Eikä meillä olisi taantuman iskiessä varaa ottaa lisää tai uusia erääntyviä valtionlainojamme pitääksemme hyvinvointivaltion käynnissä.
Edellinen taantuma, josta olemme paraikaa nousemassa sai alkunsa, kun USA:ssa annettiin ahneiden pankkiirien maistaa omaa lääkettään eli yhden liikepankin annettiin kaatua. Sen vaikutukset näkyivät Euroopassa asti – Suomelle tuo kriisi merkitsi tilastojen mukaan noin 40 miljardin euron notkahdusta valtiontalouteen ja itsenäisyyden ajan jyrkintä taloustaantumaa. Tästä parin vuoden takaisesta taantumasta suomalaiset selvisivät lähes säikähdyksellä – pitkälti valtion lainarahalla toteutetun elvytyksen ansiosta. Jos eurooppalainen finanssijärjestelmä nyt kaatuisi, vaikutukset Suomeen olisivat rajummat. Siinä tilanteessa meillä ei olisi varaa elvyttää kuten tämän edellisen laman aikana teimme, koska emme saisi enää lainaa järkevillä koroilla eikä toinen velkarahalla tehtävä elvytysoperaatio olisi muutoinkaan mahdollinen. Edessä olisi syvä lama ja työttömyys.
Jos siis muutamien miljardien takauksilla pystytään estämään isompi kriisi, jonka vaikutukset Suomeen olisivat kymmeniä miljardeja, niin minusta se kuulostaa varsin järkevältä. Mielekästä se ei ole, koska tämä kriisi on löyhäpäisten valtioiden ja valtionlainojen liki olemattomaan riskiin tuudittautuneiden sijoittajien aikaansaannosta. Valittavana ei kuitenkaan taida olla kuin huono tai huonompi vaihtoehto. Vastuunkanto on sitä, että ongelmat ratkaistaan.
Vahingoista täytyy viisastua. Jatkossa tämänkaltaisilta tilanteilta voidaan välttyä, jos EU:n jäsenvaltioilta vaaditaan tiukkaa talouskuria. Lisäksi nyt tehdyt tilapäiset vakautusjärjestelyt on korvattava pysyvällä vakausjärjestelmällä, johon saadaan myös pankkien ja sijoittajien vastuu järkevällä tavalla mukaan. Tätä Suomi on ajanut koko ajan.
Euroalueen vakauttaminen ja kriisimaiden vaikutukset ovat niin laaja ja monisyinen asia, ettei sitä pysty kuittamaan 15 sekunnissa tv-tentissä viittaamalla omeniin ja meloneihin. Sen selittämiseen tarvitaan julmetun iso kerä rautalankaa.
Ps. Blogin tekotaiteellista postmodernia otsikointia ei ole tuettu verovaroin 😉
Suutarin lapset ja kengät
Tuo vanha sananlasku ettei suutarin lapsilla ole kenkiä on osoittautunut jälleen kerran hyvinkin osuvaksi – ainakin näiden meikäläisen kotisivujen päivityksen suhteen. Vaalien jälkeen on ollut työrintamalla sen verran kiireistä ettei aikaa sivujen päivitykseen ole liiennyt – kuin vasta nyt. Mutta tästä on hyvä parantaa, koska olemassa on vain yksi suunta 🙂
Vaalit tosiaan menivät ja tuloskin on jo aikoja sitten vahvistettu. Allekirjoittanut sai vaaleissa hienot 75 ääntä ja ne eivät riittäneet valtuustopaikkaan, mutta ensimmäinen varasija Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien vaaliliitossa kuitenkin tuli. Hieno saavutus ensikertalaiselta, vaikka sen itse sanonkin.
Vaalien jälkeiset luottamuspaikkaneuvottelut toivat meikäläiselle paikan koulutuslautakunnassa ja ensimmäinen koulutuslautakunnan kokous onkin aivan tuota pikaa, 18. helmikuuta. Kunnallispolitikointi jatkuu myös Pieksämäen Seudun Kokoomus ry:n hallituksen jäsenen ominaisuudessa ja maakunnallisella tasolla luottamusta riitti Etelä-Savon Kokoomus ry:n hallituspaikkaan ja taloudenhoitajan pestiin saakka.
Tästä on hyvä jatkaa – niin yhteisten asioiden ajamista kuin myös tämän blogin kehittämistä ja päivittämistä.