Pari sanaa karanteenista ja poikkeustilasta

Suomessa eletään nyt poikkeustilaa. Kansalaisten sosiaalisia kontakteja pyritään rajoittamaan poikkeuksellisin toimenpitein. Mutta kaikki eivät silti usko rajoituksia tai ohjeita – jos mielestäsi nyt meneillään on turha vauhkoilu ja hallituksen hömppäviikot niin lue tämä.

Voimaan astuneet rajoitukset yli 10 hengen kokoontumisten välttämiseksi ja suositus sulkea liikkeet, joiden aukiolo ei ole välttämätöntä purevat kipeästi moniin yrittäjiin mm. tapahtuma-, teatteri- ja kulttuuri- ja palvelualalla muutamia mainitakseni. Vaikutukset eivät jää vain tähän vaan myös monet näille aloille alihankintaa ja palveluja tuottavat ihmiset ovat pulassa.

Viivytystaistelu koronaa vastaan tulee kalliiksi meille kaikille. Koululaiset ovat etäopiskelemassa kotona ja se lisää vanhempien taakkaa niin henkisesti kuin taloudellisestikin, etenkin jos kouluruokakin jää saamatta.

Nyt asetetut toimet koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi heikentävät meidän kaikkien toimeentuloa tai vievät toimeentulon kokonaan – osalta jopa pysyvästi. Lisäksi terveydenhuollon kapasiteetti tulee olemaan kovilla ja alan työntekijät raskaiden aikojen edessä.

Mutta silti osa ihmisistä liikkuu kuin ennenkin, parveilee kauppojen auloissa vaihtamassa kuulumisiaan tai kirmailee pitkin ja poikin kyliä tapailemassa tuttujaan ja osallistumassa harrastuksiinsa. Tämä kaikki syö reilusti sitä hyötyä, joita tiukoilla rajoitustoimilla haetaan.

Joten vaikka sinulle koronavirustoimet olisivat pelkkää vouhotusta ja kokisit, että olet kaiken sen yläpuolella etkä ota rajoituksia ja suosituksia vakavasti niin nämä toimenpiteiden vaikutukset ovat meille yrittäjille ja lukuisille palkansaajille täyttä todellisuutta ja karua sellaista.

Monet tahot ovat joutuneet pistämään toimintansa pakettiin, uhrautumaan kansallisen edun nimissä suojellakseen heikompia, riskiryhmiin kuuluvia kansalaisia. Niin tulisi sinunkin tehdä – vaikka et omasta terveydestäsi välittäisi niin ajattele muita. Ajattele sekä riskiryhmien edustajia että rajoitusten vuoksi toimeentulonsa menettäneitä.

Älä siis vähättele riskiryhmien pelkoja tai tee turhaksi monien muiden ihmisten uhrauksia ja ahdinkoa sillä, että sinä itse viis veisaat kokoontumisrajoituksista ja ohjeistuksesta.

Ikävää on, että myös monet riskiryhmään kuuluvat jatkavat liikkumista eivätkä ota tosissaan kehotusta välttää sosiaalisia kontakteja.

Vaikka kokisit sinulle asetetut rajoitukset kohtuuttomiksi niin tottele silti – ne on tehty heikommassa osassa olevien ja terveydenhuoltojärjestelmän kantokyvyn suojelemiseksi ja siitä suojelusta nyt kasvava joukko suomalaisia maksaa kovaa hintaa toimeentulonsa ja tulevaisuutensa ollessa uhattuna.

Kuntauudistus Keski-Savossa

Toimiva kuntaliitos syntyy, kun uusi kunta muodostetaan yhden selkeän keskuskunnan ympärille ja kaikki sen liitoskunnat kuuluvat samaan työssäkäyntialueeseen.

Suomessa on 38 työssäkäyntialuetta, joihin kuuluu yhteensä 234 kuntaa. Työssäkäyntialueiden ulkopuolisia kuntia – siis sellaisia, jotka muodostavat yksin oman työssäkäyntialueensa – on Suomessa 102 kpl. Kunta kuuluu työssäkäyntialueeseen jos siitä pendelöi vähintään 10 % työvoimasta keskuskuntaan. Keskuskuntana voidaan puolestaan pitää kuntaa, johon pendelöi vähintään yksi kunta, eikä keskuskunnan työväestöstä yli neljännes käy töissä missään toisessa kunnassa. Pendelöinnillä siis tarkoitetaan tässä työssäkäyntiä oman kotikunnan ulkopuolella – ei sitä pendelöintiä, joka on istumista italialaisvalmisteisessa paikoilleen jämähtäneessä junassa keskellä korpea.

Hyvä esimerkki toimivasta ja perustellusta työssäkäyntialueen yhdistämiseen tähdänneestä kuntaliitoksesta löytyy Pieksämäen seudulta, jossa nyt neljä aiempaa kuntaa Pieksämäen kaupunki, Jäppilä, Virtasalmi ja Pieksämäen Maalaiskunta muodostavat nyt Pieksämäen kaupungin, joka on liitoksen myötä myös yksin oma työssäkäyntialueensa.

Varkauden seudulla vastaavaa liitosta ei ole vielä tapahtunut. Varkauden työssäkäyntialueeseen kuuluvat Joroinen, josta peräti 30,6% käy töissä Varkaudessa ja Leppävirta, josta 17,1% käy töissä Varkaudessa. Leppävirralta käydään huomattavasti (yli 10%) töissä myös Pohjois-Savon maakuntakeskuksessa Kuopiossa.

Kuntauudistusta pohtinut virkamiestyöryhmä on päätynyt esittämään Varkauden työssäkäyntialueen yhdistämistä siten, että samaan kuntaliitokseen otettaisiin mukaan myös lähes 20.000 asukkaan Pieksämäki ja noin 3.900 asukkaan Heinävesi, vaikka ne eivät Varkauden työssäkäyntialueeseen kuulukaan. Etelä-Savon kunnista Pieksämäki ja Heinävesi kuuluvat työssäkäynnin ja työpaikkojen kokonaisnäkökulmasta itsenäisimpiin kuntiin yhdessä Mikkelin ja Savonlinnan kanssa. Pieksämäki muodostaa tilastojen pohjalta oman paikallismarkkina- ja erikoiskaupan asiointialueensa, kun taas Heinävesi ja Joroinen kuuluvat selkeästi Varkauden asiointialueeseen.

Heinäveden kuntaliitospaineen selittää luontaisesti kunnan pieni väestöpohja. Ministeriön esittämää Pieksämäen liittämistä osaksi uutta Varkauden kaupunkia on puolestaan perusteltu sillä, että Pieksämäen suurin pendelöintisuunta on Varkaus. Se on aika paljon sanottu, sillä vaikka Varkaudessa käykin töissä enemmän pieksämäkeläisiä kuin muissa kunnissa, niin siltikin tuo määrä on hyvin vähäinen ja kohdentuu niihin Pieksämäen osiin, jotka ovat lähimpänä Varkautta.

Pieksämäeltä käy Varkaudessa töissä 3,7% työvoimasta eli noin 200-300 henkeä. Vertailun vuoksi Mikkelissä työskentelee 100-200 pieksämäkeläistä eli saman verran mitä vastavuoroisesti varkautelaisia käy Pieksämäellä töissä. Varkaudessa käydään töissä eniten Pieksämäen itäosista ja entisen Jäppilän kunnan alueelta, josta Varkauden keskustaan on yhtä pitkä tai jopa lyhyempi matka kuin Pieksämäen keskustaan. Pääosin pieksämäkeläisten työpaikat ovat kuitenkin Pieksämäellä, jossa työskentelee peräti 84,8% kuntalaisista. Työmatkaliikennettä suuntautuu myös Kuopion ja Jyväskylän seuduille ja junayhteyksien ansiosta jopa pääkaupunkiseudulle asti.

Pohjois-Savon maakuntaan kuuluvan Varkauden yhteistyö- ja asiointisuunta on ollut perinteisesti Kuopio, kun taas Etelä-Savon maakuntaan kuuluvalta Pieksämäeltä on suuntauduttu Mikkeliin. Tätä jakoa noudattelevat paitsi kuntalaisten ja elinkeinoelämän, myös terveydenhuollon ja mm. toisen asteen koulutuksen yhteistyökuviot.

Kyse ei ole pelkästä hallinnollisesta rajasta, vaan monista eri seikoista johtuen yhteistyötä Pieksämäen ja Varkauden välille ei ole menneinä vuosikymmeninä muodostunut, vaikka yritystä Keski-Savon yhteistoiminnan lisäämiseksi on ollutkin. Kaupungeilla on toisistaan poikkeava historia ja toisistaan poikkeavat toimintakulttuurit. Tavalliset pieksämäkeläiset eivät ole juurikaan perillä varkautelaisten elämänmenosta – eikä varkautelaiset pieksämäkeläisten kuvioista. Pieksämäeltä käydään ostoksilla ja vapaa-ajan riennoissa Mikkelissä, Kuopiossa tai Jyväskylässä, joten vapaa-aikakaan ei kauheasti Keski-Savon kaupunkeja yhdistä.

Hallitusohjelman linjauksissa on lähdetty siitä, että Suomeen muodostettaisiin vahvoja työssäkäyntialueisiin pohjautuvua peruskuntia. Ajatus kahden toisistaan riippumattoman ja lähes samankokoisen työssäkäyntialueen liittämisestä yhdeksi kunnaksi tuntuu tätä taustaa vasten jokseenkin erikoiselta, etenkin kun liitosta eivät tue myöskään jo olemassaolevat erilaiset sosiaali- ja terveydenhuollon tai koulutuksen rakenteet tai edes poikkeavat liike-elämän ja kaupankäynnin suunnat.

On myös esitetty laskelmia, joiden mukaan kunnan selvitymiseen itsenäisenä vaadittaisiin vähintään 20.000 asukkaan väestöpohja. Pieksämäki on aivan siinä hilkulla, tällä hetkellä asukkaita on muistaakseni noin 19.700. Ilman yhteistyötä ja uudistumista ei edes Pieksämäki tulevaisuuden haasteista selviä, mutta nämä ongelmat ovat varmasti ratkaistavissa myös ilman keinotekoista kuntaliitosta Varkauden kanssa.

Kokonaisuutena kuntauudistus on Suomessa tarpeen, jotta kunnat kykenevät selviytymään tehtävistään ja takaamaan kuntalaisille kuuluvat peruspalvelut. Uudistuksen tulee kuitenkin lähteä kuntalaisten tarpeista ja pohjautua jo olemassaoleviin työssäkäynti-, yhteistyö- ja vaikutusalueisiin. Luonnottomia pakkonaimakauppoja ei pidä lähteä toteuttamaan, sillä mahdollisimman suuri väestöpohja ei aina takaa parasta mahdollista lopputulosta.

Pieksämäen kouluverkkokeskustelua

Marraskuussa julkaistu kaupungin kouluverkon tulevaisuuteen kantaa ottanut Pieksämäen Palvelurakenneselvitys on herättänyt odotusten mukaisesti voimakasta keskustelua. Sitä osattiin toki odottaa, koska kyse on hyvin tärkeästä asiasta. Koulutuslautakunnan jäsenenä haluan kommentoida omalta osaltani selvityksen syitä ja toteutustapaa, joita monissa nettikeskusteluissa sivutaan samalla kun ihmetellään millaisia toistaitoisia tomppeleita siellä lautakunnassa oikein istuu…

Nyt ei olla hakemassa lisää säästöjä ainoastaan säästämisen ilosta vuoksi vaan lähtökohta selvityksen toteuttamiselle on se, että kaupunkimme kouluorganisaatio tulisi mukauttaa paitsi nykyisiin oppilasmääriin myös kuntaliitosten jälkeiseen tilanteeseen. Oppilasmäärän väheneminen on asia, josta ei voi kiemurrella eroon ja joka on parempi päättää ennemmin kuin myöhemmin. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä on vähentynyt ja vähenee edelleen rajusti ja ei ole terveen maalaisjärjen mukaista ylläpitää liian suurta kouluverkkoa, jossa rahaa kuluu opetuksen sijasta rakennuksiin. Valtion tuet kun tulevat kaupungille oppilasmäärän eikä koulurakennusten lukumäärän mukaan. Valitettava tosiseikka on se, että mikäli nykyistä kouluverkkoa ei supisteta tavalla tai toisella vastaamaan todellista oppilasmäärää niin sitten olisi meidän supistettava jostain muualta opetustoimesta ja itse käytännön opetukseen emme todellakaan halua supistuksia.

Se, että koulurakennusten lukumäärä vähänee yhdellä tai kahdella ei tarkoita että ryhmäkoot suurenevat. Päin vastoin karsimalla turhia rakennusten remontointi- ja ylläpitokuluja on meillä paremmin rahaa käytettävissä opettajien palkkaukseen ja sitä kautta ryhmäkoot voidaan pitää pienempinä. Se, miten ja mistä näitä rakennuskustannuksia sitten karsitaan onkin monimutkainen asia. Siinäkin on pidettävä tärkeimpänä vaikuttimena oppilaiden etua – mielellään tasapuolisesti koko kunnan alueella suosimatta sen enempää kaupungin kuin kyläkoulujenkaan oppilaita toistensa kustannuksella.

Palvelurakenneselvitys ei kuitenkaan ole pelkkää koulurakennusten puntarointia, se on itseasiassa enemmänkin sivuroolissa vaikka kirvoittaakin eniten keskustelua. Tärkeintä tulevia päätöksiä tehdessä ei ole raha tai säästäminen vaan se, miten kaupungissamme voidaan järjestää lapsille turvallinen ja laadukas oppimisympäristö, jossa lasten etu huomioidaan ja ongelmiin pystytään puuttumaan jo ennaltaehkäisevästi.

Paljon on kritisoitu myös sitä, että palvelurakenneselvitys tilattiin ulkopuoliselta konsultilta. Paras tieto ja käytännön kokemus Pieksämäen koulumaailmasta löytyy paikkakunnalta, se on totta. Ulkopuolisen konsultin tehtävänä ei kuitenkaan ollut valmistella kaikenkattava ja lopullinen ratkaisu omasta päästään, vaan koostaa meille päättäjille paketti kentällä olevasta tiedosta ja ajatuksista ja laatia sen pohjalta muutamia ehdotuksia keskustelun pohjaksi. Kaupungin sivuilla julkaistu viisisivuinen tiivistelmä konsultin ehdotuksista ei siis ollut koko työ, vaan varsinaisen selvityksen sivumäärä on kymmenkertainen, lähemmäs 50 sivua pikaisesti laskemalla (huom. sivunumerointi olisi ollut kiva;)).

Mukana on myös ”pedagoginen peilaus” eli selvityksen ehkä mielenkiintoisin osio, joka sisältää mm. opetustoimen henkilöstön keskuudessa toteutetun laajamittaisen kyselyn. Tärkein syy ulkopuolisen konsultin palkkaamiseen oli se, että opetustoimen piiristä haluttiin kuulla kaunistelematon totuus – jos selvitystä ja haastatteluja olisi tehty oman organisaation voimin niin todennäköisesti aivan kaikkia epäkohtia tai mielipiteitä ei olisi rohjettu sanoa ääneen. Siksi ulkopuolinen konsulttiyritys oli tässä tapauksessa perusteltu valinta.

Tuo ”Pieksämäen palvelurakenneselvitys” -nimeä kantava pumaska ei siis ole pelkkää konsulttien puppugeneraattorista tullutta sanahelinää, vaan pitää sisällään monipuolisen katsauksen Pieksämäen koulumaailmaan niin tilastojen, ennusteiden kuin myös ennenkaikkea henkilökunnan kertomana. Se on hyvä pohja ryhtyä suunnittelemaan tulevia ratkaisuja. Mitään mallia ei ole tietääkseni lyöty lukkoon, vaan kaikki ovet on vielä avoinna. Helppoa ratkaisua tuskin löytyy vaan lopputulos tulee olemaan vielä monen mutkan takana.

Konsultin ehdotuksista tehty tiivistelmä oli pari viikkoa esillä ja kommentoitavissa kaupungin kotisivuilla. Lisäksi keskustelua on ollut jonkin verran paikallislehdessä sekä muutamilla foorumeilla eri puolilla internetiä. Toivottavasti keskustelu jatkuu vilkkaana ja kantautuu myös päättäjien korviin. Itse aion ainakin seurata aktiivisesti niin lehtiä kuin nettiäkin. Seuraavaksi on tarkoitus nimetä laajapohjainen työryhmä valmistelemaan asiaa. Koulutuslautakunnan kokouksessa olimme yksimielisiä siitä, että tulevassa työryhmässä tulee olla opetustoimen tietotaitoa sekä lapsiperheiden näkemyksiä hyvin edustettuna ja evästimmekin päätöksen yhteydessä poliittisia ryhmiä valitsemaan työryhmään jäseniä, joilla on kosketuspintaa koulumaailmaan.

Olipa kouluverkosta ja sen tulevaisuuden muodosta mitä mieltä tahansa, niin kaikki asianosaiset lienevät yhtä mieltä siitä, että tärkeintä on lasten ja nuorten etu. Jatkakaamme keskustelua, vaikka kaupungin sivuilla tuo kommentointimahdollisuus olikin rajattu kahteen viikkoon. Tänne blogiinkin saa kommentoida vapaasti, lupaan toimittaa palautteet eteenpäin!

Pohdinnan paikka

Pohdin pitkään millä tavoin ottaisin kuntavaalien kuumaksi kysymykseksi nousevan kouluammuskelun esille, sillä en todellakaan haluaisi että tämä vakava aihe ”politisoidaan” enkä missään tapauksessa haluaisi kenenkään ehdokkaan ratsastavan tällä teemalla valtuustoon. Ongelma on meidän kaikkien yhteinen ja se on ratkaistava yhdessä, siinä ei kaivata poliittista valtapeliä tai kädenvääntöä siitä mikä puolue hoitaa asian parhaiten – toivottavasti siis joka ikinen ehdokas ja valituksi tuleva valtuutettu ottaa asiakseen omassa kotikunnassaan edistää tämäntyyppisten ongelmien ennaltaehkäisyä yhteistuumin.

Koen vaaraksi myös sen, että yleinen keskustelu ajautuu liiaksi syyllisten etsimiseen ja menneisyyden kaiveluun, jolloin se tärkein eli tulevaisuuteen panostaminen jää helposti taka-alalle. En usko, että Jokelan tai Kauhajoen tragedioihin on olemassa helposti nimettäviä syyllisiä. Ikävät tapahtumat ovat oire jostain laajemmasta – jostain, jota on vaikea ymmärtää, mutta johon meidän tulee kaikkien yhteisvoimin puuttua.

Maailma on kautta aikain muuttunut, mutta tuo muutosvauhti on kiihtynyt eikä yhteiskuntamme ole valitettavasti pysynyt siinä mukana. Ihmisten elinpiiri on laajentunut ja yhteisöllisyys muuttanut muotoaan. Vauhti on kiihtynyt myös ihmisten elämässä. Veikkaisin että nykyään kuilu eri sukupolvien välillä on suurempi kuin koskaan. Nuoret ovat kasvaneet aivan erilaisessa maailmassa kuin tämän hetken päättäjät. Kaikki tämä on tuonut yhteiskunnan eteen aivan uudenlaisia haasteita, joihin me emme ole valmistautuneet ja joita emme välttämättä edes osaa tunnistaa.

Nyt suomalaisia on kuitenkin ravisteltu ankarasti jo kahteen otteeseen vuoden sisään ja on todellakin itsetutkistelun ja pohdinnan aika. Asioille on tehtävä jotain, yhteiskunnan tulee yrittää mukautua uusiin haasteisiin. On löydettävä toimivat keinot tällaisten tragedioiden välttämiseksi. Toivottavasti ainoa keino ei ole oppilaitosten vartioinnin lisääminen tai metallipaljastinten tuominen koulujen porteille – niiden sijaan tulisi panostaa ennaltaehkäisevään työhön, kohentaa ihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia, antaa ihmisille toivoa.

Ensisijaisesti meidän tulisi pyrkiä ehkäisemään ongelmien syntyminen, toissijaisesti meidän tulisi panostaa siihen, että ongelmat tunnistettaisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa – ennenkuin on liian myöhäistä. Toivottavasti tapahtumat näkyvät jatkossa myös terveydenhuollon määrärahoissa, sillä kouluterveydenhuolto ja nuorten terveyspalvelut ovat jääneet aivan liian vähäiselle huomiolle.