Kyllä ne siellä etelässä tietää!

Tässäkö ministeriön mielestä Pieksämäelle sopiva ostosparatiisi?
Tässäkö ministeri Vapaavuoren mielestä Pieksämäelle sopiva ostosparatiisi?

Viime viikolla se sitten tuli. Odotettu ympäristöministeriön vastaus Pieksämäen kaupungin poikkeuslupahakemukseen koskien Ideapark-hankkeen vaatimaa kaavamuutosta. Kielteistä kantaa osattiin toki viime vuoden Vihti-jupakan ja sen jälkimaininkien puolesta pelätä, mutta silti tuo päätös kaikessa tylyydessään on vaatinut melkoista sulattelua. Jos Ideapark-hanke olisi kompastunut vaikkapa yrittäjien vastustukseen, sijoittajien katoamiseen tai jonkun kilpailevan hankkeen ylivoimaan niin se olisi ollut paljon helpommin nieltävä tappio – mutta että kehäkolmosen sisäpuolelle linnoittautunut ministeriö otti vallan käsiinsä ja iski kapulan rattaisiin!

Oikeastaan kun asiaa pohtii, niin tämä ympäristöministeriön päätös poikkeusluvan epäämisestä alkaa tuntua suorastaan loukkaukselta. Pidetäänkö pieksämäkeläisiä ja eteläsavolaisia jotenkin tyhminä ja yksinkertaisina, jotka tarvitsevat etelän viisaat miehet kertomaan mikä meille on parasta? Emmekö me muka osaa huolehtia omista asioistamme?

Kyseessä on kuitenkin hanke, jolla on Pieksämäen kaupungin ja koko maakunnan tuki. Hanke, jonka takana ovat seudun asukkaat ja heidän vaaleilla valitsemansa päättäjät. Hanke, johon uskovat paikallisten lisäksi myös monet yrittäjät, jotka ovat olleet valmiita tulemaan kauppakeskukseen ja sijoittajat, jotka ovat valmiita rahoittamaan hankkeen – ja vieläpä uskovat siihen taantumasta huolimatta! Ovatko kaikki nämä vaan hyväuskoisia höppänöitä, jotka ovat tekemässä suurta tyhmyyttä?

Tämä hanke toisi maakuntaan käsittääkseni reilun sadan miljoonan euron investoinnin, jota nykyisessä tilanteessa todellakin tarvitaan joka olisi vielä yksityistä rahaa – ohi kaikkien elvytysbudjettien. Pitääkö Pieksämäen ja Etelä-Savon jatkossakin tyytyä vain julkisiin tukiin tai niiden rippeisiin? Emmekö me täällä ansaitse muuta?

Kun tuota ympäristöministeriön päätöstä lukee, niin paikallistuntemusta omaavan on helppo nähdä, että päätös on tehty puhtaasti pääkaupunkiseudun näkökulmasta välittämättä lainkaan siitä mikä on ollut paikallinen näkemys asioista ja mitkä ovat olleet ne lähtökohdat, joiden ansiosta Pieksämäen Ideapark-hanke ylipäätään on nähnyt päivänvalon.

Perusteluissa esimerkiksi todetaan Ideaparkin kasvattavan henkilöautolla tapahtuvaa asiointiliikennettä. Milläköhän kulkuneuvolla ympäristöministeriön väki kuvittelee asiointiliikenteen tapahtuvan Pieksämäen seudulla nykyisin – kenties metrolla tai raitiovaunulla vai lähiliikenteen paikallisjunalla? Julkisen liikenteen tarjonta näillä leveysasteilla kun on hyvin rajallista, busseja ei todellakaan kulje viiden minuutin välein…

Nykyisin pieksämäkeläiset autoilevat ostoksille mm. Mikkeliin, Jyväskylään ja Kuopioon – jopa kauemmaksikin – koska paikallinen tarjonta on rajallista. Ideapark vähentäisi osaltaan Pieksämäeltä pois suuntautuvaa yksityisautoilua. Toki vastineeksi ostosmatkailu Pieksämäelle lisääntyisi mm. aiemmin mainituista naapurikaupungeista, mutta toisaalta esimerkiksi Mikkelistä ajaa tänne tunnissa ja hyvin suurella todennäköisyydellä tuo matka taittuu mukavasti ilman ruuhkia. Vastineeksi kehäkolmosen sisäpuolella samainen tunti kuluu hyvinkin helposti ruuhkassa pakokaasuja tupruttaen vaikka matka olisi kilometreissä mitattuna huomattavasti lyhyempi.

Ja mitä julkiseen liikenteeseen tulee, niin ympäristöministeriö unohti päätöstä tehdessään – tai ainakin sen perusteluja kirjatessaan – täysin Pieksämäen sijainnin rautateiden ja maanteiden solmukohdassa. Ostoskeskuksen voisi sijoittaa paljon kehnompaankin paikkaan (ja niin on kyllä tehtykin). Varmasti tuo junayhteys tarjoaisi monelle shoppailijalle kätevän kulkuvälineen Pieksämäen Ideaparkiin ja menestyessään ostoskeskus voisi jopa avata uusia mahdollisuuksia henkilöjunaliikenteen kehittämiselle mm. Varkauden ja Savonlinnan suuntaan. Samalla savonlinnalaiset pääsisivät jälleen nauttimaan Pieksämäen rautatiesolmun tarjoamista jatkoyhteyksistä kaikkialle Suomeen.

Lisäksi uskon, että toteutuessaan Ideapark lisäisi myös Pieksämäen sisäistä julkisen liikenteen tarjontaa nykyisestä ja voisi jopa lisätä sen kannattavuutta. Ministeriö ei myöskään ollut perusteluissaan juuri antanut painoarvoa sille, että suunnittelutyössä oli huomioitu mielestäni erittäin hyvin liikenneyhteydet Pieksämäen keskustasta ja keskusliikenneasemalta Ideaparkiin – joka muuten on paikallisesta näkökulmasta aikalailla keskustan tuntumassa eikä ”keskellä korpea” kuten joissain yhteyksissä on annettu ymmärtää. Toki helsinkiläisestä vinkkelistähän koko Pieksämäki lienee melkoista korpea.

Ympäristöministeriön perusteluissa pelättiin myös että kauppakeskushanke saattaa myös aiheuttaa ostovoiman siirtymiä Pieksämäen keskustasta sekä huomattavan määrän myymäläsiirtymiä keskustasta suunniteltuun myymäläkeskittymään. Herää epäilys, että onkohan sieltä joku joskus käynyt Pieksämäen keskustassa? Mitenkään aliarvostamatta keskustaa ja sen ansiokkaita yrittäjiä, niin aika rajallisesti Pieksämäen keskustassa on tälläkään hetkellä myymälätarjontaa. Tyhjiä liiketiloja löytyy jo nyt ja mm. suurin osa Kauppakadun Liikekeskuksen tiloista on ollut suljettuna jo pidemmän aikaa kun yrittäjiä ei ole tiloihin löytynyt. Jäljellä olevat Pieksämäen keskustan yrittäjät ovat jo sen verran pitkään täällä sinnitelleet, että en usko että Ideapark yhtään paikallista yritystä saattaisi perikatoon, pikemminkin se avaisi uusia mahdollisuuksia kaupungin ja koko seudun liike-elämälle. Enkä usko, että vanhusten tarvitsemat julkiset palvelut keskustasta Ideaparkiin karkaisivat ja epätodennäköistä olisi sekin, että keskustan päivittäistavaraliikkeet sinne katoaisivat.

Ja mitä tulee tähän ostovoiman pakenemiseen keskustasta niin onhan se nyt jumankekka moninverroin parempi, jos se ostovoima pakenee tuonne Naiskankaalle kuin nykytilanne, jossa se samainen ostovoima pakenee naapurikaupunkien keskustoihin ja kauppakeskuksiin!

Vastaa