Eilen Pieksämäen koulutuslautakunta oli suuren päätöksen äärellä. Pitkään sorvattu ja hartaasti odotettu kouluverkkoratkaisu oli edennyt päätösvaiheeseen ja oli valmis lähetettäväksi eteenpäin kaupunginhallituksen kautta -valtuuston päätettäväksi.
Vielä vuosi sitten näytti siltä, että ainakin Vehmaskylän ja Peiposjärven kouluihin olisi mahdollista panostaa ja niiden tulevaisuus voitaisiin turvata pidemmäksi aikaa kuin muutamiksi vuosiksi. Tilanne kuitenkin muuttui entistä vaikeammaksi talven ja kevään mittaan: oppilasennusteet ovat synkentyneet ja sitä kautta valtionosuudet pienenemässä vielä aiempia ennusteita enemmän. Ja viimeisimpänä niittinä vielä uusi hallitusohjelmakin uhkaa niukentaa opetuksen taloudellisia resursseja entisestään seuraavien neljän vuoden aikana.
Koulutuslautakunnan, kaupungin johdon ja rehtorien yhteisessä seminaaripäivässä kesäkuun alussa hahmottui lopullinen esitys kouluverkon järjestämiseksi. Tuolloin kaikki paikalla olleet olivat harvinaisen yksituumaisesti esityksen takana. Uuden Kalevalan päiväkodin rakentamisen kiirehtiminen ja saaminen käyttöön jo 2013 tammikuussa oli merkittävä ratkaisu. Myös yläkoulujen yhdistäminen ja uuden yläkoulun rakentaminen Hiekanpäähän eteni aina päätökseen asti yksimielisesti. Sen sijaan kyläkoulujen kohtaloa koskeva esitys Montolan, Nenonpellon, Peiposjärven ja Vehmaskylän koulujen lakkauttamisesta lukuvuoden 2014-2015 alusta lukien ei kuitenkaan lautakunnassa edennyt ilman äänestystä, kuten oli arvattavissa – kysehän on todella isosta asiasta.
Sivistysjohtajan lautakunnalle tuoma esitys ei ollut hetken mielijohteesta esiin tempaistu, vaan pitkän prosessin tulos. Päätöksenteon pohjaksi oli tosiaankin tehty useamman vuoden pohjatyö, johon liittyi useita työryhmiä, asiantuntijoiden kuulemisia ja -lausuntoja sekä yhteensä tuntikausien keskusteluja lautakunnan kesken. Puhumattakaan siitä valtaisasta määrästä yhteydenottoja ja mielipiteitä kuntalaisilta niin puhelimitse, sähköpostitse, kirjeitse kuin livenäkin. Kun laitoin kouluverkkoasiaan liittyvät asiakirjat, pöytäkirjat, lausunnot ja tulostetut sähköpostit ja adressit pinoon pöydälle niin pinkka on liki kymmenen sentin korkuinen – eikä kaikkia ole edes tulostettu!
Omassa ratkaisussani asettua sivistysjohtajan päätösesityksen taakse painoivat lopulta eniten nimenomaan opetusalan ammattilaisten lausunnot aiheesta ja se miten käytettävissä olevat resurssit riittäisivät kaikkeen tarvittavaan, parhaan mahdollisen koulupolun tarjoamiseksi tasapuolisesti kaikille. Kun tehdään suuria ratkaisuja on katsottava asioita pidemmälle tulevaisuuteen.
Jos tarjolla olisi ollut vaihtoehto, jossa kyläkoulujen tulevaisuus olisi ollut turvattu pidemmäksi aikaa ja niiden oppimisympäristöön olisi panostettu niin remontoinnin kuin välineidenkin suhteen samalla tavalla kuin muidenkin koulujen, olisi äänestyspäätös ollut toinen. Tällaista vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut.
Vastakkain olivat vaihtoehdot tehdä ikävä päätös nyt ja jatkaa jäljelle jäävien koulujen kehittämistä täysipainoisesti tai lykätä ikävän mutta väistämättömän päätöksen tekemistä jälleen muutamilla vuosilla – jättää kyläkoulut ikään kuin odottamaan lopullista niittiä ja antaa niiden jatkaa toimintaansa vajavaisin resurssein jatkuvassa epätietoisuudessa tulevasta.
Syyt, jotka puhuivat nyt tehdyn ratkaisun puolesta olivat järjellä ajatellen painavampia kuin syyt, jotka olisivat puhuneet toisenlaisen päätöksen puolesta. Oppilaan kannalta ajatellen suurin ongelma on koulumatka. Se ei saa kasvaa liian pitkäksi. Ei ole kenenkään etu, että koululainen viettää aikaansa liiaksi taksissa tai bussissa. Uskon, että tämä on kuitenkin ratkaistavissa kuljetusresursseja lisäämällä ja reittejä järkeistämällä. Ja tähän tulee myös oikeasti kiinnittää huomiota, koulumatka-aikojen lyhentäminen ei saa jäädä pelkäksi hyväksi aikomukseksi.
Koulumatkan pituutta lukuunottamatta muut kyläkouluja puoltaneet seikat eivät pääosin liittyneet opetukseen, vaan enemmänkin taustalla olivat huoli kylän elinvoimaisuudesta, liikuntapaikoista ja muista vapaa-ajan mahdollisuuksista.
Nekin ovat tärkeitä osatekijöitä, mutta muun kunnallispolitiikan vuoro tulee sitten valtuustossa, jonne asia etenee näillä näkymin syksyllä 2011. Siellä on sitten oikea aika ja paikka pohtia asiaa laajemmin, ottaa huomioon kylien kehittäminen ja kyläläisten harrastusmahdollisuudet sekä muut näkökulmat, jotka eivät varsinaisesti liity nuorten kuntalaisten oppivelvollisuuden suorittamiseen. Koulutuslautakunnan tulee puntaroida asioita nimenomaan opetuksen ja koululaisten näkökulmasta.
Myös kylien harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet on uskoakseni mahdollista järjestää ilman, että samoissa tiloissa järjestetään päivisin opetusta. Eihän voi olla niin, että ainoa tapa järjestää kylille yhteiset kokoontumis- ja harrastetilat on tehdä se perusopetuksen niukasta budjetista?