Yhteiskunta

Kuntapalvelujen ulkoistaminen – kauhea mörkö?

~ Heikki Skyttä ~ Jätä kommentti

Kuntapalveluiden tuottaminen on ollut yksi viime vuosien kuumista puheenaiheista ja se on poikinut paikallislehteenkin koko joukon mielipidekirjoituksia. Pitäisikö palvelut tuottaa perinteiseen malliin kunnan oman organisaation sisällä vai kenties ulkoistaa ainakin joitain palveluja yrittäjille – kysymys, joka herättää tunteita puolin ja toisin.

Palvelujen ulkoistamista vastustavia kirjoituksia kun lukee niin valitettavan usein niistä välittyy varsin karu kuva yrittäjistä. Aivan kuin yrittäjät olisivat kautta linjan ketkuja, jotka vetävät välistä sen minkä ehtivät ja tuottavat kelvottomia palveluita polkien samalla työntekijöidensä oikeuksia ja maksimoiden voittoa niin työntekijöiden selkänahasta kuin veronmaksajien kukkarostakin. Eihän se näin voi olla!

Vastustajien viljelemä ajatus siitä, että yrittäjävetoisesti tuotettu palvelu olisi aina huonompaa kuin kunnallisesti tuotettu palvelu on vääristynyt, mutta palvelee varmasti heidän tarkoitusperiään hyvin. Yrittäjänä on vaikea ymmärtää miksi näin olisi, sillä tuottamalla kehnoa tai ylihinnoiteltua palvelua yrittäjä sahaa vain omaa oksaansa. Ainakin omat yrittäjätuttavani ovat vastuuntuntoista sakkia, jolle hyvän palvelun tuottaminen on kunnia-asia ja niinhän se tuleekin olla.

Väitteet päätösvallan karkaamisesta kuntapäättäjiltä yksityissektorille ovat turhia. Kun kyse on palvelujen ostamisesta, niin päätösvalta pysyy tottakai maksavalla asiakkaalla eli tässä tapauksessa kunnalla. Asiakkaan eli kunnan on huolehdittava oikeuksistaan eli vaadittava vastinetta rahoilleen ja mikäli palvelun tuottaja ei pysty täyttämään asetettuja vaatimuksia, on palvelusta tietysti reklamoitava ja tarvittaessa vaihdettava palvelun tuottajaa. Päätöksentekoa ei missään nimessä saa ulkoistaa palveluiden mukana.

Kunnallista palvelutuotantoa on tarkasteltava joustavasti eikä ole syytä sulkea eri vaihtoehtoja pois keskustelusta. Ei ole järkevää tehdä päätöstä, että kaikki mahdollinen ulkoistetaan tai toisinpäin ettei mitään saa ulkoistaa. Jotkin palvelut järjestyvät parhaiten ostopalveluna ja jotkin palvelut on puolestaan perusteltua tuottaa kunnan oman organisaation puitteissa. Ulkoistaminen ulkoistamisen vuoksi ei siis ole järkevää, terveen maalaisjärjen käyttö sen sijaan on suotavaa.

On syytä myös muistaa se, että ulkoistaminen ja yksityistäminen eivät ole synonyymeja. Ulkoistaminen tarkoittaa jonkin palvelun hankkimista kunnan oman organisaation ulkopuolelta, joko yritykseltä, kolmannelta sektorilta, kuntayhtymältä tai vaikkapa toiselta kunnalta. Yksityistämisessä sen sijaan koko palvelutuotanto on yksityisessä omistuksessa ja yksityistämisen jälkeen kunnasta riippumatonta. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluja ei ole mahdollista yksityistää, koska niiden järjestämisvastuu on lakisääteisesti kunnalla. Sen sijaan niitä on mahdollista tarvittaessa ulkoistaa.

Esimerkkejä huonosta yksityistämisestä on kyllä tarjolla, otetaan nyt valtakunnan tasolta esille vaikkapa autojen katsastustoiminnan vapauttaminen kilpailulle ja Suomen Autokatsastus Oy:n, nykyisen A-Katsastus Oy:n päätyminen ulkomaalaisomistukseen. Katsastusten hinnat eivät laskeneet – päin vastoin ne ovat nousseet ja nyt pakollisilla katsastuksilla tahkotaan huikeaa tuottoa maamme rajojen ulkopuolelle. Entäpä sitten tv-lähetysten jakelua hallitsevan Digitan yksityistäminen ja myynti ulkomaalaisomistukseen – televisiolupamaksut nousevat ja huomattava osa näistä lupamaksuista valuu suoraan Digitan kukkaroon samaan aikaan kun lupamaksuilla toimintaansa rahoittava YLE tuskailee nykyrahoituksen riittämättömyyden kanssa. Palveluiden tuotantoa tarkastellessa ei siis kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä.

Kustannussäästöt nousevat yleensä ensimmäisenä esiin kun ulkoistamisesta puhutaan. Suomessa on liian kauan keskitytty keskustelemaan asioista pelkästään euroina, kun tärkeämpää olisi miettiä kuntalaisten palveluja toimivuuden kannalta. Nykyisessä tilanteessa, jossa väestö vähenee ja ikääntyy, ei voida takertua vanhoihin palvelurakenteisiin vaan kuntapalvelutarjonnan olisi vastattava tämän päivän haasteisiin joustavuudella ja monipuolisuudella. Joskus palvelu on fiksumpaa hankkia ostopalveluna asiansa osaavalta ja vastuuntuntoiselta yrittäjältä sen sijaan, että se toteutettaisiin kunnan omana tuotantona. Lisäksi tuottipa palvelun kunta tai yrittäjä, niin palveluiden saatavuus ja riittävyys on samalla tavalla taattava kaikille kuntalaisille – palvelun ulkoistaminen ei saa johtaa sen heikkenemiseen.

Ostopalveluja hankkiessa tulisi huomioida hinta/laatu-suhteen lisäksi myös hankinnan paikalliset vaikutukset – toisin sanoen tarkasteltava myös sitä minne palvelujen hankintaan käytettävät veromarkat päätyvät. Jos tuijotetaan vain hintaa niin oman kunnan pienyrittäjät jäävät kilpailutuksissa helposti valtakunnallisten suuryritysten jalkoihin. Kotiinpäin vetämistä tulisi harjoittaa eikä siinä mielestäni ole mitään väärää, kunhan vaan ei rikota lakeja ja asetuksia. Suomessa EU:n kilpailutussäädöksiin suhtaudutaan turhankin pilkuntarkasti, jos vertaa täkäläisiä hankintakilpailutuksia esimerkiksi Etelä-Euroopan maiden vastaaviin. Valitettavan usein tarjouskilpailut päättyvät valtakunnallisen tai ulkopaikkakuntalaisen toimijan voittoon ja talousalueen omat pienyrittäjät jäävät nuolemaan näppejään. Kuitenkin kunnan olisi mielestäni pyrittävä turvaamaan työpaikkojen säilyminen ja omat verotulonsa suosimalla oman talousalueen yrityksiä aina kun siihen on mahdollisuus.

Keskustelu kuntapalvelujen ulkoistamisesta tulee varmasti jatkumaan vielä pitkään – ja herättämään jatkossakin suuria tunteita. Toivottavasti yrittäjiä ja yrittäjävetoisesti tuotettuja palveluja ei siinä sivussa painettaisi maanrakoon, sillä yritykset – varsinkin pienet paikalliset – ovat avainasemassa kun elinkeinoelämän painopiste yhä enemmän siirtyy vientiteollisuudesta palvelutuotantoon.

EDIT: Keväällä 2012 julkaistiin THL:n selvitys, jonka mukaan julkinen ja yksityinen vanhustenhuolto ovat yhtä hyviä. Uutisointi esim. Savon Sanomissa 2.5.2012.

Leonid, automies

~ Heikki Skyttä ~ Jätä kommentti

Mobilisti-lehti sai taannoin aikaan keskustelua omistamalla erään numeronsa kannen kokonaan Leonid Brezhneville, tuolle tuuheiden kulmakarvojen sanansaattajalle ja Neuvostoliiton kommunistista puoluetta vuosina 1966-1982 johtaneelle pääsihteerille. Siinä missä nuoremmat autoharrastajat tuskin erottaisivat naapurin Leonid-setää Mobilistin tervaskannosta K.L.B:stä, sai moinen takautuma kultaiselle 80-luvulle monet vanhemman polven autoharrastajat hämilleen, sen verran eläviä muistoja noista itänaapurimme voiman vuosista monilla vielä on.

Ihan aiheetta Neuvostoliiton entinen johtaja ei toki suomalaisen ajoneuvohistoriallisen julkaisun kanteen päätynyt, vaan lehti piti sisällään laajan ja ansiokkaan reportaasin pääsihteeri Brezhnevin autoharrastuksesta – sikäli hupaisaa kuin se onkin, niin Leonid oli vannoutunut jenkkiautoharrastaja!

Tuota Mobilistin juttua hetki sitten lukiessani muistin taas elävästi sen suunnattoman ärsytyksen, jota jouduin kokemaan, kun Leonid-sedän maallinen vaellus päättyi 10. marraskuuta 1982 ja tieto neuvostojohtajan poismenosta levisi maailmalle.

Presidentti Mauno Koivisto totesi televisiopuheessaan varmastikin aivan vilpittömästi ja yhtään itänaapuria mielistelemättä, että ”suomalaiset hiljentyvät naapurimaansa Neuvostoliiiton kansojen rinnalla kunnioittamaan suuren valtiomiehen ja Suomen ystävän muistoa” ja tuolloisessa maailmantilanteessahan se tarkoitti mm. sitä, että Suomen televisiokanavilla – molemmilla niistä kahdesta – ei näytetty lainkaan viihteellisiä ohjelmia, vaan ne korvattiin tähän suureen kansalliseen suruun paremmin sopivilla korkeakulttuuri- ja asiaohjelmilla.

Ikävä kyllä 11.11.1982 eli päivä, jolloin tieto suuren johtajan poismenosta julkaistiin sattui olemaan torstai ja torstai oli meikäläisen 1970-luvun puolivälin paikkeilla syntyneessä ikäluokassa monille viikon kohokohta, koska silloin television rinnakkaiskanavalla (nykyinen TV2) esitettiin osana MTV:n ohjelmistoa Pätkis, joka oli vajaan tunnin mittainen kooste piirrettyjä lastenohjelmia. Niitä ei siis tullut joka päivä aamusta iltaan , puhumattakaan että tarjolla olisi ollut kolmea pelkästään lastenohjelmille omistettua tv-kanavaa.

No oli siis torstai 11. marraskuuta 1982 ja siinä minä sitten innoissani kirmasin sisälle ja ryntäsin painamaan television päälle (se piti tietysti tehdä painamalla television käynnistysnappulaa, kaukosäätimestä oli kokemusta vain lainassa olleen videonauhurin yhteydessä – ja siinäkin kake oli pitkällä kaapelilla fyysisesti kiinni videonauhurissa) ja istahdin sitten sohvalle odottelemaan viikottaisen piirrosfilmipläjäyksen alkua… Smurffit taisivat olla silloin se Pätkiksen ensimmäinen ohjelma ellen ihan väärin muista.

Mutta mitä hemmettiä sieltä tulikaan! Still-kuvia luonnosta ja maisemista yhdistettynä melankoliseen klassiseen musiikkiin ja tiedote, että nyt hiljennytään suremaan jotain 7-vuotiaan suomalaislapsen maailmankuvassa täysin merkityksetöntä vanhaa äijänkäppänää. Se otti kuulkaas kupoliin sen verran lahjakkaasti, että sen jälkeen mielipidettäni Neuvostoliitosta ei saanut myönteiseksi edes maantiedon kirjojen puolueeton hehkutus itäisen naapurimme edistyksellisyydestä tai silmänkantamattomiin lainehtivista viljapelloista…

Kalevalankadun päiväkotijärjestelyt

~ Heikki Skyttä ~ Jätä kommentti

Maanantain 13.7. Pieksämäen Lehdestä saimme lukea, että Kalevalan päiväkodin evakko vanhalla kaupungintalolla saa jatkua ja samat tilat, joista kunnallinen päiväkoti jouduttiin home-epäilyjen vuoksi evakuoimaan ollaan nyt vuokraamassa yksityiselle päiväkodille.

Nyt kaivataan jämerää päätöksentekoa ja selkeää pidemmän tähtäimen suunnitelmaa keskustan päiväkotiasioiden järjestelyyn.Vaikka taantuma on tuonut kuntasektorille huomattavasti päänvaivaa ja paineita säästöihin, on kuitenkin syytä katsoa kauemmas tulevaisuuteen, vaikeiden vuosien yli. Lyhytaikaiset ratkaisut eivät pidemmällä tähtäimellä ole edullisia ja lasten terveys ja hyvinvointi on asia, jonka kustannuksella ei pitäisi säästää.

Nyt olisi aika lyhytnäköisten ratkaisujen sijaan miettiä millaisissa tiloissa päivähoitoa Pieksämäen keskustassa aiotaan tulevina vuosikymmeninä järjestää. Vanhaa homeongelmaiseksi epäiltyä rakennusta ei noin vaan korjata ongelmattomaksi, eikä tällaiseen rakennukseen tulisi missään nimessä sijoittaa lasten päivähoitotiloja, joissa pahimmassa tapauksessa sekä henkilökunta että pienet kaupunkilaiset jälleen altistuvat sairauksille.

Vetoaminen siihen, että näkyviä kosteusvaurioita ei löydy tai että pitoisuudet pysyvät raja-arvojen puitteissa eivät ole riittäviä kun vaakakupin toisella puolen on oireileva henkilökunta ja lapset. Eivät ne oireet varmastikaan tyhjästä syntyneet? Vanhempien tulisi voida laittaa lapsensa päiväkotiin luottaen siihen, ettei päiväkotirakennus aiheuta lapsille oireita tai sairauksia.

Myös evakossa elävän Kalevalan päiväkodin lasten, vanhempien ja henkilökunnan tulisi voida luottaa tulevaisuuteen, tietää missä mennään ja minne päiväkoti tulee lopulta sijoittumaan. Usein tilapäisillä ratkaisuilla on taipumus muuttua pysyviksi. Toivotaan ettei tässä tapauksessa käy niin, sillä vanha kaupungintalo, vaikka hieno rakennus upealla paikalla onkin, ei sovellu lasten päiväkodiksi. Meidän tulisi nyt varmistaa, että ratkaisuja pysyvistä päiväkotikäyttöön soveltuvista tiloista tehdään mahdollisimman
pikaisesti.

Vaikka se tässä taloustilanteessa saattaa tuntua hankalalta, niin mielestämme oikea ratkaisu olisi jyrätä vanha elinkaarensa päähän tullut puurakennus maantasalle ja ryhtyä suunnittelemaan tontille päiväkotikäyttöön soveltuvaa uudisrakennusta, joka olisi kestävä ratkaisu monille uusille
sukupolville. Vaikeinakin aikoina on syytä nähdä tulevaisuuteen. Uusi päiväkotihanke olisi paitsi kaivattua elvytystä, myös selkeä signaali siitä, että me täällä Pieksämäellä panostamme tulevaisuuteen ja huolehdimme lastemme hyvinvoinnista. Pieksämäki profiloituisi paikkakunnaksi, jonne lapsiperheiden kelpaa muuttaa.

Anu Rajasuo
kaupunginvaltuutettu, terveyslautakunnan jäsen, Kesk..

Heikki Skyttä
varavaltuutettu, koulutuslautakunnan jäsen, Kok.

Marjatta Paltto
kaupunginvaltuutettu, KD:n valtuustoryhmän puheenjohtaja,
koulutuslautakunnan jäsen

Pekka Heiskanen
kaupunginvaltuutettu, sit. (Kok.)

Kyllä ne siellä etelässä tietää!

~ Heikki Skyttä ~ Jätä kommentti
Tässäkö ministeriön mielestä Pieksämäelle sopiva ostosparatiisi?
Tässäkö ministeri Vapaavuoren mielestä Pieksämäelle sopiva ostosparatiisi?

Viime viikolla se sitten tuli. Odotettu ympäristöministeriön vastaus Pieksämäen kaupungin poikkeuslupahakemukseen koskien Ideapark-hankkeen vaatimaa kaavamuutosta. Kielteistä kantaa osattiin toki viime vuoden Vihti-jupakan ja sen jälkimaininkien puolesta pelätä, mutta silti tuo päätös kaikessa tylyydessään on vaatinut melkoista sulattelua. Jos Ideapark-hanke olisi kompastunut vaikkapa yrittäjien vastustukseen, sijoittajien katoamiseen tai jonkun kilpailevan hankkeen ylivoimaan niin se olisi ollut paljon helpommin nieltävä tappio – mutta että kehäkolmosen sisäpuolelle linnoittautunut ministeriö otti vallan käsiinsä ja iski kapulan rattaisiin!

Oikeastaan kun asiaa pohtii, niin tämä ympäristöministeriön päätös poikkeusluvan epäämisestä alkaa tuntua suorastaan loukkaukselta. Pidetäänkö pieksämäkeläisiä ja eteläsavolaisia jotenkin tyhminä ja yksinkertaisina, jotka tarvitsevat etelän viisaat miehet kertomaan mikä meille on parasta? Emmekö me muka osaa huolehtia omista asioistamme?

Kyseessä on kuitenkin hanke, jolla on Pieksämäen kaupungin ja koko maakunnan tuki. Hanke, jonka takana ovat seudun asukkaat ja heidän vaaleilla valitsemansa päättäjät. Hanke, johon uskovat paikallisten lisäksi myös monet yrittäjät, jotka ovat olleet valmiita tulemaan kauppakeskukseen ja sijoittajat, jotka ovat valmiita rahoittamaan hankkeen – ja vieläpä uskovat siihen taantumasta huolimatta! Ovatko kaikki nämä vaan hyväuskoisia höppänöitä, jotka ovat tekemässä suurta tyhmyyttä?

Tämä hanke toisi maakuntaan käsittääkseni reilun sadan miljoonan euron investoinnin, jota nykyisessä tilanteessa todellakin tarvitaan joka olisi vielä yksityistä rahaa – ohi kaikkien elvytysbudjettien. Pitääkö Pieksämäen ja Etelä-Savon jatkossakin tyytyä vain julkisiin tukiin tai niiden rippeisiin? Emmekö me täällä ansaitse muuta?

Kun tuota ympäristöministeriön päätöstä lukee, niin paikallistuntemusta omaavan on helppo nähdä, että päätös on tehty puhtaasti pääkaupunkiseudun näkökulmasta välittämättä lainkaan siitä mikä on ollut paikallinen näkemys asioista ja mitkä ovat olleet ne lähtökohdat, joiden ansiosta Pieksämäen Ideapark-hanke ylipäätään on nähnyt päivänvalon.

Perusteluissa esimerkiksi todetaan Ideaparkin kasvattavan henkilöautolla tapahtuvaa asiointiliikennettä. Milläköhän kulkuneuvolla ympäristöministeriön väki kuvittelee asiointiliikenteen tapahtuvan Pieksämäen seudulla nykyisin – kenties metrolla tai raitiovaunulla vai lähiliikenteen paikallisjunalla? Julkisen liikenteen tarjonta näillä leveysasteilla kun on hyvin rajallista, busseja ei todellakaan kulje viiden minuutin välein…

Nykyisin pieksämäkeläiset autoilevat ostoksille mm. Mikkeliin, Jyväskylään ja Kuopioon – jopa kauemmaksikin – koska paikallinen tarjonta on rajallista. Ideapark vähentäisi osaltaan Pieksämäeltä pois suuntautuvaa yksityisautoilua. Toki vastineeksi ostosmatkailu Pieksämäelle lisääntyisi mm. aiemmin mainituista naapurikaupungeista, mutta toisaalta esimerkiksi Mikkelistä ajaa tänne tunnissa ja hyvin suurella todennäköisyydellä tuo matka taittuu mukavasti ilman ruuhkia. Vastineeksi kehäkolmosen sisäpuolella samainen tunti kuluu hyvinkin helposti ruuhkassa pakokaasuja tupruttaen vaikka matka olisi kilometreissä mitattuna huomattavasti lyhyempi.

Ja mitä julkiseen liikenteeseen tulee, niin ympäristöministeriö unohti päätöstä tehdessään – tai ainakin sen perusteluja kirjatessaan – täysin Pieksämäen sijainnin rautateiden ja maanteiden solmukohdassa. Ostoskeskuksen voisi sijoittaa paljon kehnompaankin paikkaan (ja niin on kyllä tehtykin). Varmasti tuo junayhteys tarjoaisi monelle shoppailijalle kätevän kulkuvälineen Pieksämäen Ideaparkiin ja menestyessään ostoskeskus voisi jopa avata uusia mahdollisuuksia henkilöjunaliikenteen kehittämiselle mm. Varkauden ja Savonlinnan suuntaan. Samalla savonlinnalaiset pääsisivät jälleen nauttimaan Pieksämäen rautatiesolmun tarjoamista jatkoyhteyksistä kaikkialle Suomeen.

Lisäksi uskon, että toteutuessaan Ideapark lisäisi myös Pieksämäen sisäistä julkisen liikenteen tarjontaa nykyisestä ja voisi jopa lisätä sen kannattavuutta. Ministeriö ei myöskään ollut perusteluissaan juuri antanut painoarvoa sille, että suunnittelutyössä oli huomioitu mielestäni erittäin hyvin liikenneyhteydet Pieksämäen keskustasta ja keskusliikenneasemalta Ideaparkiin – joka muuten on paikallisesta näkökulmasta aikalailla keskustan tuntumassa eikä ”keskellä korpea” kuten joissain yhteyksissä on annettu ymmärtää. Toki helsinkiläisestä vinkkelistähän koko Pieksämäki lienee melkoista korpea.

Ympäristöministeriön perusteluissa pelättiin myös että kauppakeskushanke saattaa myös aiheuttaa ostovoiman siirtymiä Pieksämäen keskustasta sekä huomattavan määrän myymäläsiirtymiä keskustasta suunniteltuun myymäläkeskittymään. Herää epäilys, että onkohan sieltä joku joskus käynyt Pieksämäen keskustassa? Mitenkään aliarvostamatta keskustaa ja sen ansiokkaita yrittäjiä, niin aika rajallisesti Pieksämäen keskustassa on tälläkään hetkellä myymälätarjontaa. Tyhjiä liiketiloja löytyy jo nyt ja mm. suurin osa Kauppakadun Liikekeskuksen tiloista on ollut suljettuna jo pidemmän aikaa kun yrittäjiä ei ole tiloihin löytynyt. Jäljellä olevat Pieksämäen keskustan yrittäjät ovat jo sen verran pitkään täällä sinnitelleet, että en usko että Ideapark yhtään paikallista yritystä saattaisi perikatoon, pikemminkin se avaisi uusia mahdollisuuksia kaupungin ja koko seudun liike-elämälle. Enkä usko, että vanhusten tarvitsemat julkiset palvelut keskustasta Ideaparkiin karkaisivat ja epätodennäköistä olisi sekin, että keskustan päivittäistavaraliikkeet sinne katoaisivat.

Ja mitä tulee tähän ostovoiman pakenemiseen keskustasta niin onhan se nyt jumankekka moninverroin parempi, jos se ostovoima pakenee tuonne Naiskankaalle kuin nykytilanne, jossa se samainen ostovoima pakenee naapurikaupunkien keskustoihin ja kauppakeskuksiin!

Pohdinnan paikka

~ Heikki Skyttä ~ 1 kommentti

Pohdin pitkään millä tavoin ottaisin kuntavaalien kuumaksi kysymykseksi nousevan kouluammuskelun esille, sillä en todellakaan haluaisi että tämä vakava aihe ”politisoidaan” enkä missään tapauksessa haluaisi kenenkään ehdokkaan ratsastavan tällä teemalla valtuustoon. Ongelma on meidän kaikkien yhteinen ja se on ratkaistava yhdessä, siinä ei kaivata poliittista valtapeliä tai kädenvääntöä siitä mikä puolue hoitaa asian parhaiten – toivottavasti siis joka ikinen ehdokas ja valituksi tuleva valtuutettu ottaa asiakseen omassa kotikunnassaan edistää tämäntyyppisten ongelmien ennaltaehkäisyä yhteistuumin.

Koen vaaraksi myös sen, että yleinen keskustelu ajautuu liiaksi syyllisten etsimiseen ja menneisyyden kaiveluun, jolloin se tärkein eli tulevaisuuteen panostaminen jää helposti taka-alalle. En usko, että Jokelan tai Kauhajoen tragedioihin on olemassa helposti nimettäviä syyllisiä. Ikävät tapahtumat ovat oire jostain laajemmasta – jostain, jota on vaikea ymmärtää, mutta johon meidän tulee kaikkien yhteisvoimin puuttua.

Maailma on kautta aikain muuttunut, mutta tuo muutosvauhti on kiihtynyt eikä yhteiskuntamme ole valitettavasti pysynyt siinä mukana. Ihmisten elinpiiri on laajentunut ja yhteisöllisyys muuttanut muotoaan. Vauhti on kiihtynyt myös ihmisten elämässä. Veikkaisin että nykyään kuilu eri sukupolvien välillä on suurempi kuin koskaan. Nuoret ovat kasvaneet aivan erilaisessa maailmassa kuin tämän hetken päättäjät. Kaikki tämä on tuonut yhteiskunnan eteen aivan uudenlaisia haasteita, joihin me emme ole valmistautuneet ja joita emme välttämättä edes osaa tunnistaa.

Nyt suomalaisia on kuitenkin ravisteltu ankarasti jo kahteen otteeseen vuoden sisään ja on todellakin itsetutkistelun ja pohdinnan aika. Asioille on tehtävä jotain, yhteiskunnan tulee yrittää mukautua uusiin haasteisiin. On löydettävä toimivat keinot tällaisten tragedioiden välttämiseksi. Toivottavasti ainoa keino ei ole oppilaitosten vartioinnin lisääminen tai metallipaljastinten tuominen koulujen porteille – niiden sijaan tulisi panostaa ennaltaehkäisevään työhön, kohentaa ihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia, antaa ihmisille toivoa.

Ensisijaisesti meidän tulisi pyrkiä ehkäisemään ongelmien syntyminen, toissijaisesti meidän tulisi panostaa siihen, että ongelmat tunnistettaisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa – ennenkuin on liian myöhäistä. Toivottavasti tapahtumat näkyvät jatkossa myös terveydenhuollon määrärahoissa, sillä kouluterveydenhuolto ja nuorten terveyspalvelut ovat jääneet aivan liian vähäiselle huomiolle.

Yhdistys on jäsentensä summa

~ Heikki Skyttä ~ 1 kommentti

Parhaimmillaan harrasteyhdistys tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden hauskaan yhteistoimintaan ja harrastuksen eteenpäin viemiseen. Toisille kerhotoiminta onkin elinehto. Toimiessaan kaikkien harrastajien yhteisen edun nimissä he muodostavat yhdistyksen tukirangan – aktiivihenkilöt, jotka toiminnallaan pyrkivät pitämään kerhon koossa ja elinvoimaisena, jotta kaikilla jäsenillä olisi hyvät edellytykset harrastuksensa toteuttamiseen.

Toisinaan harrastajakunnan yhdistämisen sijaan yhdistys aiheuttaa kuitenkin ennen niin yhtenäisen harrastajakentän hajoamisen useisiin eri kuppikuntiin, jotka yhteisen edun sijasta ryhtyvätkin ajamaan vain omia etujaan. Tämän vuoksi jotkut jättäytyvät yhdistysten ulkopuolelle, koska pitävät näitä vihoviimeisinä kuivina byrkratiakoneistoina, joihin liittymisestä ei ole vastaavaa hyötyä – sensijaan ne tapaavat viedä harrastuksesta viimeisenkin huvin ja innostuksen.

Vaikka perustamisvaiheessa jäsenistä löytyisi runsaasti innostusta ja talkoohenkeä yhteisten asioiden hoitamiseen, niin ennen pitkää kyllästyminen ja riidat vähentävät aktiivihenkilöiden määrää ja paraskin kerho voi lopulta juuttua omiin kaavoihinsa päätyen kuivaksi paikallaan jauhavaksi muistomerkiksi, jonka jäsenyydestä ei useimmille ole mitään hyötyä. Samalla myös jäsenistö alkaa vanhentua eikä uusia aktiivihenkilöitä enää löydy.

Pienempien kerhojen osalta yhteisten hankkeiden järjestely sujuu kaveriporukassa ja yhdistys säilyy elinvoimaisena huomattavasti kauemmin. Suuremmissa yhdistyksissä toiminnan organisointiin ja jäsenistön aktivointiin tarvitaan toimivaa hallitusta tai johtokuntaa. Tällöin yhdistystoiminnan sujuminen edellyttää hallituksen jäseniltä aktiivista työtä yhteisen edun nimissä aikaa ja vaivaa säästämättä. Tämä tärkeä seikka tulisi huomioida vuosikokouksissa, joissa hallituksen jäseniä valitaan ja sen tulisi olla niin hallitusehdokkaiden kuin valitsijoidenkin tiedossa. Täysin hakoteille on jouduttu silloin kun hallitus valitaan pärstäkertoimen tai muiden yhtä epäoleellisten seikkojen perusteella.

Kuitenkaan pelkkä asiansa osaava hallitus ei riitä yhdistyksen pyörittämiseen, sillä hallituksen tehtävänä on vain ohjata yhdistystoimintaa oikeaan suuntaan. Aivan päin prinkkalaa on ollaan menty silloin, kun yhdistyksen jäsenet istuvat tumput suorina odottamassa, että yhdistys hoitaa asiat heidän puolestaan ja heidän tehtäväkseen jää ainoastaan poimia hedelmät jäsenetujen ja yhdistyksen järjestämien tapahtumien muodossa. Yhdistys kun ei ole ravintolan kaltainen palvelulaitos, jossa jäsenmaksu riittää palvelujen korvaamiseen. Yhdistys muodostuu jäsenistä ja ilman jäseniä ei ole yhdistystäkään.

Koska useimmilla yhdistyksillä ei ole kokopäivätoimista henkilökuntaa, joka järjestäisi yhdistystoiminnan, on yhdistystoiminnan siis lähdettävä jäsenistä itsestään. Tyypillistä yhdistystä voisi verrata vaikkapa osakeyhtiöön: jäsenet sijoittavat siihen omaa työpanostaan toivoen samalla parasta mahdollista tuottoa yhdistystoiminnan muodossa. Jos jäsenet ovat liittyneet yhdistykseen saadakseen itselleen hyötyä, mutta eivät ole valmiita itse ”sijoittamaan” yhdistyksen hyväksi yhtään mitään, jää yhdistyksen ”pääomaan” vajausta, joka täytyy sitten tasoittaa muiden jäsenten sijoituksista. Tällaisessa tilanteessa käy helposti niin, että oman edun tavoittelijoiden hyöty on pois yhteistä etua ajavilta aktiivijäseniltä. Pahimmassa tapauksessa saattaa käydä niin, että aktiivihenkilöiden mielenkiinto koko yhdistystä kohtaan lopahtaa ylikuormitukseen ja lopulta yhdistystoiminnan hiipuessa katoavat myös tavalliset jäsenet.

Edellämainitun aktiivijäsenten uupumisen ohella yhdistystoiminnan kariutumiseen voi johtaa myös erilaisten, useimmiten jopa naurettavistakin asioista syntyneiden riitojen syntyminen jäsenten välille. Tällöin yleensä keskitytään juonittelemaan toisten selän takana niin ahkerasti, että varsinainen pääasia, yhteistoiminta yhdistyksen ja harrastuksen eteenpäinviemiseksi unohtuu kokonaan. Elinvoimaisessa yhdistyksessä tulee olla kaverihenkeä, jotta vastoinkäymisistä selvitään kunnialla.

Aina ei tarvita edes riitoja, sillä yhdistystoiminta – sujui se sitten kuinka hyvin tahansa – harvoin miellyttää jokaista yhdistyksen jäsentä. Meitä ihmisiä on moneen lähtöön ja näkemykset asioiden hoitamisesta vaihtelevat. Kun tyytymättömyyttä yhdistyksen toimintaan sitten ilmenee, tulisi epäkohdat saattaa hallituksen tietoon tai viimeistään vuosikokouksessa pyytää asioiden selvittämistä, jotta keinoja epäkohtien korjaamiseksi voitaisiin pohtia. Valitettavan usein kuitenkin käy niin, että tyytymättömyys yhdistyksen toimintaa tai aktiivihenkilöitä kohtaan puretaan kokousten sijaan yhdistyksen ulkopuolella omassa porukassa tai julkisesti nettifoorumeilla.  Voi myös käydä niin, että anonyymisti nimimerkin taakse kätkeytyen yhdistystä, sen hallitusta tai yksittäistä aktiivihenkilöä arvostellaan suurennelluin tai jopa vääristellyin perustein. Tämä onkin suurimpia karhunpalveluksia mitä jäsen voi omalle yhdistykselleen tehdä. Nuo tuopin tai näppäimistön ääressä vuodatetut tarinat kun tuppaavat paisumaan pullataikinan tavoin ja leviämään myös sellaisiin korviin, joille niitä ei alunperin oltu edes tarkoitettu. Myös uudet harrastajat, yhdistyksen yhteistyökumppanit tai tukijat, jotka eivät tiedä asioiden todellisuuspohjaa saattavat muodostaa käsityksensä yhdistyksestä näiden juttujen pohjalta ja jättäytyä yhdistyksen toiminnasta tutkimatta asioiden taustoja.

Nettifoorumeilla tai kantakuppilassa huutelun sijaan parempi vaihtoehto olisi vaikuttaa epäkohtien oikaisemiseen yhdistyksen sisältä käsin. Yhdistyksen tarkoitushan ei ole olla mikään konservatiivinen monumentti, vaan saman harrastuksen parissa puuhailevien ihmisten muodostama yhteisö, jota voidaan jäsenten yhteisen edun niin vaatiessa muuttaa ja kehittää entistä parempaan suuntaan. Toivottavasti edes joku ”jäsen” tämän jutun jälkeen pohtisi ovatko yhdistystoiminnan edellytyksen omalta kohdalta kunnossa vai olisiko asiassa tai asenteissa mahdollisesti jotain parannettavaa. Jokainen jäsen voi omalta osaltaan vaikuttaa yhdistykseen osallistumalla kokouksiin ja toimintaan. Yhdistys on jäsentensä summa!

* Kolumnin alkuperäinen versio on julkaistu ensimmäisen kerran V8-Magazinen numerossa 1/1993 ja sen jälkeen useissa eri yhdistysten jäsenjulkaisuissa. Mikäli haluat julkaista kirjoituksen, otathan yhteyttä.