Hyvä, paha vaiko sittenkin potentiaalinen puskaradio?

Kuvituskuva. Ruutupaitainen tyttö selaa sosiaalista mediaa.
~ Heikki Skyttä ~ Jätä kommentti

Asukkaiden Facebookiin perustamat paikalliset keskusteluryhmät eli puskaradiot ovat etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana nousseet suureen suosioon. Näitä virtuaalimaailman toriparlamentteja löytyykin varmasti Suomen jokaisesta kolkasta – useimmiten jopa useampia per paikkakunta. Lähes poikkeuksetta ne ovat keränneet seuraajia enemmän kuin kunnan viralliset somekanavat, toisinaan jopa enemmän kuin kunnassa asukkaita konsanaan.

Ryhmissä keskustelu käy vilkkaana ja aihepiirit vaihtelevat laidasta laitaan. Jokakeväisen koirankakkakeskustelun ja loppusyksystä käynnistyvän aurausdebatin lisäksi ryhmiin mahtuu puhetta oman kotikunnan päätöksenteosta ja harrastusmahdollisuuksista, tuoreita kuulumisia kyliltä ja tietoa lähiseudun tapahtumista.

Kuten usein verkkoyhteisöissä, myös puskaradioissa suuri enemmistö on hiljaa ja lueskelee keskusteluja vaihtelevalla mielenkiinnolla. Osallistuvia keskustelijoita on vain pieni joukko ja keskustelun avaajat ovat sitäkin harvemmassa.

Puskaradioiden maine on usein valittava ja riitaisa, mutta silti ne kokoavat yhteen huomattavan suuren joukon kuntalaisia, kesäasukkaita ja paikkakunnalta poismuuttaneita. Korona-aikana niiden merkitys paikkakuntalaisten yhdistäjänä korostui, kun monet perinteiset kohtaamispaikat ja -tilanteet olivat kulkutautitorjunnan myötä toistaiseksi poissa pelistä.

Pitääkö puskaradiokeskusteluja ottaa vakavissaan vai riittäkö niille vain kevyt naureskelu?

Entä voiko Facebookin puskaradioiden kautta vaikuttaa? Mikä on niiden merkitys kuntalaisten osallisuuden kanavana? Pitääkö puskaradiokeskusteluja ottaa vakavissaan vai riittäkö niille vain kevyt naureskelu?

Hyvin yleinen harha on, että virtuaalinen maailma ja reaalimaailma olisivat kaksi täysin erillistä ympäristöä. Tällä ajatusmallilla puskaradiokeskustelu on helppo sivuuttaa vähäpätöisenä ja merkityksettömänä, jos omasta mielestä ne oikeat keskustelut käydään oikeassa maailmassa.

Esimerkiksi kuntapäättäjä saattaa käyttää someryhmiä aktiivisesti vaalikampanjassaan, mutta ilmoittaa sitten keskustelun herätessä, että näistä asioista keskustellaankin vain reaalimaailmassa, koska hänellä ei ole aikaa somehömpötyksiin.

Todellisuudessa sosiaalinen media ei ole erillinen reaalimaailmasta irrallinen saarekkeensa. Kun ihmiset törmäävät kaupoilla tai harrastuksissa, he voivat yhtälailla jatkaa samaa keskustelua, jota on käyty somen puskaradioissa. Puheenaiheet siirtyvät nykyisellään sujuvasti virtuaalisista puskaradioista huoltoaseman kantapöytien toriparlamentteihin ja päin vastoin.

Puskaradioista on tullut osa kansalaiskeskusteluympäristöä.

Puskaradioista on tullut osa kansalaiskeskusteluympäristöä. Niistä on kehkeytynyt myös korvike perinteiselle paikallismedialle, kun pienempiä lehtiä on lakkautettu tai lehtien ilmestymistiheys on harventunut. Ammattijournalismi on saanut rinnalleen aktiivisen kansalaisjournalismin, jossa asukkaat uutisoivat ajankohtaisia kuulumisia ja tapahtumia sosiaalisen median kanavilla.

Epäviralliset keskusteluryhmät mahdollistavat aiempaa nopeamman ja laajemman tiedonkulun verrattuna aikaan ennen somea. Se on kuitenkin kaksiteräinen miekka. Puskaradiomaailmassa medialukutaidon ja lähdekritiikin osaaminen korostuu. Faktantarkistukselle on usein tarvetta.

Puskaradiot ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen. Ne tavoittavat enemmän asukkaita kuin kunnan viralliset somekanavat. Niissä on potentiaalia tarjota suora kanava kuntalaisten ja päättäjien välille. Niiden avulla on voidaan lisätä asukkaiden osallisuutta kotipaikkakuntansa kehittämiseen ja elinvoimaisuuteen. Tätä mahdollisuutta ei pidä vähätellä vaan se on pyrittävä valjastamaan hyötykäyttöön positiivisessa hengessä.

Osatyökykyiset eivät ole taakka, täsmätyökykyiset ovat resurssi.

~ Heikki Skyttä ~ Jätä kommentti

Työyhteisön monimuotoisuus on trendikäs termi, jota moni yritys tänä päivänä korostaa ja tavoittelee. Myös monimuotoisuuden käsite on itsessään hyvin monimuotoinen.

Useimmiten työelämäkontekstissa monimuotoisuuden ymmärretään liittyvän etniseen taustaan, sukupuoleen tai ikään. Nämä teemat ovat näkyvästi esillä, kun monimuotoisuudesta puhutaan – ja hyvä niin. Sen sijaan helposti unohtuu, että työyhteisön monimuotoisuus kattaa myös osatyökykyiset.

Osatyökykyisyys kuvaa tilannetta, jossa henkilö ei välttämättä kykene tekemään täyttä työaikaa tai hoitamaan kaikkia työtehtäviä, mutta voi loistaa tietyissä tehtävissä. Osatyökykyiset jäävät usein varjoon monimuotoisuuskeskustelussa ja se on todella harmillista, koska osatyökykyisyys on aliarvioitu voimavara.

Osatyökykyisyys on itsessään huono termi, koska se jättää mielikuvan, että työ tulee tehdyksi vain osittain. Ja kukapa työnantaja haluaisi työntekijän, joka ei vie hommaa maaliin vaan jättää osan tekemättä?

Mutta siitä ei toki ole kyse! Osatyökykyisillä työntekijöillä voi olla korvaamattomia taitoja, osaamista ja kokemuksia. Vaikka he eivät välttämättä kykene suoriutumaan kaikista tehtävistä tai työskentelemään täysipäiväisesti, he voivat olla todellisia huippuja tietyissä rooleissa. Onkin huomattavasti parempi kutsua heitä täsmätyökykyisiksi.

Täsmätyökykyisten kokemus ja näkemys voivat tuoda uutta perspektiiviä ja innovaatioita organisaatioon. He ovat elävä esimerkki siitä, että jokaisella meistä on potentiaalia ja kykyä tuoda lisäarvoa työyhteisöön, vaikka emme olisi täydellisiä kaikessa.

Täystyökykyisten työnkuvia on jatkuvasti monipuolistettu ja monissa rekryilmoituksissa haetaankin melkoisia moniosaajia ja kaikkien alojen asiantuntijoita. Tämän päivän työntekijän odotetaan taipuvan moneen eri tehtävään ja hoitavan oman työnsä ohella myös monia avustavia tehtäviä, joihin saattoi aiemmin olla palkattuna omat tekijänsä.

Nyt voisi olla hyvä aika kääntää kelloa taaksepäin ja miettiä tehtävänkuvia uudelleen. Tärkeä askel täsmätyökykyisten työntekijöiden työpanoksen hyödyntämisessä on työn muotoilu. Työtehtäviä on mahdollista pilkkoa ja mukauttaa niin, että ne vastaavat työntekijöiden vahvuuksia ja rajoitteita. Joustavat työajat, tehtävien mukauttaminen ja tukijärjestelmät ovat avainasemassa tässä prosessissa.

Palkkaamalla täsmätyökykyisiä avustaviin tehtäviin tai erityistehtäviin, on mahdollista kohdentaa työntekijöiden resursseja siihen mitä itse kukin parhaiten osaa ja se parantaa paitsi mielekkyyttä niin myös työn tuottavuutta. Multitaskaus ja useamman raudan yhtäaikainen takominen voi olla tehokasta, mutta kuormittavaa.

Organisaatiot, jotka ymmärtävät tämän ja panostavat täsmätyökykyisten työntekijöiden tukemiseen ja integroimiseen osaksi monimuotoista työyhteisöä, voivat kerätä monia hyötyjä. Täsmätyökykyisten työllistäminen ei ole pelkkää goodwilliä tai pr-temppu, vaan se voi aidosti parantaa myös työyhteisön tuottavuutta ja koko työyhteisön hyvinvointia.

Muistetaan siis jatkossa, ettei monimuotoisuusajattelu työelämässä rajoitu pelkästään sukupuoleen, etniseen taustaan tai ikään. Täsmätyökykyiset ovat olennainen osa monimuotoisuutta, ja heillä voi olla paljon annettavaa organisaatioille, jotka ovat valmiita tarjoamaan heille mahdollisuuden loistaa. On syytä kysyä itseltämme: Onko meillä varaa menettää täsmätyökykyisten osaajien työpanos?

* * * * *

Ps. Toimin yritysvalmentajana Ammattiopisto Spesian työelämäpalveluissa Itä-Suomen alueella. Meiltä valmistuu täsmätyökykyisiä osaajia työelämän tarpeisiin ja tarjoamme myös oppilaitosyhteistyötä mm. kumppanuussopimusten ja alihankintatyön muodossa. Lisätietoa www.spesia.fi/tyoelamalle

Digiloikan varjosta mukaan kehitykseen

~ Heikki Skyttä ~ Jätä kommentti

Koronapandemia kiihdytti digisiirtymää ja koko yhteiskunta otti viime vuonna valtaisan digiloikan eteenpäin. Vauhti on ollut jopa hurjempaa kuin tulevaisuudenuskoisissa piireissä osattiin edes unelmoida.

Nopeassa digiloikassa piilee kuitenkin myös varjopuoli, sillä kehityksen vauhdittuessa yritysten digitaitojen erot ovat kasvaneet rajusti ja osa mikroyrityksistä onkin suorastaan syrjäytymisvaarassa – digimaailma tuntuu vieraalta ja kynnys lähteä muuttamaan tuttuja ja turvallisia toimintamalleja tuntuu korkealta.

Vaikka digitalisaatiosta puhutaan paljon ja Suomessa on parhaillaankin käynnissä monia erilaisia digiyhteiskuntaa kehittäviä hankkeita niin silti meillä on edelleen suuri joukko mikroyrityksiä, jotka eivät ole lainkaan mukana digimaailman menossa.

Osa ymmärtää tarpeen, mutta käytännön syyt, olettamukset tai suoranaiset pelot estävät digijunaan nousemisen. Osa taas tuskailee arkisen yritystoiminnan parissa eikä välttämättä edes tiedosta, että digitalisaatio voisi sujuvoittaa yrityksen rutiineja, lisätä liikevaihtoa tai helpottaa yrittäjän kuormitusta.

Nämä yrittäjät eivät kenties koe olevansa digihankkeiden ja -palveluiden kohderyhmää ja sen johdosta jättäytyvät hankkeiden tarjoamien palvelujen, koulutusten ja kurssien ulkopuolelle. Nyt kun ympäröivän maailman digitalisaatiovauhti on kiihtynyt, tämä voi olla yritystoiminnalle kohtalokas ajattelumalli.

Miten sitten digitalisaation ilosanoma tavoittaisi myös tämän joukon yrittäjiä? Miten heidät saataisiin jos ei nyt sentään innostumaan niin ainakin kiinnostumaan digitalisaation tarjoamista mahdollisuuksista?

Sisä- ja Keski-Savon alueella on vast’ikään käynnistynyt Ihan Diginä -hanke, jolla pyritään tavoittamaan juuri tätä yrittäjien joukkoa.

Kehitysyhtiö SavoGrown vetämässä hankkeessa pyritään tavoittamaan digitalisaation kelkasta syrjäytymisvaarassa olevia mikroyrityksiä selvittämällä kunkin yrityksen haasteet, tarpeet sekä toiveet.

Alkukartoituksen jälkeen laaditaan yhdessä yrittäjän kanssa digimaailman tiekartta, jossa määritellään yrityksen tarpeita vastaavat toimenpiteet.

Ihan Diginä -hankkeen toimintamalli muistuttaa etsivää nuorisotyötä, jossa edetään yrittäjän ehdoilla ja yhdessä selvitellään parhaiten juuri kyseiselle yritykselle sopiva polku digitalisaation pariin. Apu voi koskea markkinointia ja viestintää, käytännön sovelluksia, sähköisiä myyntikanavia ja teknologisia ratkaisuja tai sitten ihan perustavaa laatua olevaa neuvontaa yrityksen tarpeisiin sopivien mobiililaitteiden, tietokoneiden tai maksupäätteiden hankinnassa.

Tarkoituksena ei ole keksiä pyörää uudelleen tekemällä samoja asioita mitä muissakin digihankkeissa vaan pyrkiä hyödyntämään olemassa olevien rinnakkaisten hankkeiden tarjonta etsimällä sieltä asiakasyritysten tarvitsemaa sisältöä ja ohjaamalla yrittäjät eteenpäin näiden palvelujen ääreen.

Ihan Diginä -hankkeella vastataan suoraan yritysneuvontatyössä SavoGrown, Leppävirran ja Varkauden alueella vastaan tulleisiin mikroyrittäjien digitarpeisiin. Esimerkiksi tarve puolueettomalle digivaihtoehtojen neuvonnalle on tullut suoraan mikroyrityskentältä.

Tämä kirjoitus on julkaistu toukokuussa 2021 MicroEntre -mikroyrittäjyyskeskuksen blogissa.

Keskustelu kuuluu demokratiaan – koronasta ja rajoituksista saa olla huolissaan

~ Heikki Skyttä ~ Jätä kommentti

Saako koronarajoituksia ja hallituksen toimintaa kritisoida? Entä nähdäänkö koronakriisiä vieläkään laajempana kokonaisuutena, joka panee terveydenhuollon kantokyvyn ohella myös monia muita asioita vaakalaudalle? Mistä kansalainen saa olla huolissaan?

Koronakeskustelu on harmillisesti polarisoitunut hyvin mustavalkoiseksi ja välillä tuntuu ettei tästäkään aiheesta voida käydä sellaista tervettä normaalia keskustelua. Pitää olla joko puolesta tai vastaan. Kaikki pitää nähdä hyvänä tai sitten kaikki on mennyt ihan pieleen. Aihetta lähestytään yhä useammin ainoastaan poliittisista näkökulmista. Minusta se on huolestuttavaa.

Osalle kansalaisista kyse tuntuu olevan jonkinlaisesta poliittisesta pelistä ja tämän johdosta hallituksen toimia riennetään kiireesti puolustelemaan ja leimaamaan perustellunkin kritiikin esittäjiä tyhjänpäiväisiksi nillittäjiksi.

Vaikka osa varmasti onkin huutosakissa mukana poliittisista syistä, niin silti lasta ei pidä heittää hukkaan pesuveden mukana. Perusteltu kritiikki viranomaisten ja päättäjien toimia kohtaan kuuluu demokraattiseen yhteiskuntaan. Tässäkin tapauksessa. Myös oman huolensa ja ahdistuksensa saa ilmaista ja se on syytä ottaa vakavasti.

Vaikka kritiikkiä koetetaan vaientaa pelkkänä politikointina niin taustalta löytyy suuri joukko kansalaisia, joille asioiden kritisoinnissa ei ole kyse politiikasta tai ajanvietteestä keskustelupalstoilla vaan kyseessä ihan aito huoli ja hätä.

Erilaisia rajoituksia on ollut voimassa nyt jo yli vuoden ajan. Meillä on ihmisiä, joiden työnteko tai elinkeinonharjoittaminen on ollut enemmän tai vähemmän katkolla koko tämän ajan. Ei heitä kiinnosta politikointi tai se millainen hallitus kansankunnan kaapin päällä istuu.

Eivät he kritisoi tai kyseenalaista päätöksentekoprosesseja tai rajoituksia ajaakseen mitään poliittista agendaa, päästäkseen näpäyttämään hallitusviisikkoa tai suoltamaan muita nokkeluuksia somekeskusteluihin vaan siksi, että heille kyse on aidosta selvitymiskamppailusta. Niin toimeentulon kuin henkisen jaksamisen puolesta.

Kriisitietoisuutta lisätään maalailemalla synkkiä madonlukuja ja lisäämällä kierroksia rajoituskeskusteluun. Tilanne on päällä ja loppua ei näy. On siis syytä olla huolissaan ja moni onkin – ja purkaa sitä oloa osallistumalla koronakeskusteluun omista lähtökohdistaan.

Kun on kyse omasta elämästä ja omasta selviytymisestä, ihmiselle on toissijaista se onko hallituksessa vasemmistoa vai oikeistoa, miehiä vai naisia tai jotain näiden väliltä. Kun oman elämän peruspilarit järkkyvät eikä tunnelin päässä näy valoa, ajaa moinen tilanne helposti vahvojakin ihmisiä ahdistukseen.

Kyllä järkevät ihmiset ymmärtävät, että rajoitukset ovat tarpeen tartuntataudin leviämisen hillitsemiseksi, mutta on muistettava, että rajoitukset aiheuttavat samalla toisenlaisia ongelmia ja järkyttävät monien kansalaisten elämää perustuksia myöten.

Itse toivoisin sitä, että seuraavan kerran kun joku kirjoittaa huolestuneena koronarajoitusten vaikutuksista tai kritisoi päätöksentekoprosessien epäkohtia niin älä kiiruhda heti lyttäämään ja haukkumaan häntä nillittäjäksi.

Hänellä saattaa olla hyvät perustelut näkemyksilleen ja mielipiteilleen – sekä aito hätä itsensä, perheenjäsentensä, läheistensä tai työntekijöidensä selviytymisestä ja hyvinvoinnista koronan keskellä ja sen jälkeen.

Ollaan ihmisiä toisillemme ja koetetaan selvitä yhdessä pahimman yli. Siinä ei auta yhtään turha poliittinen sapelinkalistelu tai toisen ihmisen kokeman ahdistuksen, pelon ja tuskan mitätöinti.

Pari sanaa karanteenista ja poikkeustilasta

~ Heikki Skyttä ~ Jätä kommentti

Suomessa eletään nyt poikkeustilaa. Kansalaisten sosiaalisia kontakteja pyritään rajoittamaan poikkeuksellisin toimenpitein. Mutta kaikki eivät silti usko rajoituksia tai ohjeita – jos mielestäsi nyt meneillään on turha vauhkoilu ja hallituksen hömppäviikot niin lue tämä.

Voimaan astuneet rajoitukset yli 10 hengen kokoontumisten välttämiseksi ja suositus sulkea liikkeet, joiden aukiolo ei ole välttämätöntä purevat kipeästi moniin yrittäjiin mm. tapahtuma-, teatteri- ja kulttuuri- ja palvelualalla muutamia mainitakseni. Vaikutukset eivät jää vain tähän vaan myös monet näille aloille alihankintaa ja palveluja tuottavat ihmiset ovat pulassa.

Viivytystaistelu koronaa vastaan tulee kalliiksi meille kaikille. Koululaiset ovat etäopiskelemassa kotona ja se lisää vanhempien taakkaa niin henkisesti kuin taloudellisestikin, etenkin jos kouluruokakin jää saamatta.

Nyt asetetut toimet koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi heikentävät meidän kaikkien toimeentuloa tai vievät toimeentulon kokonaan – osalta jopa pysyvästi. Lisäksi terveydenhuollon kapasiteetti tulee olemaan kovilla ja alan työntekijät raskaiden aikojen edessä.

Mutta silti osa ihmisistä liikkuu kuin ennenkin, parveilee kauppojen auloissa vaihtamassa kuulumisiaan tai kirmailee pitkin ja poikin kyliä tapailemassa tuttujaan ja osallistumassa harrastuksiinsa. Tämä kaikki syö reilusti sitä hyötyä, joita tiukoilla rajoitustoimilla haetaan.

Joten vaikka sinulle koronavirustoimet olisivat pelkkää vouhotusta ja kokisit, että olet kaiken sen yläpuolella etkä ota rajoituksia ja suosituksia vakavasti niin nämä toimenpiteiden vaikutukset ovat meille yrittäjille ja lukuisille palkansaajille täyttä todellisuutta ja karua sellaista.

Monet tahot ovat joutuneet pistämään toimintansa pakettiin, uhrautumaan kansallisen edun nimissä suojellakseen heikompia, riskiryhmiin kuuluvia kansalaisia. Niin tulisi sinunkin tehdä – vaikka et omasta terveydestäsi välittäisi niin ajattele muita. Ajattele sekä riskiryhmien edustajia että rajoitusten vuoksi toimeentulonsa menettäneitä.

Älä siis vähättele riskiryhmien pelkoja tai tee turhaksi monien muiden ihmisten uhrauksia ja ahdinkoa sillä, että sinä itse viis veisaat kokoontumisrajoituksista ja ohjeistuksesta.

Ikävää on, että myös monet riskiryhmään kuuluvat jatkavat liikkumista eivätkä ota tosissaan kehotusta välttää sosiaalisia kontakteja.

Vaikka kokisit sinulle asetetut rajoitukset kohtuuttomiksi niin tottele silti – ne on tehty heikommassa osassa olevien ja terveydenhuoltojärjestelmän kantokyvyn suojelemiseksi ja siitä suojelusta nyt kasvava joukko suomalaisia maksaa kovaa hintaa toimeentulonsa ja tulevaisuutensa ollessa uhattuna.

Vihreää sähköä!

~ Heikki Skyttä ~ Jätä kommentti

Avoin kirje teille arvon sähköyhtiöt, Savon Voima, Fortum, Helen ja mitä teitä nyt onkaan.

Sellainen asia on tässä mielen päällä pyörinyt, että teillä kun on myynnissä sitä vihreää ekosähköä ja sitähän voi ihan kuka vaan teiltä ostaa …niin siinä on alkanut tällaista tavan kansalaista askarruttaa se, että milläs ilveellä te sitten saatte sen ekosähkön toimitettua justiinsa sinne torppaan, johon sitä on tilattu?

Kun samaa sähkölankaa pitkinhän se näin maalaisjärjellä ajatellen se sähkö kulkee taajamasta taajamaan ja talosta toiseen, eikö vaan? Ja silloinhan se auringonpaisteella tai tuulivoimalla tuotettu vihertävä sähkö saattaa joutua väärään osoitteeseen?

Eihän se toki minulle mitenkään kuulu, kun en tosiaan ole sitä ekosähköä tilannut, mutta nyt kun olen käynyt viimoisen vuoden aikana jääkaapilla niin sinne on alkanut ilmestyä vegaanisia ruokia ja kaikenmaailman reilun kaupan luomukasviksia. Ja kuulemma pitäisi turhia ajeluja välttää ja tehdä muutenkin vihreitä valintoja ostoksilla käydessä.

Niin se tämä tämmöinen peli panee kyllä vähän epäilemään, etteikö vaan olisi päässyt jostain kautta sitä teidän ekosähköä livahtamaan meidänkin huushollin pistorasioihin? Etenkin kun tuo naisväki aina sähköaparaattien kuten puhelimen tai läppärin ääressä istuessaan näitä ajatuksia saa päähänsä niin liekö siinä samalla sitten altistuneet sille vihreälle sähkölle?

Niin että jos te voisitte vielä tarkistaa sitä ekosähkön toimitusketjua, että menisi se sähkö niille, jotka on sitä tilanneetkin. En minä kyllä tiedä kenen sähköä tänne meille on päätynyt, mutta vähän epäilen, että se voisi olla se Jorma tuolta Tahiniemestä, joka on sitä vihreää sähköä tänne Pieksämäelle tilannut, kun se on mukana niissä vihreissäkin.

Miten liikuntahallisoppa keitettiin?

~ Heikki Skyttä ~ Jätä kommentti

Liikuntasalit ovat olleet yksi Pieksämäen kuntapoliittisen syksyn kuumimmista puheenaiheista. Aiheesta on riittänyt puhetta niin toriparlamenteissa, lautakunnissa kuin kaupunginhallituksessakin.

Muutamia vuosia sitten kaupungin päättäjät totesivat, että Hiekanpäässä sijaitseva Pieksämäen Urheilutalo on kipeästi peruskorjauksen tarpeessa. Samassa yhteydessä palloilulajien harrastajien keskuudesta tuotiin julki myös toiveita isommasta salista tai peräti kahdesta, jotta tilat täyttäsivät nykypäivän vaatimukset mm. salibandyn korkeammilla sarjatasoilla ja mahdollistaisivat turnaustenkin järjestämisen.

Vaihtoehtoina oli peruskorjata nykyinen Urheilutalo tai rakentaa kokonaan uusi. Hyvin pian keskusteluissa vaaka kääntyi sen puoleen, että uuden nykymitat täyttävän liikuntahallin rakentaminen olisi kokonaiskustannuksiltaan edullisempaa kuin vanhan korjaaminen ja lisäksi uudelle rakennukselle olisi odotettavissa pidempi käyttöikä kuin mitä entisen käyttöikää remontilla saataisiin jatkettua.

Kaupungin rahatilanne kuitenkin puhututti monia ja niinpä Urheilutalon peruskorjauksen tai oman liikuntahallin rakentamisen ja ylläpidon rinnalle meille päättäjille esiteltiin myös kolmas vaihtoehtoinen malli. Siinä liikuntahallin ylläpitokustannuksia vähennettäisiin järjestelyllä, jossa toiminnasta vastaisi ulkopuolinen operaattori, joka vuokraisi hallin kaupungilta ja vastaavasti vuokraisi takaisin kaupungille sen tarvitsemat koululaisvuorot. Muun ajan salivuorot operaattori sitten vuokraisi itse suoraan käyttäjille, kuten urheiluseuroille.

Tästä mallista saatiin selvityksiä, mutta edelleen kuntatalouden kannalta moni aprikoi kaupungin roolia liikuntahallin rakentajana ja siihen mietittyä operaattorikuviota.

Sitten pöydälle tuotiin neljäskin vaihtoehto, jossa kaupunki ei rakentaisi uutta urheilutalon korvaavaa liikuntahallia itse, vaan sen tekisi omalla kustannuksellaan ulkopuolinen kiinteistösijoittaja, jolta kaupunki sitoutuisi vuokraamaan tarvitsemansa koululaisvuorot ja muut vuorot hallin omistaja vuokraisi urheiluseuroille kuten kolmosvaihtoehdossakin.

Tämän nelosmallin etuina kaupungille olisi se, ettei kaupungin tarvitsisi investoida itse rakennukseen tai sen ylläpitoon vaan ainoastaan vuokrata tarvitsemansa koululaisvuorot ja kaikki muu olisi hallin omistajan huolena ja riskinä.

Lopulta päättäjien enemmistö tuli siihen tulokseen, että tämä nelosvaihtoehto olisi kaupungin kannalta paras Urheilutalon tilojen korvaajaksi ja siihen löytyi myös yhteistyökumppani, joka oli valmis kaupungin esittämillä ehdoilla liikuntahalliin investoimaan.

Kaupunki päätti hyväksyä saamansa tarjouksen uudesta hallijärjestelystä eli koululaisvuorojen ostamisesta uudesta hallista, mutta samaan aikaan kasvoi myös huoli urheiluseurojen käyttömaksujen suuruudesta, sillä vanhalla Urheilutalolla vuorojen maksut olivat olleet vain nimellisiä.

Uudessa hallissa urheiluseurojen kustannukset olisivat tottakai Urheilutaloa korkeammat, sillä ulkopuolinen toimija ei tietenkään voisi tukea urheiluseuroja tarjoamalla tiloja alle omakustannushinnan kuten kaupunki vanhalla Urheilutalolla on tehnyt. Kaupungin mahdollinen tuki pitäisi siis kanavoida urheiluseuroille erikseen eikä vuokratasoon upotettuna.

Tämä huoli sitten kanavoitui valituksiin liikuntahallihankkeesta ja useisiin aloitteisiin Urheilutalon peruskorjaamisesta joko uuden liikuntahallin tilalle tai sen rinnalle – oletuksena, että Urheilutalonkin salivuokrat pysyisivät ennallaan tai ainakin todellista kustannustasoa alhaisempina remontin jälkeenkin.

Koska markkinatilanne selvästi muuttuisi jos myös Urheilutalon sali pysyisi käytössä niin liikuntahallin rakentamista tarjonnut ulkopuolinen sijoittaja ymmärrettävästi jäi odottamaan tilanteen kehittymistä ennenkuin omalta osaltaan allekirjoittaisi Pieksämäen kaupungin jo hyväksymän sopimuksen. Onhan kyseessä kuitenkin mittava omalla riskillä tehtävä investointi, joka on tarjottu Urheilutalon korvaajaksi eikä kilpailijaksi.

Nyt sitten ollaan erikoisessa tilanteessa, jossa kaupunki on jo omalta osaltaan hyväksynyt sopimuksen, jolla se ostaisi koululaisvuoroja ulkopuolisesta yrittäjävetoisesta liikuntahallista ja samaan aikaan kaupungin päättäjät ovat myös jatkamassa Urheilutalon käyttöä esittämällä sen peruskorjaukseen määrärahaa.

Lähtötilanteessa uutta liikuntahallia kuitenkin ryhdyttiin hankkimaan nimenomaan Urheilutalon remontin sijaan ja mikäli nyt molemmat hankkeet etenisivät olisi lopputuloksena kaksi liikuntahallia ja yhteensä kolme isoa liikuntasalia lähes vierekkäisillä tonteilla.

Vaikka liikunnan hyötyjä ja merkitystä ei pidä vähätellä niin ottaen huomioon kaupungin taloustilanteen ja vuosi vuodelta vähenevän väestön niin siinä on kyllä aivan liikaa liikuntatiloja Pieksämäen tarpeisiin.

Jos päättäjien enemmistö onkin nyt kääntänyt kelkkansa ja haluaa urheiluseuroja kuultuaan valita toisen vaihtoehdon liikuntatilojen toteuttamiseksi niin silloin olisi syytä puhaltaa peli poikki ja palata alkuruutuun.

Neljästä kuvaamastani vaihtoehdosta meillä on varaa valita vain yksi, ei kahta. Ennenkuin Urheilutalon remontointiin ryhdytään myöntämään määrärahoja, olisi päätettävä ettei koululaisvuoroja ostetakaan ulkopuolisen sijoittajan liikuntahallista ja peruttava jo hyväksytty sopimus ulkopuolisen kiinteistösijoittajan kanssa. Olisihan se melkoista hölmöläisten hommaa peruskorjata oma Urheilutalo ja silti ostaa koululaisvuoroja ulkopuolisesta hallista, eikö?

Jos lähtöruutuun palattaisiin niin sitten toki oltaisiin taas sen pohdinnan edessä, onko järkevää korjata vanhaa vai rakentaa itse uutta?

”Vahva mandaatti Suomen kansalta”

~ Heikki Skyttä ~ Jätä kommentti

Oikeusministeriön tieto- ja tulospalvelun mukaan Suomessa oli vaalien aikaan 4510040 äänioikeutettua. Kun tämä suhteutetaan eri puolueiden vaaleissa saamiin äänimääriin, voidaan todeta, että…

99,9% äänioikeutetuista ei äänestänyt kommunisteja, liberaaleja, itsenäisyyspuoluetta, feminististä puoluetta, Suomen Kansa Ensin -puoluetta tai eläinoikeuspuoluetta
99,8% äänioikeutetuista ei äänestänyt kansalaispuoluetta
99,7% äänioikeutetuista ei äänestänyt seitsemän tähden liikettä
99,6% äänioikeutetuista ei äänestänyt piraatteja
99,3% äänioikeutetuista ei äänestänyt sinistä tulevaisuutta
97,3% äänioikeutetuista ei äänestänyt kristillisdemokraatteja
96,9% äänioikeutetuista ei äänestänyt RKP:tä
94,4% äänioikeutetuista ei äänestänyt vasemmistoliittoa
92,2% äänioikeutetuista ei äänestänyt vihreitä
90,6% äänioikeutetuista ei äänestänyt keskustaa
88,4% äänioikeutetuista ei äänestänyt kokoomusta
88,1% äänioikeutetuista ei äänestänyt perussuomalaisia
87,9% äänioikeutetuista ei äänestänyt SDP:tä

Siinä ei juuri kenenkään kannata koettaa puhua koko kansan äänellä, voittipa omasta mielestään vaaleissa tai ei…

Suorista sanoista ja niiden sanomisesta äänestyskopissa

~ Heikki Skyttä ~ Jätä kommentti

Eduskuntavaaleissa oli tällä kertaa valtakunnallisesti yli 19.000 hylättyä ääntä. Edellisellä kerralla niitä oli 15.397. Hylättyjen äänien lukumäärä kasvoi siis lähes neljänneksen ja se on minusta todella paljon.

Suurin osa hylätyistä äänistä on perinteisesti protestiääniä. Joko tyhjiä äänestyslippuja tai sitten lippuja, joissa on kirjoitettu suorat sanat edelliselle hallitukselle tai sen avainhenkilöille.

Tuo 19.000 ääntä on jo niin iso potti, että jos edes puolet näistä protestoijista olisi äänestyspaikalle raahauduttuaan samalla vaivalla katsoneet alkavaa nelivuotista vaalikautta sen sijaan että protestoivat mennyttä neljää vuotta, olisi vaalitulos ollut varmasti hyvinkin toisenlainen.

Veikkaan, että vaalipiirien viimeiset läpimenijät olisi monessa vaalipiirissä vaihtaneet paikkaa ja puolueiden voimasuhteet olisivat olleet erilaiset, jos haistattelujen ja tyhjien lappujen sijaan olisi äänestetty ihan perinteisellä numerolla sellaiseta ehdokasta, joka omaan maailmantuskaan olisi parhaiten vastannut.

Kuvitelma siitä, että protestointi jättämällä äänestämättä kokonaan tai laittamalla vaaliuurnaan oma vastalauseensa vaikuttaisi johonkin on harhaa. Se on kirves, joka iskee todennäköisimmin protestoijan omaan nilkkaan.

Ei niitä runoja ja sloganeita lue muut kuin ääntenlaskijat hymähdellen ja julkisuudessa ilmiö kuitataan ohimennen akuankkoihin ja kirkkoveneisiin viittaamalla. Äänestyslappuun kirjoitetut suorat sanat Sipilälle, Orpolle, Soinille tai Bernerille eivät mene perille.

Vallankäyttöön tai seuraavien neljän vuoden päätöksiin ja politiikkaan niillä ei ole vaikutusta, koska vain annetut äänet lasketaan. Ja ne tahot, joita vastaan tällä toiminnalla protestoidaan myhäilevät tyytyväisenä, koska jokainen hylätty protestiääni sataa juuri heidän laariinsa.

Näkyvyys, tuo oiva maksuväline

~ Heikki Skyttä ~ Jätä kommentti

image created by Creativeart - Freepik.com
Pääkuvan tarjosi Creativeart – Freepik.com, näkyvyyttä vastaan tottakai.

Jokainen, joka tekee jotain luovaa elääkseen on törmännyt ilmiöön, jossa joku haluaa palveluksiasi ja tarjoaa niistä vastineeksi näkyvyyttä.

Vielä vuosikymmeniä takaperin, kun näkyvyyttä oli saatavilla rajallisesti, oli sen arvo luonnollisesti aivan toinen. Valtakunnasta löytyi kaksi radiokanavaa, kaksi tai kolme televisiokanavaa ja ihmiset pysyttelivät ajantasalla lukemalla paikallis- tai maakuntalehtiä.

Tuohon aikaan näkyvyys harvalukuisissa tiedonkulkukanavissa oli todellakin kullan arvoista monelle luovan työn tekijälle. Tuo aika mennyt ei koskaan enää palaa, mutta silti näkyvyys tuntuu olevan edelleen kovaa valuuttaa – ainakin sitä maksuvälineeksi tarjoavien mielestä.

Vanhoina hyvinä aikoina viestintä oli muutoinkin vähäisempää eikä esimerkiksi mainoksia tulvinut keskivertokansalaisen verkkokalvoille jatkuvalla syötöllä kaikkia mahdollisia kanavia hyödyntäen.

Nykyään kilpailu paikasta auringossa on kovempaa. Enää ei ole jaossa kliseistä 15 minuuttia julkisuudessa, vaan mediaa vyöryy päällemme sellaisina hyökyaaltoina, että nykyään voitaneen puhua korkeintaan ehkä 15 sekunnista jos edes siitäkään.

Nykyään näkyvyys on siis kokenut inflaation ja toisaalta samaan tapaan kuin tuloerot yhteiskunnassa ovat kasvaneet, ovat myös näkyvyyden erot kasvaneet.

Kiitos sosiaalisen median, nykyään lähes jokaisella on hallussaan jonkinlainen oma viestintäkanava. Osalla somen käyttäjistä on tolkuttomasti seuraajia ja osa heistä aidosti pelkkää näkyvyyttä kauppaamalla repii leipää pöytäänsä.

Mutta sitten on se suuri massa someprofiileja, joiden kautta ei juurikaan kerry näkyvyyttä. Seuraajia on kourallinen, mukana muutama kohteliaisuudesta seuraajiin liittynyt kaveri, sukulaisten kuulumisia seuraileva anoppi tai oman lemmikkigerbiilin instaprofiili sekä kenties joukko erilaisia spämmääjiä, vaikkapa venäläisiä trollitehtaan tuotoksia.

Photo by Freepik www.freepik.com
Tämän kuvituskuvan tarjosi Freepik. Näkyvyyttä vastaan, kuinkas muuten =)

Vaikka tarjolla oleva näkyvyys olisi vaikutuksiltaan hyvinkin kyseenalainen niin silti moni graafisia palveluita tai muuta luovaa työtä omiin tarkoitusperiinsä tarvitseva tuntuu pohtivan mahdollisuutta hankkia etuja tai palveluita puhtaasti näkyvyyttä vastaan.

”Suunnittele logo niin se näkyy kaikissa meidän somekanavissa. Piirrä mainosjuliste niin me levitetään sitä ympäriinsä. Ideoi meille tapahtuma. Saat näkyvyyttä töillesi!”

Voisitko itse esimerkiksi marssia shoppailemaan ja kysyä, että saatko tästä takista alennusta tai kenties koko vaatteen ilmaiseksi, koska sitten kun kävelet se päällä kaupungilla niin kauppa saa näkyvyyttä? Tai entä jos lainaisit autoliikkeestä auton ja tarjoaisit näkyvyyttä autolle, kun päristelisit sillä ympäri kyliä? Kuulostaisiko se kohtuulliselta diililtä?

Seuraavan kerran kun olet hankkimassa itsellesi jotain palvelua tai hyödykettä ja ajattelet tarjoavasi vastineeksi näkyvyyttä omissa kanavissasi niin mieti kaksi kertaa onko se kohtuullista tuota tekijää kohtaan. Pelkällä näkyvyydellä ei makseta vuokria, lyhennetä lainoja tai hankita evästä jääkaappiin.

Omat kokemukseni näkyvyydestä palkkana ovat melko karuja. Kun saat työstäsi vastineeksi näkyvyyttä niin useimmiten se ei lopulta näy millään tavalla palveluidesi kysyntänä.

Joskus tuo näkyvyyttä vastaan palveluitasi pummannut taho saattaa jopa tyystin unohtaa maininta mistä nuo palvelut olivat peräisin tai ehkä hän ei koe työtäsi lopulta mainitsemisen arvoisena. Se on raju kannanotto, jos tuo mainitseminen eli näkyvyys oli työn ainoa arvo.

Niinkin voi käydä, että kun olet lupautunut tekemään vain osan työstä näkyvyyttä vastaan niin aloittamaasi työtä jatkaakin samaan lankaan langennut kilpailijasi omaa näkyvyyttään vastaan tai asiakkaan sukulaispoika tai asiakas itse, jolloin sinun näkyvyytesi on jäänyt taka-alalle tai muuttunut näkyvyysarvoltaan kelvottomaksi, koska lopputuote ei ole enää tekemäsi. Tai ääritapauksessa se toinen saman alan tekijä jopa ratsastaa tekemälläsi työllä.

Ja jos käy niin, että saamasi näkyvyys kuitenkin johtaa yhteydenottoihin uusilta potentiaalisilta asiakkailta, niin useimmiten myös he ovat ensimmäisenä tarjoamassa sinulle maksuksi lisää näkyvyyttä!

Toki joskus näkyvyydestä on hyötyä ja on sellaisia hyviä tyyppejä sekä inspiroivia projekteja, joiden kanssa on ilo tehdä työtä. Yleensä näihin kuitenkin pätee se, että silloin luovan työn tekijä oma-aloitteisesti tarjoutuu auttamaan ja tarjoaa itse palveluksiaan näkyvyyttä vastaan.

Linkki: The Oatmeal – Exposure

Vinkki: Jos kuitenkin haluat olla tukemassa luovan työn tekijää niin sitä voi paitsi maksamalla tehdystä työstä, tehdä myös vaikkapa suosittelemalla hänen palveluksiaan maksaville asiakkaille, seuraamalla häntä sosiaalisessa mediassa, tykkäämällä ja kommentoimalla hänen töitään.