Suorista sanoista ja niiden sanomisesta äänestyskopissa

Eduskuntavaaleissa oli tällä kertaa valtakunnallisesti yli 19.000 hylättyä ääntä. Edellisellä kerralla niitä oli 15.397. Hylättyjen äänien lukumäärä kasvoi siis lähes neljänneksen ja se on minusta todella paljon.

Suurin osa hylätyistä äänistä on perinteisesti protestiääniä. Joko tyhjiä äänestyslippuja tai sitten lippuja, joissa on kirjoitettu suorat sanat edelliselle hallitukselle tai sen avainhenkilöille.

Tuo 19.000 ääntä on jo niin iso potti, että jos edes puolet näistä protestoijista olisi äänestyspaikalle raahauduttuaan samalla vaivalla katsoneet alkavaa nelivuotista vaalikautta sen sijaan että protestoivat mennyttä neljää vuotta, olisi vaalitulos ollut varmasti hyvinkin toisenlainen.

Veikkaan, että vaalipiirien viimeiset läpimenijät olisi monessa vaalipiirissä vaihtaneet paikkaa ja puolueiden voimasuhteet olisivat olleet erilaiset, jos haistattelujen ja tyhjien lappujen sijaan olisi äänestetty ihan perinteisellä numerolla sellaiseta ehdokasta, joka omaan maailmantuskaan olisi parhaiten vastannut.

Kuvitelma siitä, että protestointi jättämällä äänestämättä kokonaan tai laittamalla vaaliuurnaan oma vastalauseensa vaikuttaisi johonkin on harhaa. Se on kirves, joka iskee todennäköisimmin protestoijan omaan nilkkaan.

Ei niitä runoja ja sloganeita lue muut kuin ääntenlaskijat hymähdellen ja julkisuudessa ilmiö kuitataan ohimennen akuankkoihin ja kirkkoveneisiin viittaamalla. Äänestyslappuun kirjoitetut suorat sanat Sipilälle, Orpolle, Soinille tai Bernerille eivät mene perille.

Vallankäyttöön tai seuraavien neljän vuoden päätöksiin ja politiikkaan niillä ei ole vaikutusta, koska vain annetut äänet lasketaan. Ja ne tahot, joita vastaan tällä toiminnalla protestoidaan myhäilevät tyytyväisenä, koska jokainen hylätty protestiääni sataa juuri heidän laariinsa.

Vastaa