Kolottaako kahvihammasta?

Pieksämäen äänestysprosentti oli viime kuntavaaleissa Etelä-Savon maakunnan alhaisin (54,2%) ja sitä edeltäneissä vaaleissa vielä tätäkin alhaisempi. Pieksänmaalla viime kuntavaalien äänestysprosentti oli sentään aavistuksen suurempi (57,4%).

Pieksämäen kaupunginhallitus on ryhtynyt toimenpiteisiin kaupunkilaisten äänestysinnokkuuden lisäämiseksi tulevissa kuntavaaleissa ja päättänyt jakaa paketin kahvia jokaiselle äänestäjälle sekä ennakkoäänestyksen että varsinaisen vaalipäivän äänestyksen yhteydessä. Kaupunki on varannut kahviin noin 15.000 euroa, joka riittäisi lehtitietojen mukaan noin 60% äänestysaktiivisuuteen. Aiemmin Kristillisdemokraatit ehdottivat valtuustoaloitteessaan kahvitarjoilua äänestäjille, mutta kaupunginhallitus pistikin houkuttimen pykälää paremmaksi.

Ihmisten äänestysaktiivisuuden lisääminen on tärkeää ja uskoisin ilmaisen kahvin saavan väkeä liikkeelle, vaikka eihän sitä koskaan tiedä miten suuri vaikutus tällä on pieksämäkeläisten äänestysaktiivisuuteen. Toivotaan kuitenkin, että kaupunkilaiset tarttuvat porkkanaan ja äänestysprosentti saadaan nousuun! Tässä kylkiäisessä tosin piilee mielestäni se vaara, että pelkästään kahvin houkuttelemat äänestäjät saattavat tulla paikalle pääasiassa sen ilmaisen kahvipaketin vuoksi eivätkä juuri välitä kenelle äänensä antavat. Se taas ei välttämättä ole päätöksenteon kannalta lainkaan hyvä ilmiö, jos ääniä annetaan summamutikassa ilman sen kummempaa harkintaa – vaikka varmasti kaikki ehdokkaat päteviä valtuutetun tehtäviin ovatkin. Pelkkä kahvi tuskin saa kovin montaa äänioikeutettua liikkeelle, vaan luultavasti se aktivoi ihmisiä, joilla on jo oma ehdokas tai puolue mietittynä, mutta jotka ovat kuitenkin siinä rajoilla jaksaako lähteä äänestämään vai ei.

Toinen asia, joka sinänsä hyvässä ideassa pistää mietityttämään on se, että kahvipaketti tuskin on sellainen kylkiäinen, joka houkuttelee nuoria äänioikeutettuja äänestämään. Toki kahvin ystäviä löytyy kaikista ikäluokista, mutta nuorempaa polvea ei ehkä saada kahvin voimalla liikkeelle siinä määrin missä varttuneempaa väestöä. Nyt kun vielä keksittäisiin houkutin, jolla saataisiin myös nuoretkin liikkeelle – löytyykö ideoita?

Pohdinnan paikka

Pohdin pitkään millä tavoin ottaisin kuntavaalien kuumaksi kysymykseksi nousevan kouluammuskelun esille, sillä en todellakaan haluaisi että tämä vakava aihe ”politisoidaan” enkä missään tapauksessa haluaisi kenenkään ehdokkaan ratsastavan tällä teemalla valtuustoon. Ongelma on meidän kaikkien yhteinen ja se on ratkaistava yhdessä, siinä ei kaivata poliittista valtapeliä tai kädenvääntöä siitä mikä puolue hoitaa asian parhaiten – toivottavasti siis joka ikinen ehdokas ja valituksi tuleva valtuutettu ottaa asiakseen omassa kotikunnassaan edistää tämäntyyppisten ongelmien ennaltaehkäisyä yhteistuumin.

Koen vaaraksi myös sen, että yleinen keskustelu ajautuu liiaksi syyllisten etsimiseen ja menneisyyden kaiveluun, jolloin se tärkein eli tulevaisuuteen panostaminen jää helposti taka-alalle. En usko, että Jokelan tai Kauhajoen tragedioihin on olemassa helposti nimettäviä syyllisiä. Ikävät tapahtumat ovat oire jostain laajemmasta – jostain, jota on vaikea ymmärtää, mutta johon meidän tulee kaikkien yhteisvoimin puuttua.

Maailma on kautta aikain muuttunut, mutta tuo muutosvauhti on kiihtynyt eikä yhteiskuntamme ole valitettavasti pysynyt siinä mukana. Ihmisten elinpiiri on laajentunut ja yhteisöllisyys muuttanut muotoaan. Vauhti on kiihtynyt myös ihmisten elämässä. Veikkaisin että nykyään kuilu eri sukupolvien välillä on suurempi kuin koskaan. Nuoret ovat kasvaneet aivan erilaisessa maailmassa kuin tämän hetken päättäjät. Kaikki tämä on tuonut yhteiskunnan eteen aivan uudenlaisia haasteita, joihin me emme ole valmistautuneet ja joita emme välttämättä edes osaa tunnistaa.

Nyt suomalaisia on kuitenkin ravisteltu ankarasti jo kahteen otteeseen vuoden sisään ja on todellakin itsetutkistelun ja pohdinnan aika. Asioille on tehtävä jotain, yhteiskunnan tulee yrittää mukautua uusiin haasteisiin. On löydettävä toimivat keinot tällaisten tragedioiden välttämiseksi. Toivottavasti ainoa keino ei ole oppilaitosten vartioinnin lisääminen tai metallipaljastinten tuominen koulujen porteille – niiden sijaan tulisi panostaa ennaltaehkäisevään työhön, kohentaa ihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia, antaa ihmisille toivoa.

Ensisijaisesti meidän tulisi pyrkiä ehkäisemään ongelmien syntyminen, toissijaisesti meidän tulisi panostaa siihen, että ongelmat tunnistettaisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa – ennenkuin on liian myöhäistä. Toivottavasti tapahtumat näkyvät jatkossa myös terveydenhuollon määrärahoissa, sillä kouluterveydenhuolto ja nuorten terveyspalvelut ovat jääneet aivan liian vähäiselle huomiolle.