Pertinkujan alueen asemakaavan muutos oli alkuvuodesta kuntalaisten nähtävillä ja se herätti kohtalaisesti keskustelua ainakin sosiaalisessa mediassa. Todennäköisesti virallisia lausuntoja Pieksämäen kaupunki sai aiheesta huomattavasti vähemmän. Lue loppuun
Big Wheels
Valtuustoaloite: Keikka- ja tanssisali veturitalleille
Yhteensä 28 kaupunginvaltuutettua allekirjoitti 5.11.2013 oheisen valtuustoaloitteen, jossa esitetään keikka- ja tanssisalin sisällyttämistä veturitallirakennuksen suunnitelmiin jolloin se voisi mahdollisesti korvata julkisuudessa olleen virkamiessuunnitelman talleille sijoitettavasta yleisestä saunasta. Lue loppuun
Vuoden pieksämäkeläinen!
Minulla oli ilo ja kunnia vastaanottaa arvostettu ”vuoden pieksämäkeläinen” -tunnustuspalkinto Pieksämäen joulukauden avauksen yhteydessä sunnuntaina 28.11.2010.
Kiitos. Kiitos tunnustuspalkinnon myöntäjälle eli Pieksämäen Nuorkauppakamarille ja kiitos kaikille, jotka ovat meikäläisen toimintaa arvostaneet ja minua tällä kertaa vuoden pieksämäkeläiseksi ehdottaneet. Palkinto tuli yllättäen ja odottamatta – aivan kuten torkkupeitot kansanedustajille.
Lue loppuun
Pieksämäen matkailu – on se sittenkin olemassa!
Matkailun suurin ongelma Pieksämäellä on hyvin pitkään ollut se, ettei sitä ole mielletty olevan lainkaan olemassa! Pieksämäen matkailu on useimmiten sivuutettu keskusteluissa olan kohautuksella tai epäuskoisella hymähdyksellä. Uskoa ei ole riittänyt siihen, että matkailu voisi olla tulonlähde myös Pieksämäellä.
Yhtenä peruskivenä Pieksämäen seudun matkailussa on ollut puhdas ja kaunis luonto. Sitä meillä toki on – mutta niin taitaa olla likimain jokaisella Suomen kaupungilla ja kunnalla. Luonto ja siihen liittyvät aktiviteetit ovat hyvä lisä matkailutarjontaan, mutta niiden varaan ei voi koko matkailuelinkeinoa rakentaa. Matkailijoiden houkuttelemiseksi tarvitaan jotain muuta, jolla Pieksämäki erottuu massasta. Matkailukeskustelun punaisena lankana onkin täällä jo vuosikymmenien ajan ollut, että tarvitaan jokin vetovoimainen matkailunähtävyys tuomaan matkailijoita seudulle ja sitten muu matkailuelinkeino rakentuu sen ympärille.
Näinhän se aikoinaan on toiminut monissa eri paikoissa, mutta se on lopultakin vain yksi tapa lähestyä matkailun kehittämistä. Tuohon ajatukseen ei saisi jämähtää, vaan sen turistimagneetin puuttuessa tarvitaan voivottelun sijaan luovuutta, ideoita ja rohkeutta. Ehkä nyt 2010-luvulla olisi aika unohtaa sen suuren pelastavan matkailuvetonaulan perään haikaileminen. Onhan tänne saatu aikoinaan Motopark, jonka panos seudun matkailuun on kuitenkin vielä jalostamatta – kiitos moninaisten ongelmien, joita moottoriurheilukeskuksen matkalle on sattunut – ja onhan täällä myös se toinen tuoreempi park-hanke, joka toisin kuin Motopark, päätyi vastatuuleen jo ennen kuin ehti edes alkaakaan.
Viimeistään Ideapark-hanke nosti julkisuuteen sen faktan, että Pieksämäki on aika hyvin suuren ihmisjoukon keskellä. Tänne on lyhyt matka niin Kuopiosta, Mikkelistä kuin Jyväskylästäkin ja lisäksi kesäaikaan maakunta on täpötäynnä loma-asukkaita – ja kaiken kruunaavat rauta- ja maantieyhteydet joka suuntaan. Äkkisiltään voisi ajatella, että siinäpä oiva paikka ostoskeskukselle, mutta kun asiaa tarkemmin pohtii niin sijainti on mitä mainioin myös tapahtumamatkailuun.
Tapahtumat ovatkin olleet Pieksämäen matkailun selkärankana jo useamman vuoden ajan ja niissä tulisi nähdä myös kaupunkimme matkailustrategian tulevaisuus. Pieksämäen sijainti, kaupunkirakenne ja tapahtumille soveltuvat puitteet yhdistettynä seudulta löytyvään tapahtumatuotannon osaamiseen tarjoavat nimittäin monipuoliset mahdollisuudet rakentaa Pieksämäestä Itä-Suomen tapahtumamatkailun ykköspaikka – yhtään vähättelemättä Savonlinnan tai vaikkapa Mikkelin ansioita. Tässä ei tarvita kilpailua tai muiden plagiointia, Pieksämäellä on hyvät eväät omasta takaa.
Tunnustetaan kuitenkin tosiasiat: resurssimme eivät riitä suuriin megatapahtumiin. Keskikokoistenkin kanssa tekee tiukkaa. Ei tarvita kuin muutama tuhat ulkopaikkakuntalaista matkailijaa, niin kaupungin majoituskapasiteetti on äärirajoillaan. Yhden tai kahden ison massatapahtuman sijaan parempi strategia onkin kehittää kaupunkiin useampia Big Wheelsin tai Sylvi Symposiumin kaltaisia eri kohderyhmien tapahtumia, jotka ovat sopivan kokoisia suhteessa kaupungin matkailuresursseihin.
Isompiinkin tapahtumiin on mahdollisuuksia, mikäli kohdeyleisönä ovat suurempien naapurikaupunkien asukkaat. Silloin vältetään Pieksämäen matkailun kompastuskivi eli rajallinen majoituskapasiteetti. Noin tunnin matka-aika suuntaansa mahdollistaa yöpymisen omassa kodissa – ja pidempimatkalaisille on myös runsaammin hotellitarjontaa esimerkiksi Mikkelissä tai Jyväskylässä. Myös päivävierailijat jättävät talousalueelle rahaa. Ja löytyy myös tapahtumia, joiden yleisö ei pane pahakseen telttamajoitusta ja siihenkin on hyödyntämätöntä resurssia esim. Hiekanpään rannassa lähellä uimahallin suihku- ja saunatarjontaa.
Kuka ne tapahtumat sitten tekee? Mistä tänne polkaistaan tapahtumamatkailua? Pitäisikö tässä nyt ryhtyä keksimään uusia tapahtumia? Ei sentään, uuden tapahtuman kehittäminen on haasteellista ja pitkäjänteistä työtä. Ei siis välttämättä kannata lähteä keksimään ja kustantamaan uusia tapahtumia itse, vaan katseet on aluksi käännettävä olemassa oleviin tapahtumiin. Kun perusorganisaatio ja toimintamallit ovat olemassa, on meidän hyvä lähteä tavoittelemaan tapahtumavuoden täytteeksi kiertäviä yleisötapahtumia tai aiemmin muualla järjestettyjä, mutta mahdollisesti Pieksämäelle siirtymisestä kiinnostuvia tapahtumia.
Omasta takaakin löytyy potentiaalia – esimerkiksi Big Wheels, Venetmäen Tilimarkkinat, Beach & Blues Party, Teatterimaraton monologikilpailuineen ja Sylvi Symposiumi ovat tasokkaita ja valtakunnallisen laatuvertailun kestäviä matkailutuotteita. Tämän kaltaiset jo olemassa olevat tapahtumat muodostavat luonnollisesti tapahtumamatkailustrategian selkärangan, jota tukevat mm. Wanhojen Weturitallien ja Kulttuurikeskus Poleenin monipuolinen ohjelmatarjonta sekä seudun muut pienemmät tapahtumat ja matkailukohteet. Yhdessä tämä kaikki kaupungissa oleva tietotaito ja kokemus mahdollistaa myös itse tapahtumatuotannon tuotteistamisen.
Ei siis markkinoida pelkästään Pieksämäen tapahtumia yleisölle, vaan markkinoidaan myös Pieksämäkeä tapahtumajärjestäjille! Meillä on loistava sijainti ja liikenneyhteydet. Meillä on monenlaiseen tarpeeseen soveltuvia tapahtumapaikkoja. Meillä on ryhmä kokeneita tapahtumajärjestäjiä tapahtumineen. Jos kehitämme ja tuotteistamme tämän oheen tapahtumien tukipalveluja; esimerkiksi toimitsija- sekä järjestyksenvalvojareservin ja lisäksi listaamme omien tapahtumiemme tarpeisiin hankitut telttakatokset, opasteet, radiopuhelimet ynnä muut varusteet yhteiseen varustepankkiin, niin meillä on pian tarjolla houkutteleva paketti myös seudun ulkopuolisille tapahtumajärjestäjille.
Kehittämällä omia jo vakiintuneita tapahtumia ja hankkimalla seudulle uusia tapahtumia tasaisesti niin kesäsesonkiin kuin koko vuodelle, saamme matkailusta mahdollisesti irti jopa enemmän kuin mitä muutamalla massatapahtumalla tai sillä kauan kaivatulla sesonkiluonteisella turistimagneetilla saisimme. Monipuolinen ja ympärivuotinen tapahtumatarjonta puolestaan lisää seudun vetovoimaisuutta ja tapahtumayleisö antaa uutta piristettä myös kaupallisten palvelujen kehittämiseen.