Kuntauudistus Keski-Savossa

Toimiva kuntaliitos syntyy, kun uusi kunta muodostetaan yhden selkeän keskuskunnan ympärille ja kaikki sen liitoskunnat kuuluvat samaan työssäkäyntialueeseen.

Suomessa on 38 työssäkäyntialuetta, joihin kuuluu yhteensä 234 kuntaa. Työssäkäyntialueiden ulkopuolisia kuntia – siis sellaisia, jotka muodostavat yksin oman työssäkäyntialueensa – on Suomessa 102 kpl. Kunta kuuluu työssäkäyntialueeseen jos siitä pendelöi vähintään 10 % työvoimasta keskuskuntaan. Keskuskuntana voidaan puolestaan pitää kuntaa, johon pendelöi vähintään yksi kunta, eikä keskuskunnan työväestöstä yli neljännes käy töissä missään toisessa kunnassa. Pendelöinnillä siis tarkoitetaan tässä työssäkäyntiä oman kotikunnan ulkopuolella – ei sitä pendelöintiä, joka on istumista italialaisvalmisteisessa paikoilleen jämähtäneessä junassa keskellä korpea.

Hyvä esimerkki toimivasta ja perustellusta työssäkäyntialueen yhdistämiseen tähdänneestä kuntaliitoksesta löytyy Pieksämäen seudulta, jossa nyt neljä aiempaa kuntaa Pieksämäen kaupunki, Jäppilä, Virtasalmi ja Pieksämäen Maalaiskunta muodostavat nyt Pieksämäen kaupungin, joka on liitoksen myötä myös yksin oma työssäkäyntialueensa.

Varkauden seudulla vastaavaa liitosta ei ole vielä tapahtunut. Varkauden työssäkäyntialueeseen kuuluvat Joroinen, josta peräti 30,6% käy töissä Varkaudessa ja Leppävirta, josta 17,1% käy töissä Varkaudessa. Leppävirralta käydään huomattavasti (yli 10%) töissä myös Pohjois-Savon maakuntakeskuksessa Kuopiossa.

Kuntauudistusta pohtinut virkamiestyöryhmä on päätynyt esittämään Varkauden työssäkäyntialueen yhdistämistä siten, että samaan kuntaliitokseen otettaisiin mukaan myös lähes 20.000 asukkaan Pieksämäki ja noin 3.900 asukkaan Heinävesi, vaikka ne eivät Varkauden työssäkäyntialueeseen kuulukaan. Etelä-Savon kunnista Pieksämäki ja Heinävesi kuuluvat työssäkäynnin ja työpaikkojen kokonaisnäkökulmasta itsenäisimpiin kuntiin yhdessä Mikkelin ja Savonlinnan kanssa. Pieksämäki muodostaa tilastojen pohjalta oman paikallismarkkina- ja erikoiskaupan asiointialueensa, kun taas Heinävesi ja Joroinen kuuluvat selkeästi Varkauden asiointialueeseen.

Heinäveden kuntaliitospaineen selittää luontaisesti kunnan pieni väestöpohja. Ministeriön esittämää Pieksämäen liittämistä osaksi uutta Varkauden kaupunkia on puolestaan perusteltu sillä, että Pieksämäen suurin pendelöintisuunta on Varkaus. Se on aika paljon sanottu, sillä vaikka Varkaudessa käykin töissä enemmän pieksämäkeläisiä kuin muissa kunnissa, niin siltikin tuo määrä on hyvin vähäinen ja kohdentuu niihin Pieksämäen osiin, jotka ovat lähimpänä Varkautta.

Pieksämäeltä käy Varkaudessa töissä 3,7% työvoimasta eli noin 200-300 henkeä. Vertailun vuoksi Mikkelissä työskentelee 100-200 pieksämäkeläistä eli saman verran mitä vastavuoroisesti varkautelaisia käy Pieksämäellä töissä. Varkaudessa käydään töissä eniten Pieksämäen itäosista ja entisen Jäppilän kunnan alueelta, josta Varkauden keskustaan on yhtä pitkä tai jopa lyhyempi matka kuin Pieksämäen keskustaan. Pääosin pieksämäkeläisten työpaikat ovat kuitenkin Pieksämäellä, jossa työskentelee peräti 84,8% kuntalaisista. Työmatkaliikennettä suuntautuu myös Kuopion ja Jyväskylän seuduille ja junayhteyksien ansiosta jopa pääkaupunkiseudulle asti.

Pohjois-Savon maakuntaan kuuluvan Varkauden yhteistyö- ja asiointisuunta on ollut perinteisesti Kuopio, kun taas Etelä-Savon maakuntaan kuuluvalta Pieksämäeltä on suuntauduttu Mikkeliin. Tätä jakoa noudattelevat paitsi kuntalaisten ja elinkeinoelämän, myös terveydenhuollon ja mm. toisen asteen koulutuksen yhteistyökuviot.

Kyse ei ole pelkästä hallinnollisesta rajasta, vaan monista eri seikoista johtuen yhteistyötä Pieksämäen ja Varkauden välille ei ole menneinä vuosikymmeninä muodostunut, vaikka yritystä Keski-Savon yhteistoiminnan lisäämiseksi on ollutkin. Kaupungeilla on toisistaan poikkeava historia ja toisistaan poikkeavat toimintakulttuurit. Tavalliset pieksämäkeläiset eivät ole juurikaan perillä varkautelaisten elämänmenosta – eikä varkautelaiset pieksämäkeläisten kuvioista. Pieksämäeltä käydään ostoksilla ja vapaa-ajan riennoissa Mikkelissä, Kuopiossa tai Jyväskylässä, joten vapaa-aikakaan ei kauheasti Keski-Savon kaupunkeja yhdistä.

Hallitusohjelman linjauksissa on lähdetty siitä, että Suomeen muodostettaisiin vahvoja työssäkäyntialueisiin pohjautuvua peruskuntia. Ajatus kahden toisistaan riippumattoman ja lähes samankokoisen työssäkäyntialueen liittämisestä yhdeksi kunnaksi tuntuu tätä taustaa vasten jokseenkin erikoiselta, etenkin kun liitosta eivät tue myöskään jo olemassaolevat erilaiset sosiaali- ja terveydenhuollon tai koulutuksen rakenteet tai edes poikkeavat liike-elämän ja kaupankäynnin suunnat.

On myös esitetty laskelmia, joiden mukaan kunnan selvitymiseen itsenäisenä vaadittaisiin vähintään 20.000 asukkaan väestöpohja. Pieksämäki on aivan siinä hilkulla, tällä hetkellä asukkaita on muistaakseni noin 19.700. Ilman yhteistyötä ja uudistumista ei edes Pieksämäki tulevaisuuden haasteista selviä, mutta nämä ongelmat ovat varmasti ratkaistavissa myös ilman keinotekoista kuntaliitosta Varkauden kanssa.

Kokonaisuutena kuntauudistus on Suomessa tarpeen, jotta kunnat kykenevät selviytymään tehtävistään ja takaamaan kuntalaisille kuuluvat peruspalvelut. Uudistuksen tulee kuitenkin lähteä kuntalaisten tarpeista ja pohjautua jo olemassaoleviin työssäkäynti-, yhteistyö- ja vaikutusalueisiin. Luonnottomia pakkonaimakauppoja ei pidä lähteä toteuttamaan, sillä mahdollisimman suuri väestöpohja ei aina takaa parasta mahdollista lopputulosta.

Yksi kommentti artikkeliin ”Kuntauudistus Keski-Savossa

  1. Kirjoituksessasi on asiallisia näkökohtia kuntauudistuksesta. Maininnat ja viittaukset historiaan ja erilaiseen toimintaympäristöön ova myös minulle tuttuja. Pieksämäki on vanha emäpitäjä ja isäni suku on asunut siellä vuosisatoja joten tunnen sympatiaa seutukuntaa kohtaa.

    Varkaus on aikoinaan lohkaistu kahdesta kunnasta Joroisista ja Leppävirrasta. Näitä kuntia erotti aikanaan lääninraja ja Varkaus jäi osaksi Kuopion lääniä. Varkauden teollinen kehitys edellytti oman kauppalan perustamista koska Joroisten ja Leppävirran maatalousvaltainen isännistö ei ymmärtänyt teollisuusmiesten tarpeita.

    Jos nyt kuitenkin käy niin, että hallitus päättää yhdistää ”pakolla” nämä Keskis-Savon kunnat, niin mitäs sitten tehdään. Yritetäänkö yhdessä vai tehdäänkö kaikki sitten vaikeimman mukaan.

    Mainitset, että Pieksämäki liitettäisiin Varkauteen. Voisi se puolestani olla toisinkin päin. Varkautelaiset saisivat ”mukavamman” nimen ellei sitten oteta vaaria joroislaisen Jari Sistosen ehdotuksesta, että uuden kunnan nimi olkoon kuten ”kirkko keskellä kylää” Maavesi.

    Tuomas 74v.

Vastaa